Mauno, Maunu

NHL

NHL

Teemu Selänne palasi haalarihommiin: ”On aika tulla vähän lähemmäksi jääkiekkoa”

Julkaistu: , Päivitetty:

NHL
Hyökkääjälegenda on mukana Leijonien johtoryhmässä maailmancupissa.
Leijonien johtoryhmä kokoontui Helsingissä tiistaina. Keskiviikkona koolla oli johtoryhmän lisäksi pelaajisto, joka matkaa syksyllä maailmancupiin Torontoon.

Pelaajalegenda Teemu Selänne on ensi kertaa mukana Leijonien johtoryhmässä. Hän lopetti pelaajauransa keväällä 2014 ja pelasi viimeiset maaottelut Sotshin olympialaisissa, jolloin hänet valittiin turnauksen arvokkaimmaksi pelaajaksi.

– Aika rennolta tuntuu. Kivaa on ollut nähdä vanhoja tuttuja, Selänne hymyili.

Katso Selänteen haastattelu kokonaisuudessaan artikkelin pääkuvana olevalta videolta.

Selänne lopetti pelaajauransa keväällä 2014.

– Uskon, että pikkuhiljaa on aika tulla vähän lähemmäksi jääkiekkoa omassa elämässäni.

Joukosta puuttuivat vain Tuukka Rask, Valtteri Filppula ja Patrik Laine, joka on parhaillaan Winnipegissä.

Winnipeg on tuttu paikka Selänteelle, joka aloitti NHL-uransa samassa paikassa ja teki lähtemättömän vaikutuksen kanadalaiskaupungin ihmisiin. Suomalaislegenda kertoi olevansa onnellinen paitsi Laineen, myös Jesse Puljujärven ja Olli Juolevin puolesta. Koko kolmikko varattiin jääkiekon synnyinmaille Kanadaan.

– Olen todella iloinen Paten puolesta, että Winnipeg on määränpää. Minulla on vain hienoja sanoja sanottavana Winnipegistä. Uskon, että siitä tulee hieno tarina molemmille.

Winnipegissä pelataan lokakuussa Jetsin ja Jesse Puljujärven varanneen Edmonton Oilersin välinen Heritage Classic -ulkoilmaottelu. Selänne pelaa Jetsin väreissä ottelun yhteydessä järjestettävässä legendojen kohtaamisessa.

– Siellä on aikamoinen liuta kovia ex-pelaajia.

Juttuun lisätty yksi Selänteen kommentti ja muutettu otsikkoa klo 17.34.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuvat: Poliisi nosti valmiutta Oulussa – kävelykaduille ilmestyi raskasta kalustoa

    2. 2

      Ilmatieteen laitos varoittaa rajuilmasta: ”Sateita, ukkosta ja voimakkaita tuulia”

    3. 3

      Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

    4. 4

      Isis ottaa vastuun Siperian sarjapuukotuksesta

    5. 5

      Eturivin terrorismitutkija Turun sarjapuukotuksesta: Kenelläkään ei ole varaa sanoa, että isku olisi tullut yllätyksenä

    6. 6

      Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

    7. 7

      Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

    8. 8

      Anssi Kela joutui rajun somehyökkäyksen kohteeksi – poisti päivityksensä Turun tapahtumista: ”Olen saanut kuulla olevani osasyyllinen”

    9. 9

      KRP: Uhreiksi valikoitui naisia – molemmat kuolleet suomalaisia naisia, loukkaantuneista kuusi naista ja kaksi miestä

    10. 10

      Radiojuontaja avautuu suhdetragediastaan: avomies petti parin yhteisessä vuoteessa – ”Sain kirjeen nuoremmalta naiselta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    2. 2

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    3. 3

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    4. 4

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    5. 5

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    6. 6

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    7. 7

      Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

    8. 8

      Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

    9. 9

      Turkulainen Petsi näki puukkomiehen lyyhistyvän katuun – ammuttu epäilty vain hymyili ja tuijotti eteensä tyhjin silmin

    10. 10

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    7. 7

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    8. 8

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    9. 9

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    10. 10

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuvat: Poliisi nosti valmiutta Oulussa – kävelykaduille ilmestyi raskasta kalustoa

    2. 2

      Ilmatieteen laitos varoittaa rajuilmasta: ”Sateita, ukkosta ja voimakkaita tuulia”

    3. 3

      Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

    4. 4

      Isis ottaa vastuun Siperian sarjapuukotuksesta

    5. 5

      Eturivin terrorismitutkija Turun sarjapuukotuksesta: Kenelläkään ei ole varaa sanoa, että isku olisi tullut yllätyksenä

    6. Näytä lisää