MyStyle

Valikko

Nämä kuvat todistavat, että Kekkonen oli aito hipsteri

Julkaistu:

”Hänellä on niin makea retrotyyli kuin olla voi.”
– No, onhan nää nyt ihan hipsterikuvia! tyylikonsultti Leena Sarvi nauraa nähtyään presidentti Urho Kekkosen kotialbumikuvia 70-luvulta.

Kekkosen tyyli on taas ajankohtainen. Keskiviikkona 24.8. ilmestyi Maarit Tyrkön kirjoittamien Kekkos-muistelmien toinen osa Presidentti ja toimittaja (WSOY). Muistelmien ensimmäinen osa Tyttö ja nauhuri julkaistiin kaksi vuotta sitten syksyllä.

Alla olevalla videolla Maarit Tyrkkö HSTV:n haastattelussa.

HARVINAISISSA kotialbumikuvissa Urho Kekkonen poseeraa ruskeassa vapaa-ajan pusakassa. Toisessa kuvassa hänellä on sininen verkkariasu vauhtiraitoineen. Tyylin kruunaa kesäinen kuva, jossa tikkitakkiin pukeutunut Kekkonen halailee Maarit Tyrkköä.

– Kekkonen on ollut ihan autenttinen hipsteri, hipstereiden kuningas, Leena Sarvi nauraa.

– Hänellä on niin makea retrotyyli kuin olla voi.

HISPTERI on slangisana, joka tarkoittaa Sarven mukaan ihmistä, joka kopioi pukeutumisessaan hyvällä tavalla menneitä vuosikymmeniä. Hipstereiden tyyli kumpuaa 50-luvun beat-sukupolvelta.

– Esimerkiksi pusakka, jossa on resorit, olisi tyylikäs tänäkin päivänä ja Kekkosen verkkarit on hyvin asustetut, Leena Sarvi ihastelee.

Ota kantaa

Oletko hipsteri?

Kyllä 19% En 81%
Ääniä yhteensä 2298
Näitä luetaan!
  1. 1

    Espoolainen Mia käveli aamulla bussipysäkille, kun huomion kiinnitti hautausmaalle kuuluva näky

  2. 2

    10 tärkeää sääntöä satunnaista seksiä harrastavalle

  3. 3

    Vanhat kaunat unohdettu: Prinsessat Madeleine ja Sofia yhteisellä lomalla luksuskohteessa – Sofian laskettuun aikaan vain pari kuukautta

  4. 4

    Naisottelija joutui äärimmäisen noloon tilanteeseen UFC-kehässä – kuittasi televisioidun häpeähetken huumorilla

  5. 5

    Lehmänkaupat ajoivat hallituksen uuden sotkun partaalle – tästä on kyse

  6. 6

    Timo Soini haukkui arvostelijoitaan kenokauloiksi – tiedätkö, mitä hän tarkoitti?

  7. 7

    Antti Niemi saa lähtöpassit NHL-seurastaan – tiedossa kuitenkin miljoonapotti

  8. 8

    Siru, 47, työskenteli Prisman kassalla juhannusyön suorassa lähetyksessä – paljastaa nyt ikimuistoisimman ostohetken

  9. 9

    Video: käsittämätön raekuuro pakotti autoilijat tien sivuun valtatiellä – ”En ole eläessäni nähnyt yhtä rankkaa”

  10. 10

    Minnesota teki odotetun peliliikkeen Mikael Granlundin jatkosopimusneuvotteluissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

  2. 2

    Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

  3. 3

    Suomalaisnainen juoksi maratonin Pohjois-Koreassa – rajalla paljastuivat Auran, 26, ottamat kielletyt kuvat: ”Sellaisia ei saanut näkyä”

  4. 4

    Video: käsittämätön raekuuro pakotti autoilijat tien sivuun valtatiellä – ”En ole eläessäni nähnyt yhtä rankkaa”

  5. 5

    Ujon maalaistytön äärimmäinen muodonmuutos ihmisbarbieksi – Victorian, 33, ulkonäkö jakaa mielipiteitä: ”Miehet palvovat minua”

  6. 6

    Gmailiin iso muutos: ”Teemme asiasta päivänselvän”

  7. 7

    Sote repii taas hallitusta – Vanhaselta suorat sanat ministerille: ”Käsittämätön ehdotus”

  8. 8

    Video: nyt tulee kunnon tulipunainen hellemassa kohti Suomea – kunnes se törmää ”helteidentorjunta­bunkkeriin”

  9. 9

    Missin kasvot tuhoutuivat happoiskussa – kovia kokenut kaunotar löysi rakkauden: ”Hänelle olen maailman kaunein nainen”

  10. 10

    Vuoden Yhdysvalloissa kateissa ollut teini löytyi 31-vuotiaan sieppaajansa luota

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  2. 2

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  3. 3

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  4. 4

    Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

  5. 5

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  6. 6

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  7. 7

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  8. 8

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  9. 9

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  10. 10

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Espoolainen Mia käveli aamulla bussipysäkille, kun huomion kiinnitti hautausmaalle kuuluva näky

  2. 2

    10 tärkeää sääntöä satunnaista seksiä harrastavalle

  3. 3

    Vanhat kaunat unohdettu: Prinsessat Madeleine ja Sofia yhteisellä lomalla luksuskohteessa – Sofian laskettuun aikaan vain pari kuukautta

  4. 4

    Naisottelija joutui äärimmäisen noloon tilanteeseen UFC-kehässä – kuittasi televisioidun häpeähetken huumorilla

  5. 5

    Lehmänkaupat ajoivat hallituksen uuden sotkun partaalle – tästä on kyse

  6. Näytä lisää