Oliver, Olivia, Oiva

NHL

Valikko

NHL

Kings-tähti: Tunsin, että minun on oltava paras kun olen kallein

Julkaistu:

Puolustaja Drew Doughtylta jäi melkein koko harjoitusleiri väliin syksyllä, kun hän neuvotteli Los Angeles Kingsin kanssa jatkosopimuksesta. Pakin vaatimukset olivat kovat, ja pitkän väännön jälkeen nimet laitettiin kahdeksan vuoden ja 56 miljoonan dollarin paperiin.
Doughtysta tuli Kingsin kovapalkkaisin pelaaja sekä yksi NHL-jääkiekkoliigan parhaiten tienaavista pakeista.

- Runkosarjan ajan minulla oli sellainen tunne, että oli pakko täyttää minulle asetetut vaatimukset. Tunsin, että minun on oltava paras, kun olen kallein, Doughty paljastaa ja myöntää, että jokainen dollari painoi harteilla ja paineet kävivät lopulta liian kovaksi. Hän ei ollut oma itsensä.

Mutta runkosarjan toisella puoliskolla hän pystyi kokoamaan ajatuksensa ja on sen jälkeen ollut taas oma itsensä.

- Pelaaminen on taas hauskaa. Uskoakseni olen jälleen se pelaaja joka parhaimmillani pystyn olemaan, hän selittää.

Itseluottamus taas huipussaan

Doughty, 22, on taitava pelaaja, ja jo vuonna 2010 hän oli ehdolla liigan parhaaksi puolustajaksi. Hän tunnustaa, että lahjakkuutensa ansiosta hän kuvitteli saavansa kaiken helposti ja vain surffaili harjoituksissa, koska kukaan ei kiinnittänyt huomiota hänen virheisiinsä eikä ohjannut häntä.

Philadelphia Flyersin erottama valmentaja John Stevens tuli Kingsin puolustajien valmentajaksi kesällä 2010, ja hän päätti tehdä Doughtysta kypsän sekä kurinalaisen pelaajan, joka ymmärtää yksityiskohtien tärkeyden, myös harjoituksissa.

- Olimme aluksi koko ajan napit vastakkain, Doughty nauraa.

Toinen Doughtyn uran kannalta tärkeä päivä oli se, kun Darryl Sutterista tuli joukkueen valmentaja viime joulukuussa. Pakin ura kääntyi uuteen nousuun parin lamavuoden jälkeen, sillä Sutterin aggressiivinen pelityyli sopii hänelle erinomaisesti.

- Olen saanut itseluottamukseni takaisin. Pelaan taas niin hyvin kuin pystyn, ja näen pelitilanteet paremmin. Aistin jopa tilanteet ennen kuin ne tapahtuvat.

Doughty pohjusti maalillaan Kingsille voiton Stanley Cup -finaalisarjan toisessa ottelussa New Jersey Devilsiä vastaan ja nousi samalla pudotuspelien pakkien pistepörssin kärkeen 12 pisteellään (3+9). Ykkössijan jakaa hänen kanssaan New York Rangersin Dan Girardi.

Kings ja Devils kohtaavat kolmannen kerran maanantain ja tiistain välisenä yönä Suomen aikaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    2. 2

      Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

    3. 3

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    4. 4

      Muiskis! Pysäyttävän kaunis ruhtinatar Charlene onnitteli Kimi Räikköstä – jäämiehen ilme kertoo kaiken

    5. 5

      Raju lausunto Merkeliltä: Yhdysvallat ja Britannia eivät enää luotettavia kumppaneita

    6. 6

      Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

    7. 7

      Räikkönen seisoi naama peruslukemilla F1-kisan palkintopallilla – entisen F1-kuskin kekseliäs kuva leviää netissä

    8. 8

      Jyrki Järvilehdon voinnista lisätietoa – turvallisuuspäällikön mukaan rataa on pakko muuttaa onnettomuuspaikassa

    9. 9

      Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

    10. 10

      Asiantuntijat kertovat: Tällaiset mökit ovat nyt arvossaan – etäisyys voi ratkaista kiinnostuksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

    2. 2

      Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

    3. 3

      Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

    4. 4

      Täällä saunotaan ja puhutaan suomea kolmannessa polvessa – IS vieraili Amerikan Oulussa

    5. 5

      Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

    6. 6

      Kimi Räikkösen käytös hämmästytti Niki Laudaa – ”Sellaista hän ei ole tehnyt koskaan ennen”

    7. 7

      Voiko yöllinen vessareissu rikkoa taloyhtiön yörauhaa? Näin vastaa lakiasiantuntija HS:ssa

    8. 8

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    9. 9

      Omaa autoaan ei saa välttämättä pestä edes omakotitalon pihalla – ei, vaikka se olisi asfaltoitu

    10. 10

      JJ Lehto loukkaantui karting-onnettomuudessa Vantaalla – SM-kisat peruttu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    4. 4

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    5. 5

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    6. 6

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    7. 7

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    8. 8

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    9. 9

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    10. 10

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    2. 2

      Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

    3. 3

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    4. 4

      Muiskis! Pysäyttävän kaunis ruhtinatar Charlene onnitteli Kimi Räikköstä – jäämiehen ilme kertoo kaiken

    5. 5

      Raju lausunto Merkeliltä: Yhdysvallat ja Britannia eivät enää luotettavia kumppaneita

    6. Näytä lisää