Armas

NHL

Valikko

NHL

Minnesota jatkoon pudotuspeleissä – Koivu ja Granlund tehoille

Jääkiekon NHL:ssä Minnesota on edennyt pudotuspelien toiselle kierrokselle.
Minnesota päihitti pudotuspelien avauskierroksella St. Louisin otteluvoitoin 4–2. Ratkaisevan neljännen voiton Minnesota otti kotijäällään maalein 4–1.

Suomalaisista Mikko Koivu ja Mikael Granlund syöttivät kumpikin yhden maalin.

Minnesotan voiton pääarkkitehti oli kaksi maalia viimeistellyt Zach Parise. Tärkeä lenkki oli myös maalivahti Devan Dubnyk, joka torjui yhteensä 30 laukausta. Parise valittiin ottelun ykköstähdeksi ja Dubnyk kakkkostähdeksi. Kolmostähdeksi valittiin Granlund.

Minnesota meni pelin ensimmäisessä erässä 1–0-johtoon Parisen alivoimamaalilla. Toisen erän puolivälissä Justin Fontaine venytti johdon 2–0:aan, mutta St. Louisin T.J. Oshie kavensi lukemia neljä sekuntia ennen erän päättymistä.

Kolmannen erän alussa Parise teki toisen maalinsa Jason Pominvillen ja Granlundin syötöstä. St. Louis yritti erän lopussa kiriä ilman maalivahtia, mutta tilanne muuttui sen kannalta liki toivottomaksi pari minuuttia ennen loppua, kun Nino Niederreiter laittoi kiekon tyhjiin Koivun syötöstä.

– Hyvältä tuntuu. He (St. Louis) laittoivat todella kovasti painetta. Me painotimme kärsivällisyyttä, sanoi Parise seuran Twitter-tilillä.

Lehterä ja Jokinen vapautuivat Leijonien käyttöön

St. Louisin putoamisen myötä Jori Lehterä ja Olli Jokinen vapautuvat pelaamaan Leijonien riveissä, jos kutsu käy. Uuden päävalmentajan Kari Jalosen valitsema Suomen MM-jääkiekkojoukkue julkistetaan tänään.

MM-turnaus pelataan Tshekissä 1.–17. toukokuuta. Pelipaikkakunnat ovat Praha ja Ostrava. Suomi aloittaa urakkansa Ostravassa perjantaina USA:ta vastaan.

Minnesota saa vastaansa Chicagon

Minnesota puolestaan kohtaa seuraavalla pudotuspelikierroksella Chicagon. Otteluparissa on vastakkain useita kiinnostavia suomalaisnimiä. Minnesotan miehistöön kuuluvat Koivun ja Granlundin lisäksi Erik Haula, Sean Bergenheim ja Niklas Bäckström, joita ei tosin juuri ole nähty pudotuspelijäillä. Chicagossa puolestaan pelaavat viimeistä kauttaan NHL:ssä tahkoava Kimmo Timonen sekä Teuvo Teräväinen ja Antti Raanta. Kolmikosta Timonen on pelannut kaikissa pudotuspeliotteluissa ja Teräväinen kahdessa, mutta Raanta odottelee yhä vuoroaan.

– Seuraava vastustaja on aika vaikuttava joukkue, ennakoi Minnesota-vahti Dubnyk Twitterissä.

Chicago pudotti ensimmäisellä kierroksella Nashvillen otteluvoitoin 4–2.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jyväskyläläinen Erkki on kahden kesämökin loukussa: ”Se on pelkkää työleiriä”

    2. 2

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    3. 3

      Ikealta hämmentävä tuotejulkistus – myyntiin Suomessa ensi kuussa

    4. 4

      Jopa kolmannes syövistä voitaisiin välttää – 15 ruokaa, jotka ehkäisevät syöpää

    5. 5

      Poliisi epäilee: Seuraan lyöttäytyneet raiskasivat naisen Vaasassa

    6. 6

      Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän?

    7. 7

      ”Oi _____ Suomi” – testaa, osaatko Maamme-laulun sanat virheettömästi

    8. 8

      Muistatko, miltä Paula Koivuniemi näytti 1960-luvulla? Entä blondina 1990-luvulla? Katso kuvat!

    9. 9

      ”Shakaali” tuomittiin elinkautiseen Pariisin kranaatti-iskusta

    10. 10

      Ferrarin entinen tallipomo vaatii Kimi Räikköstä ulos tallista – ”On aika päättää hänen seikkailunsa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    2. 2

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    3. 3

      Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

    4. 4

      Raisa Räisäsen mysteeristä ja Pasi Aaltosen murhasta paljastui erikoinen yhteys – keskiössä tamperelainen pubi

    5. 5

      HS: Kahvi uhkaa loppua maailmasta, tilanne dramaattisen vakava – myös Suomen Paulig on huolissaan

    6. 6

      Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

    7. 7

      Vastanäyttelijän ulkonäkö ei kelvannut Emmerdale-kaunottarelle: Uhkasi lähteä sarjasta – ”Ei tarpeeksi komea”

    8. 8

      Liisa on saanut 560 e/kk ilmaista rahaa vuoden alusta saakka – näin perustulokokeilu vaikutti elämään

    9. 9

      Turvapaikanhakija livahti naisten puolelle uimahallissa Oulussa – alastomat naiset hämmentyivät

    10. 10

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    5. 5

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    6. 6

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    7. 7

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jyväskyläläinen Erkki on kahden kesämökin loukussa: ”Se on pelkkää työleiriä”

    2. 2

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    3. 3

      Ikealta hämmentävä tuotejulkistus – myyntiin Suomessa ensi kuussa

    4. 4

      Jopa kolmannes syövistä voitaisiin välttää – 15 ruokaa, jotka ehkäisevät syöpää

    5. 5

      Poliisi epäilee: Seuraan lyöttäytyneet raiskasivat naisen Vaasassa

    6. Näytä lisää