Iivari, Iivo

NHL

NHL

Onko tässä NHL:n seuraava suomalaiskapteeni?

Julkaistu:

NHL
Leo Komarovin rooli on kasvanut hurjasti kauden edetessä. Tiistain kierroksella tuli osumaa.
Toronto Maple Leafsin pukukopin ovi on käynyt tiuhaan tahtiin tällä kaudella. Keskellä suurta uudelleenrakennusta oleva jättiseura on myynyt useita runkopelaajia kauden aikana, mikä on antanut uusille pelaajille runsaasti näyttöpaikkoja NHL:ssä.

Leafsin riveissä on nähty tällä kaudella 41 pelaajaa, joista peräti yhdeksän on pelannut ensimmäisen ottelunsa NHL:ssä. Debytantteihin kuuluu myös nuorten MM-kultasankari Kasperi Kapanen, 19.

Toronton joukkueen ikärakenne – ja taso – on muistuttanut loppukaudella AHL-joukkueiden nuorisonippuja. Kokeneiden pelaajien myynti on jättänyt joukkueeseen myös akuuttia johtavuusvajetta. Kuusi kautta Leafsia kipparoinut Dion Phaneuf kaupattiin helmikuun alussa arkkivihollisen Ottawa Senatorsin riveihin.

Phaneufin kauppaamisen jälkeen Leafs on pelannut ilman virallista kapteenia. Kolmelle pelaajalle on ommeltu varakapteenin natsat rintaan. Huippukautta pelaava Leo Komarov on yksi varakapteeneista.

A:t löytyvät myös Pierre-Alexandre Parenteaun ja Michael Grabnerin paidoista. Komarov on kuitenkin noussut joukkueen isoksi henkiseksi kapteeniksi kevätkaudella. Armottomana työmiehenä tunnettava suomalaishyökkääjä on johtanut esimerkillään kaukalossa ja kopissa. Komarov palaveeraa nykyisin myös tiiviisti tuomarien kanssa.

– On vähän pakkokin ottaa isompaa roolia, koska olen joukkueen vanhimpia pelaajia. Pitää auttaa nuorempia pelaajia, Komarov kommentoi Ilta-Sanomille.

– Ainakin meidän ketjussa on pitänyt ottaa enemmän konkarin roolia. Toinen (Nikita Soshnikov) ei osaa englantia ja toinen (Nazem Kadri) on muuten vain sekaisin. Välillä Soshnikovia pitää auttaa ja opastaa kaikissa jutuissa niin paljon, että oma pelikin menee sekaisin, Komarov heitti hieman huvittuneena.

Tiistain 4-1-kotivoitossa Tampa Bay Lightningia vastaan Kadri ja Soshnikov joutuivat pärjäämään tovin ilman ”Leo-sedän” opastusta, sillä Komarov jätti kolmannessa erässä ottelun kesken. Komarov kertoi ottelun jälkeen, että kyse ei ole mistään isommasta vammasta.

– Pientä vaivaa. Eiköhän sitä taas torstaina pelata.

Arvostettu työmies

Suomalaishyökkääjä kuuluu joukkueen arvostetuimpiin jätkiin sekä pelaajien että valmennuksen silmissä.

– Leo on erittäin itseohjautuva pelaaja. Hän tulee joka päivä töihin ja hoitaa ruutunsa viimeisen päälle. Hänen työmääränsä on joka päivä kova, päävalmentaja Mike Babcock kehaisi Komarovia taannoin.

Nykyisestä rosterista Komarov edustaisi parhaiten Babcockin vaalimia arvoja uudeksi kapteeniksi, mutta Leafsin kaltaisen suurseuran kohdalla pelaajaprofiililla ja kansallisuudella on erittäin suuri merkitys kipparivalinnassa.

Komarov kuuluu Leafsin tärkeimpiin ydinpelaajiin, mutta silti 29-vuotiaan Munsala IK:n kasvatin valinta kapteeniksi olisi todellinen jymypaukku.

Joukkueeseen on tulossa paljon muutoksia jatkossa. Leafsin sikariporras on raivannut palkkakatosta kovalla kädellä tilaa uusille pelaajille tulevia kausia ja nimekkäitä pelimiehiä varten. Esimerkiksi Tampa Bayn kapteenia Steven Stamkosia on liitetty jatkuvalla huhuluupilla Leafsiin.

Babcock ilmoitti jo aiemmin, että Leafs pelaa kauden loppuun ilman varsinaista kapteenia. Uusi kapteeni nimetään vasta ensi kaudeksi, jolloin legendaarinen kanadalaisseura viettää satavuotisjuhlavuotta. Seuraava Leafsin kapteeni on järjestyksessään seurahistorian 19:s.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

    2. 2

      Karu löydös: Puhelin tai kaiutin voi paljastaa, milloin asunnossa harrastetaan seksiä

    3. 3

      Luvassa sade- ja ukkoskuuroja – vettä voi tulla paikoin runsaasti

    4. 4

      Nainen sairastui parantumattomaan syöpään – Johnson & Johnson määrättiin jättikorvauksiin

    5. 5

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    6. 6

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    7. 7

      Turun iskusta epäiltyä Mechkahia syytettiin pahoinpitelystä Saksassa – kaksi muuta miestä poliisin kirjoissa ryöstöstä ja varkaudesta

    8. 8

      Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

    9. 9

      80-luvun seksisymboli palasi parrasvaloihin – vietti 24 vuotta erämaassa ilman tv:tä: ”Halusin kasvattaa vauvani poissa julkisuudesta”

    10. 10

      Kelpo koulutus ja talous kasvaa, mutta töitä ei löydy – Marokossa otolliset olot terrorismin pesiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    2. 2

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    3. 3

      Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

    4. 4

      Poliisi vaatii Turun puukkoiskusta epäiltyä Abderrahman Mechkahia vangittavaksi

    5. 5

      Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

    6. 6

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    7. 7

      80-luvun seksisymboli palasi parrasvaloihin – vietti 24 vuotta erämaassa ilman tv:tä: ”Halusin kasvattaa vauvani poissa julkisuudesta”

    8. 8

      Aftonbladet: Tanskalaiskeksijä kertoi poliisille ruotsalaistoimittajan saaneen surmansa onnettomuudessa – hautasi mereen

    9. 9

      Silminnäkijät: Seinäjoella iso poliisioperaatio – mukana koirapartioita

    10. 10

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

    2. 2

      Karu löydös: Puhelin tai kaiutin voi paljastaa, milloin asunnossa harrastetaan seksiä

    3. 3

      Luvassa sade- ja ukkoskuuroja – vettä voi tulla paikoin runsaasti

    4. 4

      Nainen sairastui parantumattomaan syöpään – Johnson & Johnson määrättiin jättikorvauksiin

    5. 5

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    6. Näytä lisää