Jyrki, Jyri, Jori

NHL

Valikko

NHL

Anaheim avasi pistetilin Ruotsissa

Bobby Ryan teki ainoan maalin voittolaukauskisassa, ja Anaheim Ducks nappasi avauspisteensä jääkiekon NHL-liigassa 2-1-voitolla New York Rangersista Tukholmassa.
Perjantai-iltana Helsingissä Buffalo Sabresille hävinnyt Anaheim oli kiinni kolmessa pisteessä aivan ottelun loppuhetkille Andrew Coglianon osuttua avauserässä.

Rangersin ruotsalaismaalivahti Henrik Lundqvist hemmotteli kotikannattajiaan komeilla torjunnoilla ja piti Rangersin Ducksin tuntumassa 27 torjunnallaan, ja Brad Richards tasoitti sitten reilu kaksi minuuttia ennen ottelun päätöstä.

Voittolaukauskisassa Lundqvist pysäytti vielä Corey Perryn ja Ryan Getzlafin, ja Teemu Selänne laittoi kiekon yli maalin. Mutta Rangersin Erik Christensen, Richards ja Mats Zuccarello Aasen epäonnistuivat myös, ja Ryanin jälkeen myös Artem Anisimov.

Buffalo päätti Euroopan pelinsä ilman pistemenetyksiä, kun Los Angeles Kings kukistui Berliinissä 4-2. Ottelu oli ensimmäinen Saksan maaperällä pelattu NHL-runkosarjapeli, ja halliin oli saapunut 15 000 ihmistä seuraamaan huipputason kiekkoa.

Buffalo ratkaisi pelin toisessa erässä karkaamalla 3-0-johtoon Luke Adamin kahdella ja Paul Gaustadin yhdellä maalilla. Anze Kopitarin kavennus erän loppuun nosti vielä Kingsin toiveita, mutta Drew Stafford kasvatti Sabres-johdon jälleen kolmeen päätöserän neljännellä minuutilla. Kopitar viimeisteli vielä loppunumerot.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eevi Teittinen avoimena rankasta erostaan – suunnitteli häitä parisuhteen päättyessä: ”Tosi kova paikka”

    2. 2

      Matkustajalaiva karkasi hallinnasta Kanarialla – raju törmäys satamalaituriin tallentui videolle

    3. 3

      Vau, mitkä kurvit! Demi Lovato todistaa, että kokouimapuku voi olla bikinejä seksikkäämpi

    4. 4

      Näin Poika ja ilves -tähti Konsta Hietanen on muuttunut – ura laulajana ja kiireinen perhearki 4 lapsen isänä

    5. 5

      Auto nökötti Suomen suurimmassa liikenneympyrässä – ovet lukossa ja matkustajat huumepäissään

    6. 6

      Poliisi pyytää havaintoja ”epäselvästä tapahtumasta” Turussa – nuori nainen sai kasvoihin vakavia vammoja

    7. 7

      Fuengirola-lehti: Poliisi keskeytti Antero Mertarannan keikan Espanjassa – kahdesti

    8. 8

      Matti Vanhanen huolissaan Pohjois-Korean tilanteesta: ”Entä jos he testaavat, onko Yhdysvallat valmis toimimaan?”

    9. 9

      Kokoomusnuorilta radikaali ehdotus mopoautoista: ”Peltipurkit siivottava pois maanteiltä”

    10. 10

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    2. 2

      Antti, 39, voitti historian toiseksi suurimman Haluatko miljonääriksi? -potin – ”Olin varma, että pääsen 5-numeroiseen summaan”

    3. 3

      Kuusi sairaalaan rytinästä Nelostiellä – erikoinen tapahtumasarja aiheutti kolarisuman

    4. 4

      Kaksivuotias poika kuoli Lammin kolarissa

    5. 5

      Onnen päivät -näyttelijä kuoli 56-vuotiaana – aikoinaan tv:n suurimpiin tähtiin lukeutunut Erin Moran eli rankan elämän

    6. 6

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    7. 7

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? 25-vuotias kaunotar villitsee somessa: ”En ole aivan tavallinen lentäjä”

    8. 8

      15 kiloa pudottanut Mira Kasslin, 39, paljasti uskomattoman treeninsä – pystyisitkö sinä tähän kuuden tunnin rääkkiin?

    9. 9

      Muusikko Pekka Myllykoski on kuollut

    10. 10

      Poliisi: Mopoilukulttuuri karkaa käsistä Nivalassa – ”On vain ajan kysymys, milloin tapahtuu isompi vahinko”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Sanna osti lähes uuden asunnon – kahden vuoden jälkeen se osoittautui karmeaksi virheeksi

    4. 4

      Bottas päätyi paalupaikalta palkintopallille, Vettel voittoon – IS seurasi Bahrainin F1-kisaa

    5. 5

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    6. 6

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    7. 7

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    8. 8

      Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

    9. 9

      Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

    10. 10

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eevi Teittinen avoimena rankasta erostaan – suunnitteli häitä parisuhteen päättyessä: ”Tosi kova paikka”

    2. 2

      Matkustajalaiva karkasi hallinnasta Kanarialla – raju törmäys satamalaituriin tallentui videolle

    3. 3

      Vau, mitkä kurvit! Demi Lovato todistaa, että kokouimapuku voi olla bikinejä seksikkäämpi

    4. 4

      Näin Poika ja ilves -tähti Konsta Hietanen on muuttunut – ura laulajana ja kiireinen perhearki 4 lapsen isänä

    5. 5

      Auto nökötti Suomen suurimmassa liikenneympyrässä – ovet lukossa ja matkustajat huumepäissään

    6. Näytä lisää