MyStyle

Youtuben parhaiden kauneusgurujen 8 parasta meikkivinkkiä

Julkaistu:

Me Naiset
Muun muassa näillä meikkivinkeillä on varmistettu paikka tubettajien kärkijoukossa. Tee perässä!
Talouslehti Forbes julkaisi tänä vuonna listan sosiaalisen median vaikuttajista – siis tyypeistä, jotka tavoittavat eniten katselijoita ja seuraajia Youtubessa, Instagramissa ja muualla somessa. Ne ovat nykyään menestyksen mittari.

Esimerkiksi suosituimpien kauneustubettajien työ on muuttunut meikkitutoriaalien kuvaamisesta täysipäiväiseksi oman yrityksen pyörittämiseksi – mutta meikkaamisesta se kaikki alkoi. Sen kunniaksi poimimme parhaat meikkivinkit kauneusvaikuttajien kahdeksan kärjeltä.

1. Järjestä meikit säntillisesti

Jos video ei näy selaimellasi, voit katsoa sen täältä.

Tubettajilla on paljon meikkejä. Todella paljon meikkejä. Näytetuotteita pursuava postilaatikko ja himoshoppailu johtavat tietenkin siihen, että purkkikaaos on pakko järjestää. Samalla kun ihailet Zoellan eli brittivloggaaja Zoe Suggin huikeaa kokoelmaa, poimi videolta myös järjestämisvinkit: meikit on esimerkiksi lajiteltu kategorioihin ja kynsilakkapullojen korkkeihin on teipattu pienet näytteet kustakin sävystä.

2. Onnistu kulmakarvojen nyppimisessä

Jos video ei näy selaimellasi, voit katsoa sen täältä.

Michelle Phan lopetti tubettamisen vajaa vuosi sitten, mutta aikansa huippuvloggaajan videot ovat edelleen katsottavissa. Kulmakarvavideollaan Phan antaa esimerkiksi näppärän vinkin muotoilla kulmat ennen nyppimistä ihonvärisen meikkikynän avulla. Näin saa hyvän käsityksen siitä, millaiset kulmakarvoista tulee nyppimisen jälkeen.

3. Saat luonnollisen meikin häivyttämällä sormilla

Jos video ei näy selaimellasi, voit katsoa sen täältä.

Omaa meikkimerkkiään pyörittävän Huda Kattanin Youtube-kanava on täynnä näppäriä vinkkejä. Hän rakastaa näyttäviä meikkityylejä, mutta suostui katsojien pyynnöstä näyttämään, miten syntyy kevyt pikameikki. Hänen mielestään on erityisen tärkeää levittää meikki käsillä, koska käsien lämpö saa meikin sulautumaan ihoon niin, että lopputuloksesta tulee luonnollinen. Hän vinkkaa myös, että luomiväriksi käy aurinkopuuteri.

4. Partabalsami käy pohjustusvoiteeksi

Jos video ei näy selaimellasi, voit katsoa sen täältä.

NikkieTutorials-kanavan Nikkie de Jagerin klassikkovinkki, josta mekin olemme kirjoittaneet, ansaitsee tietenkin maininnan. Hän tuli havainneeksi, että meikki pysyy hyvin paikoillaan, kun alle levittää Nivean miehille tarkoitettua after shave -balsamia. Superedullinen tuote sisältää glyseriiniä, joka saa meikkivoiteen tarttumaan ihoon hyvin.

5. Onnistu trendikkäässä pastellimeikissä

Jos video ei näy selaimellasi, voit katsoa sen täältä.

Uusiseelantilainen Shannon Harris hurmaa kuplivalla persoonallaan, mutta on guru myös perinteisten meikkitutoriaalien kuvaamisessa. Ota esimerkiksi mallia trendikkäästä pastellisilmämeikistä, joka sopii myös arkeen.

6. Meikkaa tatuoinnit täydellisesti piiloon

Jos video ei näy selaimellasi, voit katsoa sen täältä.

Suosikkitubettaja Jeffree Star ja hänen kollegansa Nicole Faulkner esittelivät vähän aikaa sitten videolla, miten Jeffreen ylävartalon tatuoinnit meikataan piiloon. Jos haluat joskus piilottaa tatuointisi, muista käyttää peittävän meikkivoiteen alla värikorjaavaa tuotetta, jotta kuva peittyy varmasti.

7. Älä räplää puhelinta meikatessasi

Jos video ei näy selaimellasi, voit katsoa sen täältä.

Älypuhelimeen kertyy valtava määrä bakteereita ja muuta ällöttävää mähmää, joten siihen ei kannata tarttua kesken meikkaamisen, vinkkaa tubettaja Kandee Johnson. Vain puhtailla sormilla on asiaa kasvoille!

8. Käytä kerralla useampaa meikkivoidetta

Jos video ei näy selaimellasi, voit katsoa sen täältä.

Kauneusvloggaajat rakastavat superpeittäviä mattameikkivoiteitaan, mutta joskus lopputulos on glamoröösin sijaan paakkuinen. Manny Gutierrez neuvoo levittämään paksua meikkivoidetta vain sinne, missä tarvitaan lisäpeittoa ja mattapintaa eli kasvojen T-alueelle. Kasvoilla voi ihan hyvin käyttää yhtä aikaa useaa meikkivoidetta – poskille riittää usein kevyempikin koostumus.

Lue myös:

6 vinkkiä: näin saat meikkisi näyttämään ammattilaisen tekemältä

Menikö silmänrajaus taas tuhraukseksi? Etsi silmien muodolle oikea tyyli

Kauneusgurut paljastavat: 8 meikkimokaa, joita et edes tajua tekeväsi

Laiskan naisen helppo bilemeikki: liukuvärjätyt huulet – katso ohjeet

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Saako autossa olevaan parkkikiekkoon käydä pyörittelemässä välillä lisäaikaa?

    2. 2

      Hän on Barcelonan terrori-iskun 17-vuotias pääepäilty

    3. 3

      Fitnesstähti ällistyttää uskomattomalla ulkonäöllään: luullaan puolet vanhemmaksi kuin on – uskoisitko ikäisekseen?

    4. 4

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    5. 5

      IS SEURAA: Poliisi pidätti neljännen henkilön, 17-vuotiasta pääepäiltyä jahdataan – 14 uhrista neljä tunnistettu

    6. 6

      Jari-Matti Latvalalle taas raju pettymys

    7. 7

      HS: Asiantuntijoilta musertava arvio 1970–80-lukujen rivitaloista Suomessa – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    8. 8

      Perheensä kanssa Barcelonassa lomaillut Bruno, 35, kuoli terrori-iskussa – ”Pikku-Aria ei tule koskaan tuntemaan isäänsä”

    9. 9

      Australialaisen Julian, 26, vaarallinen Euroopan-reissu: Selvisi jo kolmannesta terrori-iskusta

    10. 10

      Joku viritti liukumäkeen köyden – isän ripeä toiminta pelasti 3-vuotiaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS SEURAA: Poliisi pidätti neljännen henkilön, 17-vuotiasta pääepäiltyä jahdataan – 14 uhrista neljä tunnistettu

    2. 2

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    3. 3

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    4. 4

      Karmeaksi flopiksi teilatun F1-kisan olosuhteet järkyttivät suomalaisia – ”Tupakka-askit ja käytetyt kondomit lojuivat siellä”

    5. 5

      Porvoolainen Antti näki pakettiauton ajavan väkijoukkoon La Ramblalla – poliisi vie sivullisia museosta suojapaikkaan

    6. 6

      Tutkija jaotteli parisuhteet viiteen ryhmään – katso, kuuluuko oma liittosi riskiryhmään

    7. 7

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    8. 8

      Tax freen myymäläpäälliköt paljastavat laivojen hittituotteet – tietyt suosikkimerkit jylläävät kärjessä

    9. 9

      Hän on Barcelonan terrori-iskun 17-vuotias pääepäilty

    10. 10

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      IS SEURAA: Poliisi pidätti neljännen henkilön, 17-vuotiasta pääepäiltyä jahdataan – 14 uhrista neljä tunnistettu

    3. 3

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    4. 4

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    5. 5

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    6. 6

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    10. 10

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Saako autossa olevaan parkkikiekkoon käydä pyörittelemässä välillä lisäaikaa?

    2. 2

      Hän on Barcelonan terrori-iskun 17-vuotias pääepäilty

    3. 3

      Fitnesstähti ällistyttää uskomattomalla ulkonäöllään: luullaan puolet vanhemmaksi kuin on – uskoisitko ikäisekseen?

    4. 4

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    5. 5

      IS SEURAA: Poliisi pidätti neljännen henkilön, 17-vuotiasta pääepäiltyä jahdataan – 14 uhrista neljä tunnistettu

    6. Näytä lisää