Lyydia, Lyyli

NHL

Valikko

NHL

Wildin suomalaisilta huippuilta NHL:ssä!

Suomalaistrio Mikko Koivu, Antti Miettinen, Niklas Bäckström oli pääosassa, kun Minnesota otti 4-2-voiton Edmontonista NHL:ssä.

Koivu iski kaksi ylivoimamaalia, Miettinen yhden ja maalilla Bäckström torjui kahta vaille joka vedon. Koivulle ja Miettiselle kertyi myös syöttöpiste.

Ottelu oli Minnesotalle kauden ensimmäinen kotikaukalossa. Viime viikolla joukkueelle heltisi vain yksi sarjapiste kahdesta Helsingissä pelatusta ottelusta Carolinaa vastaan.

- Pitää varmaan olla epätoivoinen, että pystyy voittamaan. Sitä me olimme tänään, Koivu tuumi.

Minnesota on Edmontonille kurja paikka. Se on hävinnyt kotijoukkueelle 14 kertaa peräjälkeen.

Edmonton johti toisen erän puolivälissä. Koivun osumat käänsivät pelin Minnesotalle, joka on nyt voittanut kotiavauksistaan yhdeksän tuoreinta.

Modano palasi Teksasiin

Dallas löi Detroitin 4-1. Kaksi vuosikymmentä Dallasia edustanut Mike Modano pelasi ensi kertaa Teksasissa vierasjoukkueen riveissä. Täksi kaudeksi Modano, 40, ei saanut Dallasiin sopimusta ja lähti vuoden pestillä Detroitiin.

- Valtavasti tunteita ja muistoja. Täällä on tapahtunut paljon, Modano tunnelmoi.

Dallasin ykkösketju Brad Richards, Loui Eriksson, James Neal iski maalin mieheen. Maalilla Kari Lehtonen torjui 25 kertaa.

Tampa Bay haki 3-2-voiton Philadelphiasta. Steven Stamkos, Dominic Moore ja Pavel Kubina osuivat voittajajoukkueesta.

Nashville otti kauden kolmannesta ottelusta kolmannen voittonsa kaatamalla St. Louisin 4-3. Steve Sullivan teki kaksi maalia.

Calgary hävisi kotonaan Floridalle 0-3. Radek Dvorak iski avauserässä kaksi osumaa reilun kolmen minuutin sisään. Calgaryn Miikka Kiprusoffille tuli vain 15 torjuntaa. Vastapäädyssä tshekki Tomas Vokoun torjui 27 kertaa uransa 39. nollapelin eteen.

Ottawa otti kauden avausvoittonsa, kun Carolina kaatui 3-2.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Manchester heräsi suruun – 5 asiaa, jotka lasten ja nuorten henkiä vaatineesta iskusta tiedetään nyt

  2. 2

    IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

  3. 3

    Joen kojelautakamera tallensi räjähdyksen – mies odotti autossa rakkaitaan keikalta

  4. 4

    Tästä kuvasta tuli hetkessä Manchesterin tragedian symboli

  5. 5

    Onko Pekka Rinne maailman paras jääkiekkoilija juuri nyt? Pasi Nurmisella on asiaan perusteltu mielipide

  6. 6

    Poliisi sai valvontakameran tallenteen 35-vuotiaana kuolleen urheilutähden turmasta – rikkoiko itse liikennesääntöjä?

  7. 7

    Kuvat: Kaunis ex-olympiakultamitalisti keimaili ilkosen alasti tosi-tv:ssä – vaihtoi urheilun mallintöihin

  8. 8

    Suomen tunnetuin manchesterilainen Paul Oxley odottaa yhä viestiä, ovatko hänen perheensä ja ystävänsä turvassa

  9. 9

    Satumainen jalokivi: Oligarkin seksikäs mallivaimo ylpeili sensaatiomaisella lahjallaan – ”Mieheni ei ole saita”

  10. 10

    Kommentti: Tähän honteloon hujoppiin ei uskottu Oulun kiihkeässä illassa 2004 – Pekka Rinteen epäilijät olivat väärässä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

  2. 2

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  3. 3

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  4. 4

    Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

  5. 5

    Käry kävi kirjoituksissa: kolmen oppilaan ylioppilastulokset hylättiin vilpin takia

  6. 6

    Äiti lähti kauppaan ja ”unohti” kolme lastaan tunniksi kampaajalle – kampaaja tyrmää: ”Emme ole lapsiparkki”

  7. 7

    Tästä kuvasta tuli hetkessä Manchesterin tragedian symboli

  8. 8

    Sinkkuelämää-seksipommi Kim Cattrall, 60, katosi julkisuudesta – taustalla karmea työtilanne

  9. 9

    Video Israelista ihmetyttää: Kieltäytyikö Melania Trump pitämästä miestään kädestä valtiovierailulla?

  10. 10

    Maailmanmestari Nicky Hayden, 35, on kuollut

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tamperelainen isä lähti aamutossut jalassa ulos ja koki hirvittävän lopun – ”Yhdenkään ihmisen omatunto ei voi kestää tällaista...”

  2. 2

    IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

  3. 3

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  4. 4

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  5. 5

    Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

  6. 6

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  7. 7

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  8. 8

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  9. 9

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  10. 10

    Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Manchester heräsi suruun – 5 asiaa, jotka lasten ja nuorten henkiä vaatineesta iskusta tiedetään nyt

  2. 2

    IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

  3. 3

    Joen kojelautakamera tallensi räjähdyksen – mies odotti autossa rakkaitaan keikalta

  4. 4

    Tästä kuvasta tuli hetkessä Manchesterin tragedian symboli

  5. 5

    Onko Pekka Rinne maailman paras jääkiekkoilija juuri nyt? Pasi Nurmisella on asiaan perusteltu mielipide

  6. Näytä lisää