MyStyle

Naismeteorologien kapina: 50 puki lähetykseen saman mekon - Nelosen meteorologi paljastaa minkälaiset vaatteet täällä voi televisioon pukea

Julkaistu:

Muoti
Ei kuoseja, ei kuvioita, ei tekstejä. Suomessa television meteorologien tulee pukeutua siististi, mutta persoonallisuuttakin arvostetaan.
Jo on huima näky. Valtava joukko naismeteorologeja ja kaikilla samanlainen mekko! Mistä on kyse? Pienestä kapinasta, kertoo Jezebel-verkkosivusto.

Yhdysvalloissa televisiossa esiintyville naismeteorologeille on usein tarkka pukukoodi. Televisiokanavat säätelevät, minkä pituiset hihat ovat sopivat sekä mitä värejä ja kuoseja saa käyttää. Toivottavaa on myös, että asussa on ripaus seksikkyyttä.

Tämän vuoksi naismeteorologit ovat järjestäytyneet ja perustaneet oman Facebook-ryhmän. Ryhmän sisällä he antavat toisilleen muoti- ja tyylivinkkejä.

Pari viikkoa sitten yksi ryhmän jäsen huomasi verkkokauppa Amazonin mekon. Venyvästä kankaasta ommeltua mekkoa saa seitsemässä eri värissä ja se maksaa vain 23 dollaria, noin 22 euroa.

Yhtäkkiä eri televisiokanavilla esiintyvillä meteorologeilla oli samanlainen leninki. Fox 4 -kanavan meteorologi Jennifer Myers teki mekkokuvista kollaasin ja julkaisi sen omalla Facebook-tilillään lauantaina. Silloin mekon oli ostanut jo 50 meteorologia. Eilen Myers tiesi Amazonin kaupanneen jo 800 kappaletta kyseistä mekkoa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Myös Suomessa televisiossa esiintyvien meteorologien on mietittävä asujaan.

– Meillä on löyhä pukukoodi. Vaatteiden pitää olla siistit ja asialliset, mutta rennot. Itselleni on tärkeää, että vaate on kotoinen. Jos se hiertää ja kiertää, niin se näkyy esiintymisessä, kertoo Helsingin Sanomien ja Nelosen meteorologi Anniina Törmä.

Televisiostudiossa on kovat valot ja siksi sama pusero, joka sopii arkeen, ei välttämättä sovi televisiokameran eteen.

– Vaatteessa ei saa olla kuvioita, kuoseja tai tekstejä. Itse suosin kirkkaita värejä, Törmä kertoo.

Työnantaja antaa Törmälle vuosittain rahaa esiintymisasuihin, sillä studiossa pitää tietysti pukeutua vuodenajan mukaan. Televisiossa esiintyvät voivat myös laittaa työvaatteet verovähennyksiin, mutta eivät kuitenkaan niitä vaatteita, jotka työnantaja on kustantanut.

Myös suomalaisilla meteorologeilla on oma Facebook-ryhmä, mutta sinne kuuluu myös muita kuin televisiossa esiintyviä säätietäjiä.

– Emme anna siellä vaatevinkkejä, Törmä naurahtaa.

Ryhmässä käsitellään ammattiasioita, jaetaan hauskoja alan uutisia ja kerrotaan, mitä tutkimuksia maailmalla on tehty.

Artikkelin videolla Anniina Törmä kertoo tämän päivän säästä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Juha Tapion ja Sannin välille laskeutui kiusallinen jännite – hittikappaleen ilkkuva sanoitus aiheutti ongelmia

    2. 2

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    3. 3

      Eduskunnan turvallisuusjohtaja: Näin tapahtumat eduskuntatalon portailla etenivät – ”Sitten he tekevät itselleen minkä tekevät”

    4. 4

      Napakympin kadoksissa ollut herra A löytyi myöhään torstai-iltana – neiti X:lle tehdyt oharit voivat johtaa sanktioihin

    5. 5

      Mikä syksy? Katso, kuinka punainen lämpöaalto vyöryy Suomeen – luvassa jopa 20 astetta!

    6. 6

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    7. 7

      Tämä on googletetuin kysymys seksistä – vastaus ei ole niin yksinkertainen

    8. 8

      Kiinalaisturistit himoitsevat Suomesta meripihkaa – ”Ostavat joskus yli 10 000 eurolla”

    9. 9

      Kaksi vaarallista vankikarkuria saatiin kiinni – löytyivät neljän kilometrin päästä vankilasta

    10. 10

      Ensitreffit alttarilla -Marilta palaa käpy sulhas-Petrin käytökseen – kiitää pois paikalta: riidan syynä kebab

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    2. 2

      Salaperäinen vinkki sai Nesteen varpailleen – kuka kuvasi säiliöautoja Kaakkois-Suomessa ja miksi?

    3. 3

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    4. 4

      Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

    5. 5

      5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

    6. 6

      Napakymppi palasi ruutuun: Kiivas some-keskustelu räjähti – Jaana Pelkosen kuittaus huvittaa

    7. 7

      Uuden Tomb Raider -elokuvan juliste aiheutti skandaalin – kaunottaren vartalolle nauretaan: Huomaatko miksi?

    8. 8

      Kim Jong-un haukkui Trumpia ennen­kuulumattoman rajusti – lue sanasta sanaan: ”Taltutan höppänän tulella”

    9. 9

      Napakympin kadoksissa ollut herra A löytyi myöhään torstai-iltana – neiti X:lle tehdyt oharit voivat johtaa sanktioihin

    10. 10

      Lentoemäntä Martina, 28, kohautti äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – aiheutti kaaoksen tv-ruudussa: Juontaja järkyttyi puheista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    6. 6

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Juha Tapion ja Sannin välille laskeutui kiusallinen jännite – hittikappaleen ilkkuva sanoitus aiheutti ongelmia

    2. 2

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    3. 3

      Eduskunnan turvallisuusjohtaja: Näin tapahtumat eduskuntatalon portailla etenivät – ”Sitten he tekevät itselleen minkä tekevät”

    4. 4

      Napakympin kadoksissa ollut herra A löytyi myöhään torstai-iltana – neiti X:lle tehdyt oharit voivat johtaa sanktioihin

    5. 5

      Mikä syksy? Katso, kuinka punainen lämpöaalto vyöryy Suomeen – luvassa jopa 20 astetta!

    6. Näytä lisää