Hanna, Johanna, Jenni

NHL

Valikko

NHL

Puljujärvi ensi kertaa Oilersin mukana – ”Polvi tuntuu hyvältä, paremmalta ja paremmalta”

Julkaistu:

NHL
Jesse Puljujärvi on mukana Edmonton Oilersin tulokasleirillä, mutta ei osallistu harjoituksiin.
NHL-seura Edmonton Oilersin tulevaisuuden lupaukset ovat kokoontuneet Kanadan Kalliovuorilla sijaitsevaan Jasperin kaupunkiin pitämään orientaatioleiriä. Kaukalossa on yhteensä 36 pelaajaa.

Yksi on joukosta kuitenkin poissa. Jesse Puljujärvi.

Oilersin tänä kesänä NHL:n ykköskierroksella, koko varaustilaisuuden neljäntenä pelaajana valitsema suomalainen on paikalla, mutta ei osallistu jääharjoituksiin.

Puljujärvi kävi kultajuhliin päättyneiden alle 18-vuotiaiden MM-kisojen jälkeen polvioperaatiossa, eikä jalka ole vielä siinä kunnossa, että hän pystyisi luistelemaan. Nuoren miehen itsensä mukaan hän pystyy aloittamaan luistelun noin kuukauden päästä, eli hyvissä ajoin ennen syyskuun puolivälissä käynnistyvää varsinaista harjoitusleiriä.

– Polvi tuntuu hyvältä, paremmalta ja paremmalta, torniolainen sanoi Edmonton Sun -lehden mukaan.

Turhan takia Oilers ei kuitenkaan superlupaustaan ole toiselle puolelle maapalloa lennättänyt. Puljujärvi osallistuu kaikkeen muuhun ohjelmaan, hän ei vain ole mukana jääharjoituksissa.

– Hän on videopalavereissa. Hän katsoo harjoituksia. Hän on kuuntelemassa valmentajien puheet. Hän ymmärtää mitä vaaditaan, jotta voi olla jonain päivänä Edmonton Oiler, seuran pelaajakehityksestä vastaava johtaja Rick Carriere kertoo Edmonton Sunille.

– Kaikki tämä auttaa häntä, kun hän menee takaisin kotiin. Hänellä on jotain minkä kanssa työskennellä, jotta kun hän tulee takaisin, hän voi tähdätä paikkaan Oilersissa.

Oilersin varsinainen harjoitusleiri alkaa 11. syyskuuta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    2. 2

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    3. 3

      Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

    4. 4

      Linkin Parkin Mike Shinoda shokissa kollegansa yllättävästä kuolemasta – näin hän kommentoi suru-uutista, myös Chris Cornellin vaimolta sydäntä särkevä twiitti

    5. 5

      Linkin Parkin laulaja julkaisi koskettavan kirjeen, kun Chris Cornell teki itsemurhan: ”Itken edelleen” – kuoli itse Cornellin syntymäpäivänä

    6. 6

      Instagram sensuroi Emilian, 25, rohkean bikinikuvan – kahden lapsen äiti pöyristyi: ”Kun muodokkaampi nainen laittaa kuvan, se poistetaan”

    7. 7

      Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

    8. 8

      Seura: Nina Mikkosen suuri huoli pojistaan – molemmat ovat erityislapsia

    9. 9

      Video: Näin ehdonalaiseen pääsevä O.J. Simpson reagoi päätökseen

    10. 10

      Kommentti: Linkin Parkin laulajan kuolema on tuntemattoman tähden tragedia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    2. 2

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    3. 3

      Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

    4. 4

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    5. 5

      Yllätystieto – Arto Bryggare uskoo tietävänsä syyn Usain Boltin lopettamiseen

    6. 6

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    7. 7

      Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

    8. 8

      Apu: Jethro Rostedt aikoo jäädä eläkkeelle 5 vuoden sisällä – kerskailee omaisuudellaan: ”Kyllä se miljoonissa lasketaan”

    9. 9

      Kaupunginvaltuutettu pahoitti mielensä Ilosaarirockin naku-uinnista: ”Mauttomuuden mauttomuus, tunnin siellä kikkeloivat”

    10. 10

      ”Instagramin vihatuin mies” ensi kertaa yksiavioisena: rakastui 16 vuotta nuorempaan mallikaunottareen – härski kommentti ensitapaamisesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    5. 5

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    6. 6

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    7. 7

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

    10. 10

      Räikkösellä musertava keskustelu tallin kanssa – ”En tiedä, mitä sanoa...”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    2. 2

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    3. 3

      Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

    4. 4

      Linkin Parkin Mike Shinoda shokissa kollegansa yllättävästä kuolemasta – näin hän kommentoi suru-uutista, myös Chris Cornellin vaimolta sydäntä särkevä twiitti

    5. 5

      Linkin Parkin laulaja julkaisi koskettavan kirjeen, kun Chris Cornell teki itsemurhan: ”Itken edelleen” – kuoli itse Cornellin syntymäpäivänä

    6. Näytä lisää