MyStyle

Valikko

Ihonhoidon uudet jipot – 4 parasta tuotetta ihonpuhdistukseen

Julkaistu:

Me Naiset
Vedätkö ihonputsausrumban joka ilta samalla rutiinilla? Riko kaavat ja kokeile jotain uutta!
Päivän tärkein kauneusrituaali on kasvojen ihon putsaaminen meikistä ja ilmansaasteista.

Jokailtaisessa putsausrumbassa tulee helposti pysyttyä samoissa rituaaleissa sekä vanhoissa tutuissa tuotteissa. Etsimme vaihtoehtoiset puhdistustuotteet, joilla voit päivittää iltarutiinisi. Vaihtelu kun virkistää ihon lisäksi myös mieltä.

Misellivesi kosteuttaa

Kuiva iho ottaa usein nokkiinsa tehokkaista meikinpoistoaineista. Kokeile aavikonkuivalle iholle seuraavalla kerralla misellivettä. Misellit eli nanokokoiset lipidimolekyylit vetävät likaa eli talia ja meikkiä puoleensa. Misellivesi sopii kaikille ihotyypeille sekä herkälle iholle, sillä se syväpuhdistaa sekä kosteuttaa samanaikaisesti.

Miselliveden suosio lähti ranskalaisista apteekeista, ja monet misellien nimeen vannovat rahtasivat sitä aikaisemmin purkkikaupalla ulkomailta. Viimeisen vuoden aikana erilaisia vaihtoehtoja on kuitenkin ilmestynyt myös suomalaisten markettien hyllyille, ja miselliveden suosio on kasvanut kohisten.

Kostuta vanulappu misellivedellä ja poista meikki hellävaroen. Voit puhdistaa myös vedenkestävän meikin sekä pigmenttisen huulipunan. Koska misellit nappaavat liasta kiinni, meikkijämät eivät leviä vanulapusta takaisin ihollesi edes voimakasta meikkiä puhdistaessasi. Misellivettä ei tarvitse huuhdella lopuksi pois iholta, joten tuote sopii erityisesti vesipesusta kuivuvan ihon puhdistukseen.

Saippua putsaa ja hoitaa

Rasvaista ihoa hinkataan yleensä uskollisesti geelimäisen tuotteen avulla. Vaikka ongelma onkin ihon rasvaisuus, saattaa liian tehokas puhdistus aktivoida talituotantoa entisestään. Sen vuoksi kannattaa kokeilla geelin sijaan rasvaiselle iholle tarkoitettua kasvosaippuaa.

Saippua auttaa tasapainottamaan ihon talituotantoa ja syväpuhdistaa rasvoittuvan ihon tehokkaasti. Saippuan sisältämät hoitavat ainesosat estävät kuitenkin ihon liiallisen kuivumisen ja auttavat säilyttämään sen kosteustasapainon.

Kostuta kasvot sekä kädet ja hiero saippuaa käsiesi välissä. Hiero tuote kasvoillesi ja puhdista iho pyörivin liikkein. Hinkkaa erityisen huolellisesti rasvoittuvaa T-aluetta. Huuhtele kasvot lopuksi lämpimällä vedellä.

Geeli hellii

Herkän ihon kanssa painiskelevat käyttävät usein maitomaisia puhdistustuotteita, jotka eivät ärsytä ihoa. Puhdistusmaidot voivat kuitenkin usein jättää iholle kalvon tai putsata meikin tehottomasti.

Kokeile sen sijaan koostumusta muuttavaa geelipuhdistusta. Saippuattomat, koostumukseltaan geelin ja öljyn välimuotoa edustavat tuotteet eivät jätä ihoa öljyisen tuntuiseksi ja puhdistavat tehokkaasti mutta hellävaroen.

Kostuta kasvosi vedellä ja ota puhdistusgeeliä käsiisi. Levitä geeli hellävaroen kasvoillesi, jolloin se muuttuu veden vaikutuksesta maitomaiseksi. Puhdistustuotteen avulla saa hierottua hellästi jopa vedenkestävän meikin pois. Huuhtele lopuksi lämpimällä vedellä.

Voide kosteuttaa ja kirkastaa

Sekaihon hoidossa suurin haaste on ihotyypin kaksi vastakkaista ongelmaa: T-alue on kiiltelevä ja epäpuhtauksia täynnä, mutta poskipäät natisevat kuivuuttaan.

Moni käyttää sekaiholle kuorivaa puhdistusta, mutta sen sijaan kannattaa kokeilla puhdistusvoidetta. Puhdistusvoide kitkee tehokkaasti epäpuhtauksia, mutta sopii hellävaraisena myös kuivalle iholle. Se säilyttää ihon luonnollisen suojakerroksen, joten poskipäiden iho ei rapise kuivana puhdistuksen päätteeksi.

Kostuta kasvot lämpimällä vedellä. Ota puhdistusvoidetta käsiisi ja puhdista kasvot tuotteen ohjeiden mukaisesti. Kiinnitä huomiota T-alueen puhdistukseen, mutta vältä silmänympärysihoa. Huuhtele kasvot runsaalla lämpimällä vedellä.

Jos haluat, voit viimeistellä puhdistuksen viileällä vedellä, joka supistaa ihohuokosia ja lisää verenkiertoa kasvojen iholla.

Lue lisää:

Totuus ihonhoitomyyttien takaa – tässä julkkisten todelliset kauneusniksit

Olo kuin aavikon kuningattarella? 5 keinoa hoitaa talven kurittamaa ihoa

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    2. 2

      23-vuotias pidätetty Manchesterin iskuun liittyen

    3. 3

      Kuvat: Kaunis olympiakultamitalisti keimaili ilkosen alasti tosi-tv:ssä – vaihtoi urheilun mallintöihin

    4. 4

      IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

    5. 5

      Auto jyräsi omakotitalon läpi jopa 140km/h Joensuussa – asukkaat selvisivät kuin ihmeen kaupalla

    6. 6

      Suorassa tv-lähetyksessä huumejutuille hekottanut Reino Nordin käräjille – syytetään huumausainerikoksesta

    7. 7

      Reuters: Ostoskeskus evakuoitiin Manchesterissa

    8. 8

      Työttömyydestä kärsineen Toni Niemisen yllätys – löysi yhtäkkiä kolme työprojektia: ”Nyt vaan rauta kuumaksi”

    9. 9

      Telttaleiristä jäi iso sotku Linnanmäen viereen – asukkaat lähtivät yöllä

    10. 10

      Manchester heräsi suruun – 5 asiaa, jotka lasten ja nuorten henkiä vaatineesta iskusta tiedetään nyt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

    2. 2

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    3. 3

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    4. 4

      Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

    5. 5

      Tästä kuvasta tuli hetkessä Manchesterin tragedian symboli

    6. 6

      Käry kävi kirjoituksissa: kolmen oppilaan ylioppilastulokset hylättiin vilpin takia

    7. 7

      Äiti lähti kauppaan ja ”unohti” kolme lastaan tunniksi kampaajalle – kampaaja tyrmää: ”Emme ole lapsiparkki”

    8. 8

      Sinkkuelämää-seksipommi Kim Cattrall, 60, katosi julkisuudesta – taustalla karmea työtilanne

    9. 9

      Video Israelista ihmetyttää: Kieltäytyikö Melania Trump pitämästä miestään kädestä valtiovierailulla?

    10. 10

      Maailmanmestari Nicky Hayden, 35, on kuollut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

    2. 2

      Tamperelainen isä lähti aamutossut jalassa ulos ja koki hirvittävän lopun – ”Yhdenkään ihmisen omatunto ei voi kestää tällaista...”

    3. 3

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    4. 4

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    5. 5

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    6. 6

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    7. 7

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    8. 8

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    9. 9

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    10. 10

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    2. 2

      23-vuotias pidätetty Manchesterin iskuun liittyen

    3. 3

      Kuvat: Kaunis olympiakultamitalisti keimaili ilkosen alasti tosi-tv:ssä – vaihtoi urheilun mallintöihin

    4. 4

      IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

    5. 5

      Auto jyräsi omakotitalon läpi jopa 140km/h Joensuussa – asukkaat selvisivät kuin ihmeen kaupalla

    6. Näytä lisää