Armas

NHL

Valikko

NHL

Chicagossa hotellissa asuva Kimmo Timonen palaa kotiin – ”En ole nähnyt lapsia kuukauteen”

Timonen, 40, edusti Philadelphia Flyersia seitsemän kauden ajan, ennen kuin siirtyi maaliskuun alussa Chicago Blackhawksin riveihin.

Pelaajakauppa tapahtui vain kolme päivää ennen NHL:n siirtotakarajan umpeutumista. Lähtö oli pikainen, Timonen ei ehtinyt edes hyvästellä pelikavereitaan, vaan jätti vain viestin pukukopin ilmoitustaululle.

Ensi yönä Timonen saa mahdollisuuden jättää kunnon jäähyväiset, kun Blackhawks vierailee ainoan kerran tällä kaudella Flyersin kotihallissa. Samalla myös Flyersin fanit saavat viimeisen mahdollisuuden sanoa jäähyväiset monivuotiselle luottopuolustajalle.

– Toivottavasti fanit ottavat hyvin vastaan. Hekin varmasti ymmärsivät miksi vaihdoin seuraa, Timonen sanoo IS:lle.

Syy oli, että Timonen saa Chicagossa realistisen mahdollisuuden taistella NHL:n mestaruudesta, uransa puuttuvasta kruunusta. Juuri Stanley Cup sai hänet palaamaan kaukaloon viime kesän veritulppien jälkeen.

– Sen perusteella mitä olen nyt nähnyt, niin kun tämä joukkue on parhaimmillaan, meitä ei pysäytä kukaan, Timonen sanoo uudesta joukkueestaan.

Heti kaupan toteutumisen jälkeen Timonen katsoi otteluohjelmaa ja huomasi Chicagon vierailevan vielä loppukauden aikana Philadelphiassa.

– Ympyröin sen heti ohjelmaan. Tämä ottelu on yksi kauden kohokohdista, pudotuspelien alun ja toivottavasti Stanley Cupin finaalien ohella.

Timonen asuu Chicagon keskustassa hotellissa. Kolmen lapsen isälle ero perheestä on ollut vaikea.

– En ole nähnyt lapsia kuukauteen. En ole kertaakaan ollut näin pitkään pois kotoa, Timonen huokaa.

– Nyt saan nukkua kaksi yötä omassa sängyssä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jyväskyläläinen Erkki on kahden kesämökin loukussa: ”Se on pelkkää työleiriä”

    2. 2

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    3. 3

      Ikealta hämmentävä tuotejulkistus – myyntiin Suomessa ensi kuussa

    4. 4

      Jopa kolmannes syövistä voitaisiin välttää – 15 ruokaa, jotka ehkäisevät syöpää

    5. 5

      Poliisi epäilee: Seuraan lyöttäytyneet raiskasivat naisen Vaasassa

    6. 6

      Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän?

    7. 7

      ”Oi _____ Suomi” – testaa, osaatko Maamme-laulun sanat virheettömästi

    8. 8

      Muistatko, miltä Paula Koivuniemi näytti 1960-luvulla? Entä blondina 1990-luvulla? Katso kuvat!

    9. 9

      ”Shakaali” tuomittiin elinkautiseen Pariisin kranaatti-iskusta

    10. 10

      Ferrarin entinen tallipomo vaatii Kimi Räikköstä ulos tallista – ”On aika päättää hänen seikkailunsa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    2. 2

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    3. 3

      Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

    4. 4

      Raisa Räisäsen mysteeristä ja Pasi Aaltosen murhasta paljastui erikoinen yhteys – keskiössä tamperelainen pubi

    5. 5

      HS: Kahvi uhkaa loppua maailmasta, tilanne dramaattisen vakava – myös Suomen Paulig on huolissaan

    6. 6

      Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

    7. 7

      Vastanäyttelijän ulkonäkö ei kelvannut Emmerdale-kaunottarelle: Uhkasi lähteä sarjasta – ”Ei tarpeeksi komea”

    8. 8

      Liisa on saanut 560 e/kk ilmaista rahaa vuoden alusta saakka – näin perustulokokeilu vaikutti elämään

    9. 9

      Turvapaikanhakija livahti naisten puolelle uimahallissa Oulussa – alastomat naiset hämmentyivät

    10. 10

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    5. 5

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    6. 6

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    7. 7

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jyväskyläläinen Erkki on kahden kesämökin loukussa: ”Se on pelkkää työleiriä”

    2. 2

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    3. 3

      Ikealta hämmentävä tuotejulkistus – myyntiin Suomessa ensi kuussa

    4. 4

      Jopa kolmannes syövistä voitaisiin välttää – 15 ruokaa, jotka ehkäisevät syöpää

    5. 5

      Poliisi epäilee: Seuraan lyöttäytyneet raiskasivat naisen Vaasassa

    6. Näytä lisää