Heidi

NHL

Valikko

NHL

Boston näyttää selvinneen säikähdyksellä - tähtipelaaja mukana harjoituksissa

Julkaistu:

Boston Bruins toivoo pääsevänsä Suomen aikaa sunnuntaiaamuna kotiin voitto takataskussaan. Tavoitetta edesauttaa se, että tähtilaituri Nathan Hortonin pelätty vamma ei näillä näkymin estä pelaamista toisessa kohtaamisessa.
Boston Bruinsilla oli kaikki mahdollisuudet ratkaista liki kuusi erää kestänyt ensimmäinen finaaliottelu Suomen aikaa torstaiaamuna. Kun Bruins ei käyttänyt mahdollisuuksiaan, Chicago hyödynsi omansa ja otti ensimmäisen kiinnityksen Stanley Cupiin.

- Heillä oli onni puolellaan. Meidän täytyy kääntää se onni itsellemme, Bostonin tähtihyökkääjä David Krejci kommentoi.

Bruins palasi perjantaina jäälle yhden välipäivän jälkeen. Kumpikin joukkue pysyi torstaina pois jäältä, mikä oli luonnollinen ratkaisu, koska keskiviikon jatkoaikapeli oli lähes kahden normaaliottelun mittainen.

Yksi välipäivä oli kuitenkin riittävän paljon.

- En tiedä muista, mutta itsestäni tuntui ainakin hyvältä jäällä, Krejci sanoi.

- Nyt meidän pitää vain voittaa lauantaina. Haluamme lähteä kotiin yhden voiton kanssa.

Krejci on ollut tähän asti pudotuspelien paras pistemies ja hänen johtama ketju oli tehokkaana myös avausfinaalissa.

Pitkään yhdessä pelannut ketju, Milan Lucic - Krejci - Nathan Horton hajosi kuitenkin kesken pelin, kun Horton loukkasi olkapäänsä.

Tiettävästi kanadalaishyökkääjä loukkasi olkapäänsä jo Pittsburgh-sarjan aikana ja siihen tullut isku vain pahensi tilannetta.

Bruins näyttää kuitenkin selvinneen tilanteesta säikähdyksellä, sillä Horton oli perjantaina jäällä muun joukkueen kanssa.

Hän ei puhunut medialle harjoitusten jälkeen eikä Bostonin päävalmentaja Claude Julien halunnut kertoa vamman laatua ja vakavuutta.

- On hieno saada hänet takaisin, toivottavasti hän pystyy pelaamaan huomenna, Krejci sanoi.

- Meidän ketju on tehnyt maaleja, mutta niitä pitäisi tehdä vielä lisää, jos haluamme voittaa.

Chicagon ja Boston Stanley Cup -finaalisarjan toinen kohtaaminen on luvassa Suomen aikaa sunnuntaiyöllä kello 3.20 alkaen. Nelonen Pro2 -kanava näyttää ottelun suorana. Lähetys alkaa kello 3.00.

Ota kantaa

Kumpi joukkue voittaa Stanley Cupin?

Chicago Blackhawks 29% Boston Bruins 71%
Ääniä yhteensä 2266

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    2. 2

      Miss Suomen kuumat tunnelmat narubikineissä – paljastava peppukuva ihastuttaa: ”En saa silmiäni irti teistä”

    3. 3

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    4. 4

      Tarja Halonen jäi lääkärin neuvosta pois Helsingin-lennolta 1978 – kone putosi järveen ja räjähti

    5. 5

      Mitä Mika Salon Ferrarille tapahtui Unkarissa 18 vuotta sitten? ”Olemme sopineet, ettei asiasta puhuta”

    6. 6

      Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

    7. 7

      Poliisi loukkaantui kiinniottotilanteessa huoltamon pihalla Karkkilassa – joutui sairaalaan

    8. 8

      Luku julki ensi kertaa: Kela maksaa 65 000 kotitalouden vuokran

    9. 9

      Poliisi selvittää Kontiolahden ampumahiihdon MM-kisojen kirjanpitoa

    10. 10

      Poika lainasi isänsä Ferraria: poliisit takavarikoivat auton ja laittoivat varoittavat kuvat Twitteriin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

    2. 2

      Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

    3. 3

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    4. 4

      Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

    5. 5

      Muodoistaan tunnettu Instagram-suosikki Meri, 21, nauttii sinkkukesästä pikkubikineissä – ”Miehen pitää olla menestynyt”

    6. 6

      Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

    7. 7

      Muistatko kesähitin 2007 laulaneen Tea Hiillosteen? Vaihtoi alaa kertaheitolla – ”Tää on niin mun juttu”

    8. 8

      Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

    9. 9

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    10. 10

      Arman Alizad vitsaili seksuaalisesta häirinnästä helsinkiläisessä sekasaunassa – ihmiset raivostuivat: ”Oksettavaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. 6

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    7. 7

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    8. 8

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    2. 2

      Miss Suomen kuumat tunnelmat narubikineissä – paljastava peppukuva ihastuttaa: ”En saa silmiäni irti teistä”

    3. 3

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    4. 4

      Tarja Halonen jäi lääkärin neuvosta pois Helsingin-lennolta 1978 – kone putosi järveen ja räjähti

    5. 5

      Mitä Mika Salon Ferrarille tapahtui Unkarissa 18 vuotta sitten? ”Olemme sopineet, ettei asiasta puhuta”

    6. Näytä lisää