MyStyle

Valikko

6 loistavaa tuotetta, jotka jäivät kauneustoimittajalle vakikäyttöön

Julkaistu:

Kuukauden 6 kaunista
MyStylen kauneustoimittaja listaa joka kuukausi kuusi kauneussuosikkiaan.

Ruokaa iholle

Kärsin kuivasta ihosta ympäri vuoden, mutta alkutalvesta tilanne on pahimmillaan. Etenkin käsien ja huulten iho lähtee kuoriutumaan ja halkeilemaan helposti, eivätkä monet apteekkitason voiteetkaan tunnu auttavan.

Tänä talvena hätään saapui Weleda Skin Food -perusvoide, jota suositellaan nimenomaan kuiville käsille, jaloille, kyynärpäille ja rohtumien hoitoon.

Weledan tuotteet ovat sertifioitua luonnonkosmetiikkaa, ja niissä käytetään lääkekasveja, kasvimaailman eteerisiä öljyjä sekä muita puhtaita, luonnosta peräisin olevia raaka-aineita, eivätkä ne sisällä parabeeneja, synteettisiä säilöntäaineita tai väri- tai tuoksuaineita. Voide on paksua ja rasvaisen tuntuista, ja se pehmitti karheat ja kuoriutuvat huulet välittömästi – toki tätäkin voidetta täytyy lisätä säännöllisin väliajoin.

Siveltimet syväpuhtaiksi

Yksi syksyn söpöimmistä ja näppärimmistä uutuuksista on meikkisiveltimien minikokoinen pesukinnas, jonka pintaan siveltimet on helppo pyöritellä puhtaiksi.

Urat ja nystyrät auttavat pesemään siveltimen karvojen tyvestä asti eli ehkäisevät lian ja rasvan kerääntymistä sivellinkarvojen tyveen. Siveltimet pestään tavallisesti veden ja sivellinsaippuan tai esimerkiksi sampoon kanssa, mutta kämmenen sijaan niitä pyöritelläänkin edestakaisin Brush Cleaner -kintaassa. Huuhtele ja toista, kunnes pesuveteen ei irtoa enää väriä, ja kuivaa siveltimet lopuksi lappeellaan.

Hehkua kasvoille

Olen laiska käyttämään poskipunaa, mutta Lumenen uudet poskipunatipat houkuttelivat. Tällä purkilla olen jaksanut läträtä ensikokeilun jälkeen lähes joka aamu, sillä nestemäistä tuotetta on helpompi levittää kasvoille tasaisemmin kuin puuterimaista punaa. Meikki- ja peitevoide sekä nestemäinen highlighter ja poskipuna levittyvät kätevästi yhdellä ja samalla meikkisienellä.

Vaikuttaa meikkien käyttöön tietysti hehkuva lopputuloskin. Harva korostustuote antaa yhtä kirkkaan hohteen, ja poskipunan persikkaa ja roosaa yhdistelevä sävy on puolestaan lähes jokaiselle ihonsävylle sopiva.

Kestävät kiharat helposti

Suuria kiharoita rakastavan mutta muotoilurautoihin kyllästyneen pelastus on Remingtonin uutuus, halkaisijaltaan 32-millinen kiharrin, joka lämmittää hiuksiin kiharat ilman muotoiluraudalla kiskomista.

Omat superkuivat ja karheat hiukseni eivät liu’u muotoiluraudan läpi kauniisti, vaan töksähtelevät epätasaisesti. Kiharrinsauvan ympärille kiedottuja hiuksia ei puolestaan tarvitse liu’uttaa tai vedellä mihinkään, joten kiharasta tulee takuuvarmasti sileä ja pörrötön.

Kihartimessa on myös kaksi ominaisuutta, joista keskiverroilla tukkataidoilla varustettu hiustenlaittaja kiittää: OPTIheat-teknologia vie sauvaosion lämmön sinne, missä hiukset sitä tarvitsevat, eli se kohdistaa kuumuuden yläpään paksumpiin osioihin ja antaa vähemmän lämpöä herkille hiuslatvoille. Latvojen kärähtämistä ei siis tarvitse pelätä, vaikka ne ovatkin kiinni sauvassa pisimpään.

Sauvassa on myös Grip Tech -pinnoite, joka helpottaa kihartamista: ei enää turhauttavaa kamppailua hiusosioiden kanssa, kihartimesta karkailevia suortuvia tai latvaosioita. Tämä liukumista estävä pinnoite estää suortuvia karkailemasta kihartamisen aikana, joten liukkaatkin hiukset tarttuvat kevyesti kihartimeen ja pysyvät sauvan ympärillä helposti.

Uskomaton harja

Karheat ja luonnonkiharat hiukseni takkuuntuvat helposti, joten hyvä hiusharja on oleellinen osa hiustenhoitorutiinejani. Hyviä yksilöitä on tullut vastaan ennenkin, mutta tähän ihastuin ensiharjauksella.

Sim-merkin Argan Care -hiusharja silottaa hiukset yllättävän kiiltäviksi, ja 45 asteen kulmassa olevat harjakset avaavat takut niin helposti, etten ollut uskoa kokemaani.

Finnien tehopoistaja

En normaalisti perusta suuria lupaavista ihmeaineista, mutta muutaman testin jälkeen Neutrogenan finnigeeli vakuutti.

Finnivoide on nopeasti kuivuva paikallishoitoaine, jonka on kliinisesti todistettu vähentävän näkyviä epäpuhtauksia ja niiden punoitusta jo neljässä tunnissa, ja nopeasti se jomottaviin stressinäppyihin tehosikin. Tämä kulkee tästä lähin laukussa aina!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ujon maalaistytön äärimmäinen muodonmuutos ihmisbarbieksi – Victorian, 33, ulkonäkö jakaa mielipiteitä: ”Miehet palvovat minua”

    2. 2

      Missin kasvot tuhoutuivat happoiskussa – kovia kokenut kaunotar löysi rakkauden: ”Hänelle olen maailman kaunein nainen”

    3. 3

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    4. 4

      Espoon pizzeriapalo: Muutama epäilty otettu kiinni – poliisioperaatio jatkuu

    5. 5

      Tässä on loton oikea rivi – ensi viikon pääpotti kasvaa 2,4 miljoonaan euroon

    6. 6

      Norwegian perui lennot: Suomalaisporukka yhä jumissa Kroatiassa – ”Lensimme hotellista pihalle kuin rukkaset”

    7. 7

      Soini haukkuu arvostelijoitaan tylyin sanoin ”kenokauloiksi” – Halla-aho kuittaa: ”Terapoi itseään”

    8. 8

      Juhannuksen vietto vaatinut ainakin seitsemän kuolonuhria – veneily humalassa päättyi murheellisesti

    9. 9

      Maria Nordin muistelee lapsuuttaan varakkaan isänsä luona – vietti uskomatonta luksuselämää: Iltapala viiden tarjoilijan voimin

    10. 10

      Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    2. 2

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    3. 3

      Uskomaton F1-kisa! Kaoottinen Azerbaidzhanin GP huipentui maalisuoralla – IS seurasi

    4. 4

      Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

    5. 5

      Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

    6. 6

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    7. 7

      Poikkeustilanne AirAsian lennolla sai matkustajat puhkeamaan itkuun – kone alkoi täristä yläilmoissa kuin kuivausrumpu

    8. 8

      Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

    9. 9

      Räikkönen raivostui Bottakselle: ”Ei v***u voi taas olla sama jätkä!”

    10. 10

      Lauri Ylönen avoimena avioerostaan – puhuu suurimmasta pelostaan: ”Tein lapselleni sen mitä itse aina pelkäsin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    4. 4

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    5. 5

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    6. 6

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    7. 7

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    8. 8

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    9. 9

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    10. 10

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ujon maalaistytön äärimmäinen muodonmuutos ihmisbarbieksi – Victorian, 33, ulkonäkö jakaa mielipiteitä: ”Miehet palvovat minua”

    2. 2

      Missin kasvot tuhoutuivat happoiskussa – kovia kokenut kaunotar löysi rakkauden: ”Hänelle olen maailman kaunein nainen”

    3. 3

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    4. 4

      Espoon pizzeriapalo: Muutama epäilty otettu kiinni – poliisioperaatio jatkuu

    5. 5

      Tässä on loton oikea rivi – ensi viikon pääpotti kasvaa 2,4 miljoonaan euroon

    6. Näytä lisää