Iivari, Iivo

NHL

NHL

NHL-puolustaja Sami Salon koskettava haastattelu: "Olen ikuisesti kiitollinen isälleni"

Julkaistu:

Tampa Bay Lightningin suomalaispuolustaja Sami Salo aloittaa jokaisen ottelunsa vilkaisemalla kohti taivasta.
Ele on omistettu Salon edesmenneelle isälle. Toivo Salo menehtyi vatsasyöpään vuonna 1995 vain 52-vuotiaana.

Muutama viikko myöhemmin Sami Salo pelasi ensimmäisen ottelunsa TPS:n edustusjoukkueessa.

- Olin murtunut. Isäni oli se, joka laittoi luistimet jalkaani, kun olin viiden tai kuuden vuoden ikäinen. Hän vei minut aina iltaisin harjoituksiin ja peleihin, vaikka hänellä oli pitkä työpäivä takanaan, Salo muistelee Tampa Bay Timesin haastattelussa.

Vaikka Toivon kuolemasta on vierähtänyt 17 vuotta, Salo tervehtii isäänsä edelleen samalla tavalla ennen jokaista otteluaan.

- Tiedän, että hän on katsomassa peliä jossakin.

Salo kertoo, ettei olisi koskaan päässyt huipulle ilman isänsä apua. Toivo oli poikansa ankarin kriitikko, joka antoi surutta palautetta huonosti sujuneen ottelun jälkeen.

- Emme olleet oikeastaan kavereita. Hän kommentoi otteitani aina hyvin äänekkäästi. Pelasin 15-vuotiaaksi asti myös tennistä, ja muistan kuinka hän muutaman kerran melkein pakotti minut kävelemään hävityn ottelun jälkeen kotiin, vaikka olin mielestäni pelannut parasta peliäni, Salo muistelee nauraen.

Salon poika Oliver on saanut keskimmäisen nimensä Toivon mukaan. Myös Oliver harrastaa jääkiekkoa. Salo toivoo pystyvänsä auttamaan omaa poikaansa samalla tavoin kuin hänen oma isänsä auttoi häntä.

Kesäaikaan Salon perhe pyrkii vierailemaan Toivon haudalla joka viikko, sillä NHL-kauden aikana vierailuihin ei ole mahdollisuuksia.

- Olen vain kiitollinen hänelle, että hän antoi minulle mahdollisuuden pelata jääkiekkoa ja osoitti minulle oikean tien elämässä, Salo sanoo.

Suomalaispakki siirtyi heinäkuussa Vancouverista Tampa Bayn riveihin vapaana agenttina. Kaksivuotinen sopimus on arvoltaan 3,75 miljoonaa dollaria kaudelta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Karu löydös: Puhelin tai kaiutin voi paljastaa, milloin asunnossa harrastetaan seksiä

    2. 2

      Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

    3. 3

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    4. 4

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    5. 5

      Nainen sairastui parantumattomaan syöpään – Johnson & Johnson määrättiin jättikorvauksiin

    6. 6

      Turun iskusta epäiltyä Mechkahia syytettiin pahoinpitelystä Saksassa – kaksi muuta miestä poliisin kirjoissa ryöstöstä ja varkaudesta

    7. 7

      Miljoonat seurasivat auringonpimennystä taivaalla – vain kuusi ihmistä näki Maan pinnalle langenneen mustan täplän

    8. 8

      Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

    9. 9

      Kelpo koulutus ja talous kasvaa, mutta töitä ei löydy – Marokossa otolliset olot terrorismin pesiä

    10. 10

      80-luvun seksisymboli palasi parrasvaloihin – vietti 24 vuotta erämaassa ilman tv:tä: ”Halusin kasvattaa vauvani poissa julkisuudesta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    2. 2

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    3. 3

      Poliisi vaatii Turun puukkoiskusta epäiltyä Abderrahman Mechkahia vangittavaksi

    4. 4

      Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

    5. 5

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    6. 6

      Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

    7. 7

      80-luvun seksisymboli palasi parrasvaloihin – vietti 24 vuotta erämaassa ilman tv:tä: ”Halusin kasvattaa vauvani poissa julkisuudesta”

    8. 8

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    9. 9

      Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

    10. 10

      Aftonbladet: Tanskalaiskeksijä kertoi poliisille ruotsalaistoimittajan saaneen surmansa onnettomuudessa – hautasi mereen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Karu löydös: Puhelin tai kaiutin voi paljastaa, milloin asunnossa harrastetaan seksiä

    2. 2

      Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

    3. 3

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    4. 4

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    5. 5

      Nainen sairastui parantumattomaan syöpään – Johnson & Johnson määrättiin jättikorvauksiin

    6. Näytä lisää