MyStyle

Valikko

”En suostu tatuoimaan rasistisia kuvia” Tatuoijat rajaavat kuvien aiheita ja sijaintia

Julkaistu:

Tatuoinnit
Tatuoijat joutuvat miettimään entistä useammin, millaisiin pyyntöihin voivat suostua.
Tatuoinneista on tullut yleinen osa katukuvaa. Enää ne eivät hätkähdytä samalla tavalla kuin aiemmin tai kerro ihmisestä välttämättä mitään muuta, kuin että henkilö sattuu tykkäämään tatuoinneista.

Siksi saattaa tulla yllätyksenä, että mitä tahansa tai mihin tahansa tatuointia voi olla hankala saada. The Guardian kertoo yhdysvaltalaisesta tatuointiliikkeestä, jonka periaatteisiin kuuluu, ettei kämmenselkään tai kaulaan tatuoida.

Tällaisilla vaikeasti peitettävillä paikoilla tatuoinneista voi olla haittaa esimerkiksi työnhaussa. Asiakas saattaa olla myös hyvin nuori, jolloin jatkuvasti näkyvä tatuointi voi myöhemmin kaduttaa. Tatuoijat joutuvat miettimään entistä useammin, millaisiin pyyntöihin voivat suostua ja millaisiin eivät.

Monella tatuointiliikkeellä on sama periaate siitä, ettei varsinkaan ensimmäistä tatuointia tehdä paikkaan, joka voi rajoittaa elämää.

Siksi myös Helsingin Hakaniemessä sijaitsevassa Liskogalleria-tatuointiliikkeessä kieltäydytään tatuoimasta kasvoihin. Kaulaan ja käsiin tatuoidaan vain, jos asiakkaalla on jo entuudestaan niin paljon näkyviä tatuointeja, ettei yksi lisää aiheuta ongelmia. Tatuointeja ei tehdä myöskään genitaalialueille, vaikka se harvemmin vaikuttaa työnsaantiin.

– Kasvoja tatuoidaan Suomessa aika harvassa liikkeessä ja monella muullakin on sama periaate siitä, ettei varsinkaan ensimmäistä tatuointia tehdä paikkaan, joka voi rajoittaa elämää, Liskogallerian omistaja ja tatuointiartisti Thérèse Österholm kertoo.

– Esimerkiksi kerran juuri 18 vuotta täyttänyt tyttö pyysi kaulalleen suomileijonan kuvaa. En tietenkään voinut suostua, ja lopulta tyttö lähti tyytyväisenä pieni kuva tatuoituna aivan muualle, Österholm sanoo.

Österholmin mukaan lopullinen vastuu omasta ihosta on asiakkaalla, mutta tatuoijan tehtävä on tuoda esiin kaikki seikat, joiden vuoksi tiettyä kuvaa tai ihoaluetta olisi syytä välttää. Vastuu informaation välittämisestä on ammattilaisella.

The Guardianissa huomautetaan myös, ettei tatuoijalla ole velvollisuutta suostua mihin tahansa aiheisiin. Esimerkiksi artikkeliin haastateltu newyorkilaistatuoija Matthew Marcus kieltäytyy suositusta aiheesta.

– En tee muotokuvia. Ajatus siitä, että tatuoisin jonkun lapsen kasvot ja epäonnistuisin, on hirveä, Marcus kommentoi.

En tee mielelläni myöskään seurustelukumppanien nimiä, koska tilanne saattaa muuttua myöhemmin elämän varrella ja sitten niitä joudutaan peittelemään.

Tatuointi on artistin työnäyte ja monelle myös taidetta, joten tatuoijalla on oikeus kieltäytyä omasta arvomaailmastaan poikkeavista kuvista.

– Itse en tatuoi esimerkiksi rasistisia tai väkivaltaan provosoivia kuvia. En tee mielelläni myöskään seurustelukumppanien nimiä, koska tilanne saattaa muuttua myöhemmin elämän varrella ja sitten niitä joudutaan peittelemään. Suosittelen mieluummin pelkkää kirjainta, muuta symbolia tai vaikka ornamenttiin piilotettua kirjainta, Thérèse Österholm toteaa.

– En myöskään pidä suorasta kopioimisesta ja trendeistä. Yritän aina luoda asiakkailleni ajattoman ja yksilöllisen tatuoinnin, koska siitä tulee osa ihmisen persoonaa, Österholm sanoo.

Kadutko jotain tatuoinnissasi? Menikö se pieleen tai harmittaako kuvan tai tekstin aihe? Lähetä meille tatuointitarinasi ja mielellään myös kuva osoitteeseen lifestyle@iltasanomat.fi. Liitä mukaan yhteystietosi ja varmista, että sinulla on oikeus kuvan jakamiseen.

Ota kantaa

Jos saisit valita uudestaan, muuttaisitko tatuointisi paikkaa tai aihetta?

Kyllä 30% En 70%
Ääniä yhteensä 5074

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä on ”salainen” sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

    2. 2

      Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

    3. 3

      Walmartin työntekijä hälytti poliisit – rekasta paljastui kahdeksan ihmisen ruumiit Teksasissa

    4. 4

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    5. 5

      Skandaali EM-kisoissa – kultamitalisti poistui palkintokorokkeelta kesken kaiken

    6. 6

      Vaarallista ilkivaltaa junakiskoilla Hämeenlinnassa: ”Poliisin ei onneksi tarvitse toimittaa suruviestiä minnekään”

    7. 7

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    8. 8

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    9. 9

      Välikohtaus Itämerellä paljastui: Venäläinen sotalaiva lähetti mystisiä radioviestejä, musta helikopteri kaartoi rahtialuksen yli

    10. 10

      Saimaan kanavaan 200 ihmistä kyydissään jumittunut M/S Carelia palasi Lappeenrantaan – toimitusjohtaja kiistää ruuan loppumisen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    2. 2

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    3. 3

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    4. 4

      Astrid Swanin, 35, rintasyöpä uusiutui ja levisi – sairaus on parantumaton: ”Jätän lapseni taakseni, kun hän vielä tarvitsee minua”

    5. 5

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    6. 6

      Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Cheek menetti etuhampaansa – edes hammaslääkäri ei kyennyt paikkaamaan ennen keikkaa: Elastinen julkaisi kuvan seuraamuksista

    9. 9

      Kuvat Suomen kesästä: Festarivieraat kahlasivat tulvivalla kadulla, tennarit upposivat rakeisiin ja salama halkaisi koivun – ”Aika tälli tuli”

    10. 10

      Pete Parkkosen keikka Tikkurilassa sai huvittavia piirteitä: ”Ei tässä ole mitään järkeä enää!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    4. 4

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    5. 5

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    6. 6

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    7. 7

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    10. 10

      8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä on ”salainen” sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

    2. 2

      Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

    3. 3

      Walmartin työntekijä hälytti poliisit – rekasta paljastui kahdeksan ihmisen ruumiit Teksasissa

    4. 4

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    5. 5

      Skandaali EM-kisoissa – kultamitalisti poistui palkintokorokkeelta kesken kaiken

    6. Näytä lisää