Martta

NHL

Valikko

NHL

Rantanen: Boston valtasi sota-alueen

Julkaistu:

Uskaltaako Vancouverin päävalmentaja Alain Vigneault vaihtaa maalivahtia, kysyy IS Urheilun NHL-kirjeenvaihtaja Vesa Rantanen.
Boston Bruins istuu vuorostaan kuskin pukilla Stanley Cupin finaalisarjassa joukkueen tasoitettua pelit 2-2:een. Boston voitti neljännen osaottelun kotonaan maalein 4-0. Sarja jatkuu perjantaina Vancouverissa, ja ensimmäisen kerran mestaruus on katkolla maanantaina Bostonissa.

Boston on voittanut kaksi viime kohtaamista yhteismaalein 12-1, ja sarjan luonne on muuttunut täysin.

Ensimmäisen kerran sarjan aikana ennakkosusikin viittaa kantaa Boston, joka otti vahvan fyysisen ja sitä kautta henkisen yliotteen Vancouverista viime yönä. Kävi, kuten jotkut arvioivat: puolustaja Aaron Romen pelikielto on isompi menetys Vancouverille kuin aivotärähdyksen saaneen Nathan Hortonin menettäminen Bostonille. Rich Peverley korvasi Hortonin Bostonin ykkösketjussa ja teki ottelun avausmaalin sentteri David Krejcin upean oivalluksen jälkeen.

Vaikka Horton oli kahdeksalla osumallaan joukkueensa toiseksi paras maalintekijä, ei hänen puuttumisensa näkynyt Bostonin pelissä. Kaiken lisäksi Peverly teki vielä kolmannen erän alkuun lukemiksi 4-0.

Sen sijaan Romen, jota monet pitivät joutavana vitos-/kutospakkina, puuttuminen teki juuri sen, mitä ajateltiin. Hänen tilalleen kokoonpanoon noussut neljän miljoonan dollarin Keith Ballard oli kentän huonoin pelaaja. Arkuus ja epävarmuus, seurausta pitkän penkkikomennuksen aiheuttamasta itseluottamuksen puutteesta, tekivät Ballardista Bostonille herkkupalan riistoihin. Boston käveli Ballardin yli edestä ja takaa. Brad Marchandin 3-0-osuma oli suoraa seurausta Ballardin surullisesta nilkkarallista.

Vancouver oli jo entuudestaan ilman luottopuolustaja Dan Hamhuisia. Romen puuttuminen teki Canucksin puolustuspäästä huomattavasti haavoittuvamman. Kun Boston lisäksi sai kolmannen pelin 8-1-voitosta hurjan uskon omaan pelitapaansa, joka ei siihen mennessä ollut saanut kunnon tulta alleen, jyräsi isokokoinen ja suoraviivainen Boston Vancouverin polvilleen.

Nyt käsissä on sarja, jossa Vancouverilla on 2-2-tilanteesta huolimatta enemmän ongelmia kuin Bostonilla, jolla on tasapaino, huippumaalivahti ja selkäytimeen valettu pelitapa.

Puolustuskoostumusta Vancouver ei paljon pysty muuttamaan, vaikka Chris Tanev, toinen kontaktipelissä arka pelaaja, kokoonpanoon nousisikin. Joukkueella on suurempiakin ongelmia, ja ne nivoutuvat kadonneen imagon ympärille.

Vancouverista tuli Romen taklauksen myötä sarjan paha poika. Myös Alexandre Burrowsin ja koko lailla käyttökelvottoman Maxim Lapierren ärsyttämistempaukset lisäsivät taitojoukkueena tunnetun Canucksin pirtaan piirteitä, jotka siihen eivät kuulu, ja jotka eivät ole joukkueen vahvuuksia. Neljännessä pelissä Canucks näytti joukkueelta, joka ei tiennyt onko se fyysinen (jota se ei nykyisellä puolustuskalustolla edes ole) vai nopea taitojoukkue.

Päävalmentaja Alan Vigneault taas viesti vaihtoaitioon merkkejä epätoivosta ylipeluuttamalla Sedinin kaksosia raskaasti avauserässä. Vigneuault peluutti ykkösylivoimaansa kahden ensimmäisen kaksiminuuttisen aikana kolme minuuttia ja 45 sekuntia. Se oli merkki siitä, ettei muihin luoteta ja että nyt on pakko voittaa. Joukkue luki valmentajan epätoivon ja alkoi itse epäröidä. Canucks on pitkin kautta halunnut olla tasapainoinen neljän kentän joukkue, mutta nyt Vigneault repi joukkueen kahtia ja väsytti Sedinit. Ilman raikkaita jalkoja Sedinit ovat vieläkin hitaampia, joten vaikka he saivatkin pidettyä kiekkoa ja luotua paikkoja, ei heillä ollut lopulta mitään asiaa varsinaiselle sota-alueelle, jota Bostonin isokokoisen, mutta kankeahkon puolustuksen on helppo varjella väsyneitä Sedinejä vastaan.

Canucksin kakkossentteri Ryan Kesler puolestaan on kadottanut jalkansa. Hän saattaa varjella vammaa, mutta yhtä hyvin hän voi olla vain väsynyt. Hän repi Canucksin lähes yksinään jatkoon toisella kierroksella Nashvilleä vastaan eikä ole sen jälkeen ollut enää sama pelaaja. Joukkueen maalinteko on nyt pelkästään Sedinien harteilla, semminkin kun kolmos- ja nelosketjuja ei paljon edes käytetä.

Vieläkin suurempi ongelma on maalivahti Roberto Luongo, joka pelasi jo toisen heikon pelin peräkkäin. Bostonin Tim Thomas taas pelkästään parantaa. Hän ei voita turhaan NHL:n parhaan maalivahdin Vezina Trophya. Vigneault sanoi harkinneensa Luongon vetämistä maalista kolmannen pelin jo ratkettua, mutta Luongo ei ollut halunnut tulla vaihtoon. Mitä? Valmentaja kysyy maalivahdilta, että haluaisiko hän luistella vaihtoon. Se kertoo kummallisesta valtasuhteesta joukkueessa.

Neljännessä pelissä Luongo päästi pari todella helppoa, ja luisteli lopulta vaihtoon neljän maalin jälkeen. Nyt suuri kysymys onkin, kuka aloittaa viidennen pelin? Avauskierroksella Chicagoa vastaan Luongolla oli vastaava tilanne. Cory Schneider aloitti silloin viidennen pelin, mutta joutui vaihtoon venäytettyään jalkansa. Onko Vigneaultilla kanttia peluuttaa kakkosvahtia kotiottelussa? Sarja ei ole vielä katkolla, ja Luongo näyttää siltä, että kaipaisi taas pienen rauhoittumisen ja itseluottamuksen korotuksen.

Canucks on kadottanut energiansa sekä pelikieltokohuun että Sedinien ylikuormittamiseen. Ja kun puolustus on jatkuvasti pulassa, joukkue ei saa elintärkeitä tasapainoisia rintamahyökkäyksiä, joten Boston hallitsee kaukaloa taklaten ja luistellen. Osan maaleistaan Boston sai toki Luongon avustuksella, mutta tällä hetkellä Vancouverin itsetunto vapisee, koska se ei saa heikon perusvauhdin vuoksi kiekollisia vahvuuksiaan esiin. On itseluottamuksen kannalta murhaavaa puskea Bostonin puolustusmuuriin. Boston on juuri nyt itsensä näköinen joukkue, joka pelaa vahvuuksillaan.

Kahden viime pelin tapahtumat ovat todellakin saaneet näiden kolumnien kirjoittajan näyttämään Keith Ballardilta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

    2. 2

      Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

    3. 3

      HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

    4. 4

      Kevinin, 4, surman kammottavat yksityiskohdat nousivat tapetille – tuoreessa dokumentissa hurjia väitteitä

    5. 5

      Helikopterikuvat näyttävät: Tältä Hangossa riehuva valtava maastopalo näyttää ilmasta käsin

    6. 6

      Hirvi aiheutti pahan ketjukolarin Turuntiellä – liikenne seisoo, ihminen maassa loukkaantuneen oloisena

    7. 7

      Britannia teki historiallisen päätöksen: kieltää uudet bensiini- ja dieselautot

    8. 8

      Uskoisitko 62-vuotiaaksi? David Bowien leski Iman juhli syntymäpäiviään – iätön kaunotar on häikäisevässä kunnossa

    9. 9

      Kolmikon tarkoituksena oli mukiloida poika – isälle vakavat vammat metalliputken iskuista

    10. 10

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    2. 2

      Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

    3. 3

      Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

    4. 4

      Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

    5. 5

      Muistatko kesähitin 2007 laulaneen Tea Hiillosteen? Vaihtoi alaa kertaheitolla – ”Tää on niin mun juttu”

    6. 6

      Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

    7. 7

      Lopeta jo se hamstraaminen – Ainakin nämä tavarat voi heittää heti pois

    8. 8

      Uutisankkuri Heidi Suomi, 42, avautui yllättäen vaikeasta tabuaiheesta – ”Jos vaikka tapaisin miehen...”

    9. 9

      Tosi-tv:stä tutut Kylie ja Kendall Jenner skandaalin keskellä – raivostunut Metallican James Hetfield sivalsi tähtösiä viiltävästi

    10. 10

      HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    6. 6

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

    2. 2

      Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

    3. 3

      HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

    4. 4

      Kevinin, 4, surman kammottavat yksityiskohdat nousivat tapetille – tuoreessa dokumentissa hurjia väitteitä

    5. 5

      Helikopterikuvat näyttävät: Tältä Hangossa riehuva valtava maastopalo näyttää ilmasta käsin

    6. Näytä lisää