Soini, Veini

NHL

NHL

Rinteen agentti: "Meillä oli useita eri vaihtoehtoja"

Julkaistu:

Pekka Rinteen agentti kertoo, ettei suomalainen halunnut loppu-uran mittaista megasopimusta.
Pekka Rinteen agentti Jay Grossman kertoo, että suomalaisvahdilla oli useita eri vaihtoehtoisia sopimusratkaisuja.

- Joko lyhyt sopimus tai todella pitkä, kuten Roberto Luongolla tai Ilja Bryzgalovilla, Jay Grossman kertoo Yahoo!-verkkosivustolle.

Grossmanin mukaan Rinne ei kuitenkaan halunnut loppu-uran mittaista megadiiliä. Nyt tehdyn sopimuksen päättyessä hän on 36-vuotias.

Osasyy on palkkakaton kiemuroissa. Nykyisen työehtosopimuksen mukaan yli 35-vuotiaana tehdyt sopimukset ovat seurojen kannalta edullisempia kuin sitä ennen tehdyt, mutta yli 35-vuotiaaksi kestävät sopimukset. 

Yli 35-vuotiailla pelaajilla voi olla henkilökohtaisia bonuksia, joita ei lasketa palkkakattoon.

- Jos säännöt säilyvät samana, niin esimerkiksi 34-vuotiaana sopimuksettomaksi tuleminen ei ole siinä mielessä kovin järkevää, Grossman kertoo.

Tällä hetkellä Rinne on ensi vuonna NHL:n parhaiten palkattu maalivahti, jos mittarina on sopimuksen vuosittainen keskiarvopalkka.

- En sanoisi, että se oli meidän tavoitteemme, Grossman väittää.

- Kyse oli siitä, että seuran piti sitoutua pelaajaan, josta oli tulossa vapaa agentti ja joka oli viime vuonna Vezina Trophy- äänestyksessä (kauden paras maalivahti) toinen sekä koko liigan MVP- äänestyksessä neljäs. Ja Nasvhille oli halukas sitoutumaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    2. 2

      Luontotoimittaja Kimmo Ohtonen on mennyt naimisiin – vaihtoi samalla sukunimensä?

    3. 3

      Suomalaisten suosimalla kreikkalaissaarella riehuu taas tulipalo: ”Mietin jo laukkujen pakkaamista”

    4. 4

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    5. 5

      USA ja Etelä-Korea aloittavat sotaharjoituksen – Pohjois-Korea uhkaa ”armottomalla iskulla”

    6. 6

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    7. 7

      Video: Vuonna 1945 uponnut sota-alus löytyi Tyynestämerestä – Veteraani kertoo kauhunhetkistä veden varassa haiden saartamana

    8. 8

      Yhdysvaltojen sota-alus törmäsi kauppalaivaan Singaporen edustalla – 10 kadoksissa, 5 loukkaantunut

    9. 9

      Tulosmanipulaatioepäily jääkiekon MM-kisoissa – epäiltyjä uhkaa vuosien vankeus

    10. 10

      Mohammedi näki Turun puukottajan juoksevan pitkä veitsi kädessä – ”Oli vain 20 sekunnista kiinni, että olisin voinut pysäyttää hänet”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    2. 2

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    3. 3

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    4. 4

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    5. 5

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    6. 6

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    7. 7

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    8. 8

      Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

    9. 9

      Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

    10. 10

      KRP: Turun puukkoiskusta epäiltyä päästy kuulemaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    7. 7

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    2. 2

      Luontotoimittaja Kimmo Ohtonen on mennyt naimisiin – vaihtoi samalla sukunimensä?

    3. 3

      Suomalaisten suosimalla kreikkalaissaarella riehuu taas tulipalo: ”Mietin jo laukkujen pakkaamista”

    4. 4

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    5. 5

      USA ja Etelä-Korea aloittavat sotaharjoituksen – Pohjois-Korea uhkaa ”armottomalla iskulla”

    6. Näytä lisää