Aija, Aava

NHL

Valikko

NHL

Bostonin venäläisvahti samassa tilanteessa kuin Rask 2011

Bostonin kakkosvahti seuraa vierestä ja toivoo olevansa joskus Tuukka Raskin saappaissa.
Venäläisvahti Anton Hudobinilla on paras mahdollinen paikka seurata Boston Bruinsin marssia pudotuspeleissä.

Tuukka Raskin kakkosvahti ei ole pelannut pudotuspeleissä sekuntiakaan ja on saanut seurata läheltä suomalaisen nousua NHL:n kuumimpaan maalivahtieliittiin.

- Hänen hanskansa on hyvä, hänen kilpikätensä on hyvä, hän on hyvä patjatorjuja. Hän on hyvä kaikessa, Hudobin sanoo IS Urheilulle.

- Sen vuoksi, kun katsotte tilastoja, ne ovat todella hyvät. Hän on huippumaalivahti. Hän on todella lahjakas.

Aiemmin tulisieluisena vahtina tunnettu Rask on pudotuspeleissä ollut itse tyyneys.

- Hän on pelannut paljon pelejä putkeen, varsinkin tässä vaiheessa kautta. Hän pelaa rutiinilla. Hän lukee peliä hyvin ja liikkuu hyvin, Hudobin arvioi.

- Joskus hän tekee teidän silmissänne ihan tavallisen torjunnan, mutta todellisuudessa se on iso torjunta. Se näyttää helpolta, koska hän on sijoittunut oikein.

Hudobinille pudotuspelit ovat olleet vain pelkkää harjoittelua. Koska Rask pelaa koko ajan, suomalainen myös harjoittelee vähemmän. Hudobin puolestaan on jäällä aina jokaiset harjoitukset alusta loppuun asti.

Hän myös tietää, että tulevaisuudessa voi olla hänen vuoronsa. Kaksi vuotta sitten Tuukka Rask oli samassa tilanteessa, kun Bruins voitti Stanley Cupin. Tim Thomas pelasi joka pelin alusta loppuun asti ja Rask katseli pelejä vaihtoaitiosta.

- Hän odotti tätä hetkeä ja nyt on minun vuoroni odottaa. Hän oli silloin niissä saappaissa joissa minä olen nyt. Hän näytti, että on pystynyt nousemaan sinne missä on nyt, joten miksen minäkin voisi pystyä siihen, Hudobin toteaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yllätyskäänne: F1-talli vaihtoi kuljettajaa

    2. 2

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    3. 3

      Kommentti: Trumpin bluffi paljastui nololla tavalla – voittamisen kuningas ratsastaa nyt tappiosta toiseen

    4. 4

      Huutokauppakeisari aiheutti kaaoksen Espanjassa – kadut tukossa: ”Väkeä oli niin paljon, etteivät autot päässeet kulkemaan”

    5. 5

      Tuntematon numero soitti WP:n toimittajalle – uutisia kertonut soittaja olikin Donald Trump: ”Terve, Bob”

    6. 6

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    7. 7

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    8. 8

      Erikoinen ilmiö Haloo Helsingin keikalla Tallinnassa – suomalaiset innostuivat erosta Suomen ja Viron lainsäädännössä

    9. 9

      Tällainen on Virossa järjestettävien parinvaihtobileiden etiketti – älä tee näitä mokia seksijuhlissa

    10. 10

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    2. 2

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    3. 3

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    4. 4

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    5. 5

      Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

    6. 6

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    7. 7

      Siperiasta löydettiin 7000 outoa metaanikuplaa – muuttavat maan hyytelöksi, voivat räjähtää koska tahansa

    8. 8

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    9. 9

      IS testasi 17 kesän uutuusjäätelöä: ”Tätä söisi yksin koko purkin”

    10. 10

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    9. 9

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yllätyskäänne: F1-talli vaihtoi kuljettajaa

    2. 2

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    3. 3

      Kommentti: Trumpin bluffi paljastui nololla tavalla – voittamisen kuningas ratsastaa nyt tappiosta toiseen

    4. 4

      Huutokauppakeisari aiheutti kaaoksen Espanjassa – kadut tukossa: ”Väkeä oli niin paljon, etteivät autot päässeet kulkemaan”

    5. 5

      Tuntematon numero soitti WP:n toimittajalle – uutisia kertonut soittaja olikin Donald Trump: ”Terve, Bob”

    6. Näytä lisää