MyStyle

Valikko

Minkä värinen takki on kuvassa? Tästä kiistellään sosiaalisessa mediassa

Värit
Sama takki, monta eri mielipidettä.
Reilu vuosi sitten maailma sekosi kuvasta, joka oli henkilöstä riippuen joko valkoinen ja kultainen tai sininen ja musta.

Nyt Twitterissä kiistellään erään Adidaksen takin väristä, kertoo The Telegraph verkkosivuillaan.

– Jotkut näkevät sinistä ja valkoista, toiset näkevät mustaa ja ruskeaa. Ja monet näkevät punaista, kun sosiaalinen media käy käsiksi uuteen painavaan debattiin: takin väriin, lehti kirjoittaa.

Keskustelun aloitti poppunkbloggerina Tumblrissa tunnettu Nina, joka pyysi ihmisiä kertomaan, mitä nämä kuvassa näkevät.

– En haluaisi tehdä uutta sininen/musta, valkoinen/kultainen vaatemeemiä, mutta kaverillani on tämä takki ja hän sanoo sen olevan valkoinen ja sininen. Minä kuitenkin näen mustaa ja ruskeaa, hän kirjoitti.

Jos yllä oleva twiitti ei näy, voit käydä katsomassa sen täältä.

Osa vastaajista oli samaa mieltä Ninan kaverin kanssa siitä, että takki on valkoinen ja sininen. Jotkut puolestaan eivät kyenneet ymmärtämään, miksi toiset näkivät kuvassa jotakin muuta kuin mustaa ja ruskeaa.

– Minulla ei kirjaimellisesti ole hajuakaan siitä, minkä osien pitäisi olla sinisiä ja minkä osien valkoisia. Vihaan tätä, twiittasi Kay Dekker.

Sekaan heitettiin myös muutama muu kombinaatio, ja joku analysoi värejä jopa Photoshopin avulla. Anna Russett ehti jo varoittaa sosiaalisessa mediassa, että ystävyyssuhteita voi mennä pilalle tämän asian takia.

– Nina, mitä menit tekemään, eräs Tumblr-käyttäjä kirjoitti.

– En tiedä. Olen pahoillani. Olen peloissani. Olen niin peloissani. Itken, hän vastasi.

IS haastatteli viime vuonna Aalto-yliopiston väriopin lehtoria Arnkil Haraldia, jonka mukaan mekkokuvassa kyse oli valokuvan voimakkaasti vääristämistä väreistä ja puvun ominaisvärien tulkitsemisesta eri ympäristössä ja valaistuksessa.

Hän mainitsi, että voimakkaasti rajatuissa kuvissa on vain niukasti vihjeitä siitä, mistä suunnasta valo lankeaa, minkä sävyistä valo on ja millaista on varjon muodostus tilassa.

– Kun tällaiset vihjeet puuttuvat, meidän on vaikea tehdä luotettavia arvioita esineiden oikeista väreistä, Harald selitti.

Jos yllä oleva twiitti ei näy, voit käydä katsomassa sen täältä.

Minkä värinen takki sitten oikeasti on? Telegraphin mukaan värit ovat tietysti sininen ja valkoinen.

– Kas tässä internet. Voimmeko nyt lopettaa tästä puhumisen, kiitos, twiittasi Marc Sislava.

Ota kantaa

Minkä värinen takki mielestäsi on?

Sininen ja valkoinen 15% Musta ja ruskea 33% Vihreä ja kultainen 20% Vihreä ja ruskea 20% Minua ei kiinnosta koko asia 12%
Ääniä yhteensä 37175

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin kevätmyräkkä jyrää Suomen yli – luvassa myrskytuulta, lumipyryjä ja räntää

    2. 2

      Tuomas Muraja ja Rosa Meriläinen kihlautuivat

    3. 3

      Räikkönen ja Vettel kuittailivat italialaistoimittajalle: ”Olet todella hyvä löytämään negatiivista”

    4. 4

      Outi Nyytäjä on kuollut

    5. 5

      Ihminen kuoli pudottuaan jyrkänteeltä Vihdissä – paikalla olleille kriisiapua

    6. 6

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    7. 7

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    8. 8

      Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

    9. 9

      Sofia Belórf sai Sara Siepiltä neuvoja sinkkuuteen – fitnesskaunotar kauhistui nykysinkkujen menosta: ”Olen kysynyt, onko tämä normaalia?”

    10. 10

      Kokoomusedustaja tuohtui Pekkarisen limuviinapuheista: ”Keskustalaisten kiukuttelua”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    2. 2

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    3. 3

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    4. 4

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    5. 5

      Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

    6. 6

      Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

    7. 7

      Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

    8. 8

      Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

    9. 9

      Hyvän mielen lappu porraskäytävässä nosti taloyhtiön tunnelmaa: näyttelijä ilmoitti 90-vuotisjuhlistaan – ”voi kuulua meteliä”

    10. 10

      Povipommi Katie Price jätti 9-vuotiaan tyttärensä lentokentälle ja lähti lomalle: ”Jouduin tekemään valinnan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    4. 4

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    5. 5

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    6. 6

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    7. 7

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    10. 10

      Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin kevätmyräkkä jyrää Suomen yli – luvassa myrskytuulta, lumipyryjä ja räntää

    2. 2

      Tuomas Muraja ja Rosa Meriläinen kihlautuivat

    3. 3

      Räikkönen ja Vettel kuittailivat italialaistoimittajalle: ”Olet todella hyvä löytämään negatiivista”

    4. 4

      Outi Nyytäjä on kuollut

    5. 5

      Ihminen kuoli pudottuaan jyrkänteeltä Vihdissä – paikalla olleille kriisiapua

    6. Näytä lisää