Teresa, Tessa, Terttu

NHL

Valikko

NHL

Filppula auttoi joukkueensa voittoon – Tampa Stanley Cup -finaaleihin!

NHL
Tampa Bay Lightning on selvittänyt tiensä Stanley Cup -finaaleihin.
Hallitseva Stanley Cup -mestari Los Angeles Kings jäi kokonaan pudotuspelien ulkopuolelle ja nyt myös sen viimekeväinen finaalivastustaja on ulkona leikistä.

Tampa Bay Lightning kävi ryöstöretkellä Manhattanilla ja lähetti seitsemännen ottelun päätteeksi New York Rangersin kesälomalle lukemin 2–0.

Yksi Tampa Bayn sankareista oli suomalaissentteri Valtteri Filppula, joka paitsi saalisti syöttöpisteen avausmaaliin, myös teki samassa maalissa maskin Rangersin tähtivahdin Henrik Lundqvistin eteen eikä ruotsalaisvahti nähnyt mitään, kun Alex Killornin laukaus lipui hänen haarovälistään maaliin.

Ottelun avausmaali syntyi kolmannen erän toisella minuutilla ja erän puolivälin jälkeen Ondrej Palat sinetöi Tampan voiton iskemällä kiekon toistamiseen ohi Rangers-vahdin.

Lightningin yhdysvaltaisvahti Ben Bishop torjui nollapelinsä eteen 21 kertaa ja kruunasi iltansa merkkauttamalla syöttöpisteen Palatin osumaan.

Kyseessä oli Bishopin kolmas syöttöpiste tämän kevään pudotuspeleissä. Hän nappasi syöttöpisteen myös avauskierroksen seitsemännessä ottelussa, jossa Lightning lähetti kesälomalle Detroit Red Wingsin.

Runkosarjan voittanut Rangers kaatui lopulta heikkoon viimeistelyynsä. Joukkue pelasi kotihallissaan peräti 145 minuuttia ja 43 sekuntia putkeen tekemättä maalin maalia.

Tampa Bay Lightningille Suomen aikaa keskiviikon ja torstain välisenä yönä alkavat Stanley Cup -finaalit ovat seurahistorian toiset. Edellisellä kerralla se pelasi finaaleissa vuonna 2004, jolloin se kukisti loppuottelusarjassa Calgary Flamesin seitsemännessä ottelussa.

Vastaansa floridalaisjoukkue saa joko Chicago Blackhawksin tai Anaheim Ducksin, jotka pelaavat oman seitsemännen ottelunsa varhain sunnuntaiaamuna Suomen aikaa.

Tampa saa finaalisarjaan kotiedun, mikäli Chicago onnistuu hakemaan vierasvoiton Anaheimista. Jos Ducks puolestaan voittaa, ottelusarja käynnistyy Anaheimin kotihallissa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tutkinnanjohtaja IS:lle Hirvensalmen perhesurmasta: kaikki uhrit löytyivät tilan päärakennuksesta

    2. 2

      Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

    3. 3

      Juontaja Sami Kurosen upea Mirkka-rakas yllätti seksikkäillä kuvilla – pariskunnalla poikkeava suhderatkaisu

    4. 4

      Kätilöopisto suljetaan kiireellisesti – sisäilmavaurioiden laajuus tuli yllätyksenä

    5. 5

      Suomi-sateliitin kuvat paljastivat hätkähdyttävän muutoksen Intiasta – vertaa kuvia vuosilta 2012 ja 2016

    6. 6

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    7. 7

      Punkkien levittämä vaarallinen aivotulehdus iski Kotkaan

    8. 8

      Järkyttävä perhesurma hiljensi Hirvensalmen: kuolleen pojan lakkiaisia juhlittiin viime vuonna

    9. 9

      100-packin suosio yllätti jopa idean isän itsensä: ”Olutlaatikot myytiin päivissä loppuun”

    10. 10

      Syy Trumpin poikkeukselliseen kutsuun? NY Times: Pohjois-Korea voi tuottaa uuden ydinpommin 6–7 viikon välein

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

    2. 2

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    3. 3

      Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

    4. 4

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    5. 5

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    6. 6

      Internet sekosi tv-juontajan pinkistä röyhelömekosta – hervottomia vertauksia sukupuolielimeen

    7. 7

      Toinen kuolonuhri Hirvensalmen perhesurmassa – tutkinnanjohtaja: ”Yritämme selvittää, kuka teki ja mitä”

    8. 8

      Näin Sipilän hallituksen uudet päätökset muuttavat arkeasi – asumistuki, päivähoitomaksut, työttömyys...

    9. 9

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    10. 10

      Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuoden palkan?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    3. 3

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    4. 4

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    5. 5

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    6. 6

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    7. 7

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tutkinnanjohtaja IS:lle Hirvensalmen perhesurmasta: kaikki uhrit löytyivät tilan päärakennuksesta

    2. 2

      Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

    3. 3

      Juontaja Sami Kurosen upea Mirkka-rakas yllätti seksikkäillä kuvilla – pariskunnalla poikkeava suhderatkaisu

    4. 4

      Kätilöopisto suljetaan kiireellisesti – sisäilmavaurioiden laajuus tuli yllätyksenä

    5. 5

      Suomi-sateliitin kuvat paljastivat hätkähdyttävän muutoksen Intiasta – vertaa kuvia vuosilta 2012 ja 2016

    6. Näytä lisää