MyStyle

Valikko

Mitä on kynsien alla oleva mähmä? Et välttämättä halua edes tietää

Julkaistu:

Me Naiset
Esimerkiksi paksun käsivoiteen käyttäminen voi lisätä kynsien alle kertyvän töhnän määrää.
Kynsien alla majailevaa vaaleaa tahmaa on vaikea kuvailla, mutta kaikki me tunnemme täsmälleen sen pehmeän, mähmäisen koostumuksen. Massan alkuperän pohtiminen ehkä ällöttää kevyesti, mutta kyllähän se kiinnostaa. Mistä tahma oikein koostuu?

Lähinnä kynsien alapinnan keratiinijäännöksistä ja ihosoluista, kertoo dermatologi Dana Stern Women’s Health -lehdessä. Lisäksi cocktailissa on usein mukana vaatteiden nöyhtää, kosmetiikkatuotteita ja likaa noin yleensä. Erityisesti paksu käsivoide jää helposti kynsien alle muhimaan. Jos mähmä yököttää, vaihda ohuempaan voiteeseen tai öljyyn.

Vaaleaa vai vihertävää?

Sternin mukaan mähmä kynsien alla on paitsi yleistä, onneksi myös melko harmitonta. Jos sen väri on kuitenkin vaalean sijasta vihertävä, kynsien alla on bakteerikasvustoa.

– Joillain bakteereilla on erityinen mieltymys kynteen ja sitä ympäröiviin alueisiin, Stern kertoo.

Hätäavuksi kannattaa upottaa kynnet suihkussa valkoiseen palasaippuaan. Toimenpide puhdistaa ongelma-aluetta pöpöistä.

Poukama mähmälle

Rakennekynnet ehkä näyttävät siisteiltä, mutta ne saattavat piilottaa alleen likaisen salaisuuden. Pitkät tekokynnet ovat mähmälle kuin suojaisa poukama, jonka alle kerääntyä. Tekokynsissä saattaa myös olla pikku koloja, joissa haitalliset bakteerit lisääntyvät.

Pureskelu kannattaa?

Vaikka kynsienpureskelu on harrastus, johon harvoin rohkaistaan, siinä on jotain hyvääkin. Kynsienpureskelijoilla on nimittäin tutkimuksen mukaan muita puhtaammat kynnet. Ikävä kyllä hyvät uutiset jäävät tähän, koska tutkimuksen mukaan kynsien mutustajat tulevat syöneeksi muita enemmän bakteereita.

Lue myös:

Näihin bakteeripesäkkeisiin kosket säännöllisesti, vaikket tahtoisi

Hotellien ällöttävyys paljastettiin: tätä esinettä ei kannata käyttää pesemättä

Nämä ovat meikkipussin pahimmat pöpöpesät

Kynnet voivat paljastaa sairauksia – tarkkaile näitä merkkejä

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Miss Gay Finland 2017 on pyhäkoulunopettaja Noora Kalpio, 24

    2. 2

      Mafioso Sonny Franzese, 100, vapautui 50 vuoden istumisen jälkeen – elämää kuorruttivat stripparit, porno ja maailmantähdet

    3. 3

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    4. 4

      Kannabiskasvattaja luuli keksineensä nokkelan piilon Joensuussa – ”ratamestarin erikoinen”

    5. 5

      AFP: Pohjois-Korealta harvinainen julkilausuma YK:n turvallisuusneuvostossa – ”Olisi kohtalokas virhearviointi...”

    6. 6

      Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

    7. 7

      Nyt puhuu Lontoon terrori-iskun sankaripoliisi – taisteli kolmea veitsimiestä vastaan vastaan pelkällä pampulla

    8. 8

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    9. 9

      Vakavasti palanut Juhani Palmu herätettiin nukutuksesta – yhdeksän varvasta amputoitu

    10. 10

      Oletko mennyt liian pitkälle? 9 merkkiä, jotka kertovat henkisestä pettämisestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    2. 2

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    3. 3

      17-vuotias tyttö kuoli benji-turmassa kielimuurin vuoksi

    4. 4

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    5. 5

      Pikkulapsi putosi neljästä metristä suoraan kivilattialle Tampereella – kaiteessa vakavia puutteita

    6. 6

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    7. 7

      Vuokralainen käytti vessaa suihkuna – hiukset tukkivat lattiakaivon karmein seurauksin

    8. 8

      Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

    9. 9

      Mies avautuu saunakyttääjistä: ”Enpä ole ikinä noussut alasti lauteille ilman, että naiset olisivat mittailleet varustustani”

    10. 10

      ”Legioonalainen Peters” on poissa: Kyösti Pietiläisen uskomaton elämä – merimiehestä palkkasoturiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    5. 5

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    6. 6

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    7. 7

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    8. 8

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    9. 9

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    10. 10

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Miss Gay Finland 2017 on pyhäkoulunopettaja Noora Kalpio, 24

    2. 2

      Mafioso Sonny Franzese, 100, vapautui 50 vuoden istumisen jälkeen – elämää kuorruttivat stripparit, porno ja maailmantähdet

    3. 3

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    4. 4

      Kannabiskasvattaja luuli keksineensä nokkelan piilon Joensuussa – ”ratamestarin erikoinen”

    5. 5

      AFP: Pohjois-Korealta harvinainen julkilausuma YK:n turvallisuusneuvostossa – ”Olisi kohtalokas virhearviointi...”

    6. Näytä lisää