Usko

NHL

Valikko

NHL

Suomalaiskolmikko päätti Minnesotan tappioputken

Minnesotan viiden ottelun mittainen tappiokierre NHL:ssä päättyi  pitkälti Wildin suomalaiskolmikon ansiosta.
Minnesota otti torstaina 3-2-voittoon Phoenixista. Tuloksesta oli pääosin kiittäminen Minnesotan ykkösketjua sekä maalivahti Niklas Bäckströmiä.

Andrew Brunette iski kaksi maalia ja Antti Miettinen sekä Mikko Koivu napsivat kaksi syöttöpistettä mieheen. Bäckström torjui 33 kertaa.

- Tällaisissa tärkeissä otteluissa katse kääntyy nimimiehiin. Ja ykkösketjumme koostuu nimimiehistä, valmentaja Todd Richards totesi.

Phoenixin maalit teki Taylor Pyatt. Toinen, 2-3-kavennus syntyi viime minuutilla kahden miehen ylivoimalla, kun Phoenix oli vetänyt maalivahti Ilja Brizgalovin vaihtoaitioon. Brizgaloville kertyi 30 torjuntaa. Minnesota ei ollut voittanut Phoenixissa sitten vuoden 2008.

Philadelphia haki 4-1-voiton Torontosta. Ville Leino pujotti avausmaalin Toronto-vahti Jean-Sebastien Gigueren suojusten välistä ylivoimalla avauserän puolivälissä. Danny Briere osui Philadelphialle kahdesti.
 
Washington jäi nollille

Suomalaispelaajista myös Olli Jokinen onnistui maalinteossa. Jokinen kavensi Calgaryn tappiolukemiksi 1-2 Los Angelesia vastaan. Calgaryn maalilla Miikka Kiprusoff torjui 30 kertaa.

Tuukka Rask huhki 33 torjuntaa Bostonin 5-2-voitossa New York Islandersista. Islandersille kertyi 11:s perättäinen vierastappio. San Josen maalilla Antti Niemi esti 31 laukausta, mutta Buffalo vei 6-3-voiton. Paul Gaustad haali voittajajoukkueelle tehopisteet 2+1.

Tomas Vokoun torjui kauden kolmannen nollapelinsä eteen 36 kertaa, kun Florida rynni 3-0-voittoon Washingtonista. Michael Frolik, Steve Bernier ja Mike Santorelli kunnostautuivat maalinteossa.

Washingtonille tappio oli neljäs putkeen. Valmentaja Bruce Boudreau totesi, että menestystä ei ole luvassa, jos parhaat pelaajat eivät ole parhaita pelaajia.

- Aleksandr Ovetshkinilla on kaksi maalia 11 ottelussa, Aleksandr Semin ei ole tehnyt maalia seitsemään tai kahdeksaan otteluun. Mike Green ei ole tehnyt maalia ties kuinka pitkään aikaa. Sama juttu koskee (ruotsalaishyökkääjä) Nicklas Bäckströmiä. Ja lista jatkuu, Boudreau summasi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    2. 2

      HU: Kelan päätös yllätti espoolaismiehen – ”Joudun hakemaan asuntoa, jollaista ei ole olemassakaan”

    3. 3

      Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

    4. 4

      20 vuotta Suomen vankiloissa treenannut paljastaa: 3 parasta liikettä linnakundille ja siviilille

    5. 5

      KL: Cheek uhattiin tappaa Hartwall-areenalle – poliisilta mittavat turvatoimet keikalle

    6. 6

      Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

    7. 7

      Tiesitkö? Joka kodista löytyvä ihmeaine taikoo valkoiset tennarit taas hohtaviksi

    8. 8

      Entinen teini-idoli Pikku G palasi lavalle 10 vuoden tauon jälkeen! Liput myytiin loppuun alle tunnissa: ”Ensimmäinen reaktio oli, että ei”

    9. 9

      Savon Sanomat: 7-vuotiaan pojan yliajosta syytetty mies murtui oikeudessa

    10. 10

      Uusi lottotyttö Netta, 37, on kovan linjan hevilaulaja – aloittaa aprillipäivänä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    2. 2

      Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

    3. 3

      Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

    4. 4

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    5. 5

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    6. 6

      Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

    7. 7

      Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

    8. 8

      Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

    9. 9

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    10. 10

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    5. 5

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    6. 6

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    7. 7

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    8. 8

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    9. 9

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    10. 10

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    2. 2

      HU: Kelan päätös yllätti espoolaismiehen – ”Joudun hakemaan asuntoa, jollaista ei ole olemassakaan”

    3. 3

      Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

    4. 4

      20 vuotta Suomen vankiloissa treenannut paljastaa: 3 parasta liikettä linnakundille ja siviilille

    5. 5

      KL: Cheek uhattiin tappaa Hartwall-areenalle – poliisilta mittavat turvatoimet keikalle

    6. Näytä lisää