Armas

NHL

Valikko

NHL

Nostaako Stanley Cup -finalisti huippulupauksen kokoonpanoon kesken ottelusarjan?

nhl
Jonathan Drouin saattaa tehdä ensi yönä finaalidebyyttinsä.
Ensimmäisen Stanley Cup -finaaliottelun hävinnyt Tampa Bay Lightning on todennäköisesti vetämässä todellisen yllätysnimen kokoonpanoon.

Aamuharjoitusten perusteella 20-vuotias Jonathan Drouin tekee Suomen aikaa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä debyyttinsä Stanley Cup -finaaleissa.

– Ilmaantukaa paikalle illalla, niin näette, Tampan päävalmentaja Jon Cooper tyytyi toteamaan.

Kauden alla tehdyissä arvioissa Drouinin piti olla yksi tämän kauden läpimurtopelaajista.

Lightningin ykköskierroksen varaus kesältä 2013 teki huimia tehopisteitä juniorisarjassa, mutta avauskausi NHL:ssä on ollut tuskainen.

70 ottelua runkosarjassa pelannut Drouin on pelannut vain kolme pudotuspeliottelua. Edellisen kerran hän on ollut pelaavassa kokoonpanossa toisella kierroksella Montrealia vastaan toukokuun alussa.

– Hän on lahjakas pelaaja. Olemme seuranneet hänen kehittymistään kauden aikana. Hän on antanut meille erilaisia vaihtoehtoja aina kun on ollut kokoonpanossa, Cooper toteaa.

– On vaikea sanoa, mitä häneltä pitäisi odottaa. Voin kertoa, että odotan jokaisen pelaajan tekevän hattutempun, joten tulos olisi silloin mitä? 60-0. Ei tämä toimi näin.

Cooper peluuttaa mieluummin seitsemää puolustajaa ja 11 hyökkääjää sen sijaan, että peluuttaisi kuutta puolustajaa ja 12 hyökkääjää, kuten valtaosa valmentajista tekee.

Hän ei suostunut paljastamaan, onko toisessa finaalissa kokoonpanossa yhä seitsemän puolustajaa tai kuka putoaa pois, jos Drouin ilmestyy kokoonpanoon.

– Ehkä kokeilen kymmentä hyökkääjää ja kahdeksaa puolustajaa?

Toinen finaaliottelu pelataan lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Suomen aikaa kello 02.15. Blackhawks johtaa sarjaa 1-0.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  2. 2

    Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

  3. 3

    Täällä asuvat Suomen tyytyväisimmät asukkaat – listalla uusi kärkikunta

  4. 4

    Salatuissa elämissä synkkä kohtaus: Äiti ja tytär hukuttautuivat mereen – fanit kauhistuivat suosikkihahmon kuolemasta

  5. 5

    Charlize Theronin erittäin antava kaula-aukko sai kamerat räpsymään – napaan asti uurrettua dekolteeta ei voinut olla katsomatta

  6. 6

    Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

  7. 7

    Vastanäyttelijän ulkonäkö ei kelvannut Emmerdale-kaunottarelle: Uhkasi lähteä sarjasta – ”Ei tarpeeksi komea”

  8. 8

    Härkä survaisi 30-senttisen sarven suoraan matadorin takamukseen – vakavat vammat

  9. 9

    Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

  10. 10

    Tuulenpuuskat aiheuttaneet satoja tehtäviä pelastuslaitokselle – sähköt poikki ainakin 30 000 taloudelta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  2. 2

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  3. 3

    Salainen laatuvirhe paljastui omakotitalosta – lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

  4. 4

    Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

  5. 5

    "Ei kai alapää ole hygieenisempi?" – julkisessa saunassa sattunut tapaus kuohuttaa taas HS:n mielipideosastossa

  6. 6

    Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt kestävät koko päivän – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

  7. 7

    Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

  8. 8

    Äiti kysyi, mistä uudet farkut kiristävät? 4-vuotiaan pojan ronski vastaus huvittaa

  9. 9

    Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

  10. 10

    Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  2. 2

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  3. 3

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  4. 4

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  5. 5

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  6. 6

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  7. 7

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  8. 8

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  9. 9

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  10. 10

    Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  2. 2

    Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

  3. 3

    Täällä asuvat Suomen tyytyväisimmät asukkaat – listalla uusi kärkikunta

  4. 4

    Salatuissa elämissä synkkä kohtaus: Äiti ja tytär hukuttautuivat mereen – fanit kauhistuivat suosikkihahmon kuolemasta

  5. 5

    Charlize Theronin erittäin antava kaula-aukko sai kamerat räpsymään – napaan asti uurrettua dekolteeta ei voinut olla katsomatta

  6. Näytä lisää