MyStyle

Valikko

Miten eroon kasvojen ihon vaikeista luufinneistä? ”Kotona saa aikaan enemmän vahinkoa kuin hyötyä”

Julkaistu:

Miliumien eli luufinnien poisto on vaikeaa monelle ammattilaisellekin.
Miliumit eli luufinnit ovat kiusallisia valkopäisiä pikkunäppyjä kasvoissa. Niitä tulee esimerkiksi hormonitoiminnan vaihtelun vuoksi ja ne saavat ihon näyttämään epätasaiselta, eikä niistä ei pääse omin avuin eroon.

Miliumien tarkkaa syntysyytä ei tiedetä, mutta ihon pintakuivuus lisää niitä.

– Pelkkä ihotali on notkeaa ja lähes nestemäistä, mutta milium on kova pallo. Kun iho on hyvin kuiva ja huokosen suu kireä, ihon normaalisti erittämä ihotali ei pääse ulos, vaan alkaa kerääntyä huokosen suulle näkyväksi palloksi, SKY-kosmetologi Inkeri Valtonen sanoo.

Tyypillinen paikka valkoisille mollukoille on silmien ympärillä. Siellä iho on yleensä hyvin kuivaa.

Kuinka eroon?

Ja nyt sitten omat näpit irti! Jos mustapäitä uskaltaa vielä varovasti puristella vaikkapa nenän pielestä ilman teräviä kynsiä, miliumit eivät lähde omin sormin.

– Niitä on itse hyvin vaikea poistaa, koska miliumiin pitää tehdä reikä, josta pallo puristetaan ulos. Miliumin poisto on aina kosmetologin työtä. Itse ei kannata edes yrittää, koska siitä tulee vain ihovaurioita eikä milium kuitenkaan lähde pois.

Valtonen sanoo, että työ voi olla vaikea ammattilaisellekin. Kaikki kosmetologitkaan eivät osaa poistaa niitä kunnolla.

– Kuulostaa tosi ikävältä ammattikuntani puolesta, mutta olen monelta kuullut, että miliumeja ei osata poistaa.

Valtonen ei mielellään suosittelisi poistamaan mustapäitäkään itse, sillä usein kotipuristelu on aikomuksista huolimatta ihan liian kovakouraista.

– Vahinkoa tulee enemmän kuin hyötyä. Näen usein, että itse näppylä olisi jo parantunut, mutta puristusjäljet näkyvät.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    2. 2

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    3. 3

      Nainen luuli saavansa postikortteja ”karanneelta” pojaltaan – viimeinen kortti johdatti murhaajan kellariin

    4. 4

      Tunnistaisitko edes samaksi naiseksi? Miss Plus Size -Marjaana, 34, julkaisi kuvan 29-vuotiaasta itsestään – hätkähdyttävä ero

    5. 5

      Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

    6. 6

      Rupikonnien maihinnousu yllätti tamperelaisen Ossin – katso uskomattomat kuvat mökkirannasta

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Marjakauppias otti Matin tyrmistyksen herättäneet poimijat puhutteluun

    9. 9

      Kansalaiset toivoivat poliisilta meluratsiaa – tässä on tehovalvonnan saldo

    10. 10

      Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    3. 3

      Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

    4. 4

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    5. 5

      Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

    6. 6

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    7. 7

      Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

    8. 8

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    9. 9

      Tulipunainen hellemassa iskee pian Suomeen – tänne Venäjän lämpö saapuu jo huomenna!

    10. 10

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    4. 4

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    5. 5

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    6. 6

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    7. 7

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    8. 8

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    9. 9

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    10. 10

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    2. 2

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    3. 3

      Nainen luuli saavansa postikortteja ”karanneelta” pojaltaan – viimeinen kortti johdatti murhaajan kellariin

    4. 4

      Tunnistaisitko edes samaksi naiseksi? Miss Plus Size -Marjaana, 34, julkaisi kuvan 29-vuotiaasta itsestään – hätkähdyttävä ero

    5. 5

      Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

    6. Näytä lisää