Atso

NHL

NHL

Saku Koivu osui, Anaheim hävisi silti

Julkaistu:

NHL
Erien alut koituivat Anaheimin kohtaloksi jääkiekon NHL:n ensimmäisen kierroksen pudotuspelissä Detroitia vastaan torstaina.
Detroit onnistui jokaisen erän alussa tekemään maalin ja eteni 5-4-jatkoaikavoittoon kalifornialaisista. Voitot ovat 1-1, ja neljä voittoa takaa paikan toiselle kierrokselle.

Avauserässä Detroitin Justin Abdelkader vei vieraat 1-0-johtoon 48 sekunnissa. Toisen erän alussa ajassa 21.04 asialla oli Johan Franzén, joka iski ylivoimalla 3-0-maalin. Kolmannen erän alussa Franzén kiiruhti ylivoimalla maalintekoon (4-1) ajassa 40.20. Huipennuksena oli Gustav Nyquistin ylivoimalla syntynyt voitto-osuma ajassa 61.21.

Valtteri Filppula syötti voitto-osuman. Anaheimin Sheldon Sourayn jäähystä oli jäljellä sekunti.

Anaheimin Saku Koivu teki maalin ja syötti toisen. Teemu Selänne sai syöttöpisteen Koivun maaliin.

Koivu kavensi ylivoimalla 1-3:een toisen erän puolivälissä. Franzénin 4-1-maalin jälkeen Anaheim pinnisti vielä tasoihin 4-4:ään ajassa 57.38 Ryan Getzlafin, Kyle Palmierin ja Bobby Ryanin maaleilla.

Edit klo 10.36: Palmierin osuma merkittiin aluksi Selänteelle, mutta myöhemmin maalintekijä korjattiin.

Yön tulokset:

Itälohko:

Montreal-Ottawa 2-4 (0-1, 2-0, 0-3)
Voitot 0-1.

Washington-New York Rangers 3-1 (0-1, 3-0, 0-0)
Voitot 1-0.

Länsilohko:

St. Louis-Los Angeles 2-1 (0-1, 0-0, 2-0)
Voitot 2-0.

Anaheim-Detroit ja. 4-5 (0-2, 1-1, 3-1)
A: Saku Koivu 1+1, Teemu Selänne 0+1. D: Valtteri Filppula 0+1.
Voitot 1-1.

Lue lisää: Otteluraportti ja koostevideo (NHL.com)

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mikä puserrus! Järjettömän treenattu Britney Spears, 35, hurmasi – rintavako näkyi avoimesti

    2. 2

      Tiesitkö tätä? Hyytävä yksityiskohta herttuatar Catherinen vaatteista tuli ilmi – kuninkaallisille välttämätön tapa

    3. 3

      EK10: Uskomaton tilanne – suomalaisille neloisvoitto ja neloisjohto, Lapille kuudes pohja-aika

    4. 4

      Pikkulapsi putosi kerrostalon ikkunasta Helsingissä – loukkaantui vakavasti

    5. 5

      Venäjän valtion lentokoneeseen lastattiin Lappeenrannassa laatikkokaupalla Koskenkorvaa ja konjakkia

    6. 6

      Postilla kävi järkyttävä kirjemoka Savossa – Kutsu lapsen hautajaisiin ei tavoittanut vieraita

    7. 7

      Menikö "nakutrendi" liian pitkälle? Tosi-tv-tähden uikkari ei välttämättä sopisi yleiselle uimarannalle – "Upea luonnollinen figuuri"

    8. 8

      Kysely: Suomalaisia pidetään verrattain rumina – täällä paikalliset vievät jalat alta

    9. 9

      Tunnetko jo ”hindupunnerruksen”? Teholiike tuo näkyviä tuloksia parissa viikossa

    10. 10

      IS seuraa: Hampurissa yksi kuollut miehen hyökättyä veitsen kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    2. 2

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    3. 3

      Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

    4. 4

      Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

    5. 5

      Kirsi Salo, 50, yllättää yläosattomissa – poseeraa sensuellissa uintikuvassa vain lumpeenlehti povensa peittona

    6. 6

      Näkemiin, Suomi! Näin Putin jätti Savonlinnan yöllä, Niinistöä odotti karumpi kyyti

    7. 7

      Kysely: Suomalaisia pidetään verrattain rumina – täällä paikalliset vievät jalat alta

    8. 8

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    9. 9

      IS seurasi hetki hetkeltä – Putinin vierailu on ohi, lentokone nousi ilmaan Savonlinnasta

    10. 10

      Robert Enke teki itsemurhan, leski avautuu nyt salatusta kaksoiselämästä: ”Edes lähimmät ystävät eivät tienneet”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    6. 6

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    7. 7

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    8. 8

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    9. 9

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    10. 10

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mikä puserrus! Järjettömän treenattu Britney Spears, 35, hurmasi – rintavako näkyi avoimesti

    2. 2

      Tiesitkö tätä? Hyytävä yksityiskohta herttuatar Catherinen vaatteista tuli ilmi – kuninkaallisille välttämätön tapa

    3. 3

      EK10: Uskomaton tilanne – suomalaisille neloisvoitto ja neloisjohto, Lapille kuudes pohja-aika

    4. 4

      Pikkulapsi putosi kerrostalon ikkunasta Helsingissä – loukkaantui vakavasti

    5. 5

      Venäjän valtion lentokoneeseen lastattiin Lappeenrannassa laatikkokaupalla Koskenkorvaa ja konjakkia

    6. Näytä lisää