MyStyle

Mallit pyörtyilivät pitkin nurmikkoa – Kanye Westin muotinäytös oli täysi katastrofi

Julkaistu:

Kanye West esitteli Yeezy Season 4 -vaatemallistonsa eilen iltapäivällä New Yorkissa. Kaikki ei mennyt aivan suunnitelmien mukaan.
Rap-artisti ja suunnittelija Kanye West tunnetaan mahtipontisista muotinäytöksistään. Viime keväänä West palkkasi Yeezy-mallistonsa näytökseen yli tuhat avustavaa mallia, ja tällä kertaa mies aiheutti kohua jo ennakkoon kertomalla palkkaavansa vain tiettyä syntyperää olevia malleja.

Westin eilinen muotinäytös, jossa esiteltiin Yeezyn neljäs mallisto, on levinnyt ympäri internetiä. Muun muassa Elle, Mirror ja US Weekly kertovat, mitä kohutussa ja epäonnisessa näytöksessä tapahtui.

Tältä ulkoilmanäytöksessä näytti. Jos Instagram-kuva ei näy, voit katsoa sen täällä.

Näytösvieraat kuljetettiin ensin Manhattanilta Roosevelt Islandille, jossa näytöksen piti alkaa kolmelta iltapäivällä. Bussien matka oli kuitenkin ruuhkan takia hidasta, ja vieraiden liikkuminen myös itse määränpäässä takkuili. Lopulta koko muotinäytöstä lykättiin myöhemmäksi, ja muotinäytösvieraat odottivat näytöksen alkua puolitoista tuntia suunniteltua pidempään.

Koska päivä oli kuuma ja mallit seisoivat suorassa auringonpaisteessa viivästyksien takia monta tuntia, malleja alkoi pyörtyillä nurmikolle. Toiset juoksivat hakemaan mallitovereilleen vesipulloja ja osa joutui istumaan alas pitkän seisomisen jälkeen. US Weeklyn mukaan osa malleista oli seissyt nurmikolla iltapäivään mennessä jopa viisi tuntia.

Kun näytös lopulta pääsi alkamaan, hankaluudet vain lisääntyivät. Malleilla oli suuria vaikeuksia kävellä tai edes pysyä pystyssä, ja ainakin yksi malleista joutui riisumaan korkokenkänsä ja jatkamaan matkaa paljain jaloin.

Jos video ei näy, voit katsoa sen täällä.

Jos twiitti ja video eivät näy, voit katsoa ne täällä.

Malliston vaatteet olivat kuitenkin taattua Yeezy-tyyliä. Kanye jatkoi neljännenkin malliston kanssa tuttua tapaansa yhdistellä vartaloa nuolevia ja paljastaviakin trikoita, sortseja, toppeja, bodyja, hameita ja mekkoja sekä ylisuuria takkeja, huppareita ja neulevaatteita. Malliston värimaailma koostuu edelleen kermanvalkoisesta, beigestä, oliivinvihreästä, ruskeasta ja mustasta.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä.

Näytöksen vaikeuksista huolimatta Kanye veti suunnittelijan kunniakierroksen hymyssä suin.

Jos Instagram-video ei näy, voit katsoa sen täältä.

Näytöksen kutsuvieraiden joukossa olivat tietysti myös Kanyen vaimo Kim Kardashian ja Kimin pikkusiskot Kendall ja Kylie Jenner ystävineen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

    2. 2

      Poliisi ampui puukottajaa alavartaloon – Sairaanhoitopiirin johtaja: ”Jos luoti osuu nivusen alueelle, verenvuoto voi olla runsasta”

    3. 3

      Yle: Poliisi tutkii Turun puukotuksia terroritekona

    4. 4

      Kommentti: On hyvä, jos Turun puukotuksesta epäilty jää henkiin

    5. 5

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    6. 6

      Yle: Useita kiinniotettuja Turun puukotukseen liittyen

    7. 7

      Turkulainen Petsi näki puukkomiehen lyyhistyvän katuun – ammuttu epäilty vain hymyili ja tuijotti eteensä tyhjin silmin

    8. 8

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    9. 9

      Taloyhtiö ei suostunut maksamaan 5000:ta euroa vesivahingosta – riidasta tulikin lähes kymmenkertainen lasku

    10. 10

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    5. 5

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    6. 6

      Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

    7. 7

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    8. 8

      Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

    9. 9

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

    10. 10

      Turun puukottajan silmitön juoksu kesti 3 minuuttia – tätä reittiä epäilty hyökkääjä kulki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    8. 8

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    9. 9

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    10. 10

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

    2. 2

      Poliisi ampui puukottajaa alavartaloon – Sairaanhoitopiirin johtaja: ”Jos luoti osuu nivusen alueelle, verenvuoto voi olla runsasta”

    3. 3

      Yle: Poliisi tutkii Turun puukotuksia terroritekona

    4. 4

      Kommentti: On hyvä, jos Turun puukotuksesta epäilty jää henkiin

    5. 5

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    6. Näytä lisää