Jarkko, Jere, Jarno

NHL

Valikko

NHL

Näin syntyi NHL:n odotetuin maali – katso videot osumasta sekä yön muista huippuhetkistä

Julkaistu:

NHL
Kiekkomaailman puhutuin lupaus Connor McDavid onnistui viimein maalinteossa.
Hätäisimmät ehtivät jo tuskastua. Sen verran kova hype Edmonton Oilersin supertulokkaan Connor McDavidin ympärillä on. McDavid, 18, pelasi kaksi ensimmäistä NHL-otteluaan ilman tehopisteitä, mutta tiistain kierroksella Dallas Starsia vastaan onnisti.

McDavid ohjasi Oilersin 2–2-tasoituksen toisessa erässä ajassa 12.18 ohi Dallasin Kari Lehtosen.

– Tämä maali ei unohdu mielestäni. Maali oli myös iso pelin kannalta. Good stuff, McDavid jutteli Sportsnetin erätaukohaastattelussa.

Nuorukainen myönsi erätaukohaastattelussa, että kaksi ottelua kiikareilla alkoi jo rassata.

– Tämä on ollut hieman stressaavaa aikaa, sillä sopeutumiseen menee oma aikansa. Niskassa on ollut paineita, McDavid sanoi.

McDavidia on aseteltu samalle jatkumolle Wayne Gretzkyn ja Sidney Crosbyn kanssa. Kanadan uusi kultapoika seurasi avausmaalissa ainakin molempia herroja, sillä Gretzky ja Crosby tekivät myös ensimmäisen NHL-maalinsa kolmannessa pelissään.

McDavidin ja Gretzkyn maaleissa on erityisen vahvaa symboliikkaa, sillä keskiviikkona tulee kuluneeksi 36 vuotta siitä, kun Gretzky teki uransa ensimmäisen NHL-maalin Oilersin paidassa.

McDavidin verrokki Jack Eichel, 18, onnistui maalinteossa heti uransa ensimmäisessä NHL-ottelussa. Maanantain kierroksella Eichel täräytti jo toisen maalinsa NHL:ssä todellisella unelmaosumalla.

Washington Capitals–San Jose Sharks

Calgary Flames–St. Louis Blues

Los Angeles Kings–Vancouver Canucks

Pittsburgh Penguins–Montreal Canadiens

Detroit Red Wings–Tampa Bay Lightning

Tiistain kierros:

Carolina-Florida 1-4 (0-1, 1-0, 0-3), F: Aleksander Barkov 1+0, Jussi Jokinen 1+0
Washington-San Jose 0-5 (0-1, 0-2, 0-2)
Pittsburgh-Montreal 2-3 (0-1, 2-1, 0-1)
Detroit-Tampa Bay 3-1 (0-0, 1-0, 2-1)
NY Rangers-Winnipeg 1-4 (1-1, 0-1, 0-2)
New Jersey-Nashville 1-3 (0-1, 0-0, 1-2), NSH: Pekka Rinne 22/23 torjuntaa ja 0+1
Dallas-Edmonton 4-2 (1-0, 1-2, 2-0), D: Kari Lehtonen 26/28 torjuntaa ja 0+1, Jyrki Jokipakka 0+1
Calgary-St. Louis 3-4 (2-1, 0-3, 1-0), S: Jori Lehterä 0+1
Los Angeles-Vancouver 0-3 (0-0, 0-2, 0-1)

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Video: nyt tulee kunnon tulipunainen hellemassa kohti Suomea – kunnes se törmää ”helteidentorjunta­bunkkeriin”

    2. 2

      Junioreiden turnaus sai traagisen lopun – 12-vuotias jalkapallolupaus kuoli torjuessaan rangaistuslaukausta

    3. 3

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    4. 4

      Nainen kuoli kerrostaloasunnossa syttyneessä palossa Helsingissä

    5. 5

      Sote repii taas hallitusta – Vanhaselta suorat sanat ministerille: ”Käsittämätön ehdotus”

    6. 6

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    7. 7

      Suomalaisnainen juoksi maratonin Pohjois-Koreassa – rajalla paljastuivat Auran, 26, ottamat kielletyt kuvat: ”Sellaisia ei saanut näkyä”

    8. 8

      Tunnistaisitko Eminemiä uudesta kuvasta? Edusti täysin erinäköisenä kuin aiemmin – fanit haltioituivat

    9. 9

      Gmailiin iso muutos: ”Teemme asiasta päivänselvän”

    10. 10

      Vuoden Yhdysvalloissa kateissa ollut teini löytyi 31-vuotiaan sieppaajansa luota

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uskomaton F1-kisa! Kaoottinen Azerbaidzhanin GP huipentui maalisuoralla – IS seurasi

    2. 2

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    3. 3

      Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

    4. 4

      Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

    5. 5

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    6. 6

      Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

    7. 7

      Suomalaisnainen juoksi maratonin Pohjois-Koreassa – rajalla paljastuivat Auran, 26, ottamat kielletyt kuvat: ”Sellaisia ei saanut näkyä”

    8. 8

      Räikkönen raivostui Bottakselle: ”Ei v***u voi taas olla sama jätkä!”

    9. 9

      Missin kasvot tuhoutuivat happoiskussa – kovia kokenut kaunotar löysi rakkauden: ”Hänelle olen maailman kaunein nainen”

    10. 10

      Ujon maalaistytön äärimmäinen muodonmuutos ihmisbarbieksi – Victorian, 33, ulkonäkö jakaa mielipiteitä: ”Miehet palvovat minua”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    7. 7

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    8. 8

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    9. 9

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    10. 10

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Video: nyt tulee kunnon tulipunainen hellemassa kohti Suomea – kunnes se törmää ”helteidentorjunta­bunkkeriin”

    2. 2

      Junioreiden turnaus sai traagisen lopun – 12-vuotias jalkapallolupaus kuoli torjuessaan rangaistuslaukausta

    3. 3

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    4. 4

      Nainen kuoli kerrostaloasunnossa syttyneessä palossa Helsingissä

    5. 5

      Sote repii taas hallitusta – Vanhaselta suorat sanat ministerille: ”Käsittämätön ehdotus”

    6. Näytä lisää