MyStyle

Valikko

4 yleistä kauneusrutiinia, jotka voivat vahingoittaa terveyttä

Julkaistu:

Kauneus
Meikin tarkoitus on kaunistaa, mutta se voi vahingoittaa terveyttä. Miten?
Kannattaa kiinnittää huomiota kauneusrutiineihin. Women’s Health listasi asioita, jotka saattavat aiheuttaa enemmän ongelmia kuin hyötyä.

1. Meikkien jakaminen

Vaatteiden ja korujen vaihtaminen kavereiden kanssa on vielä ihan jees, mutta meikkipussin sisältöä ei kannata lainailla. Yhteismeikeissä piilee nimittäin infektioriski. Erityisesti kajaalit ja huulipunat voivat siirtää bakteereja käyttäjältä toiselle. Silmätulehdukset ja huuliherpes – niitä tuskin kukaan haluaa, vaikka huulipuna olisi kuinka kivan väristä.

2. Vanhojen meikkien käyttäminen

Meikeissäkin on parasta ennen -päiväys. Ja aivan kuten elintarvikkeiden kanssa, myös meikkien suhteen pitäis olla tarkkana: vanhentuneet meikit kuuluvat roskiin, eivät iholle. Meikkien ainesosat pilaantuvat, vaikka niiden säilyvyyttä parannellaan moni eri ainein. Helpoimmin pilaantuvat ripsiväri ja eyelinerit. Ne suositellaankin vaihdettavan noin kolmen kuukauden kuluessa.

3. Meikit kasvoilla nukkuminen

Jos nukkuu säännöllisesti meikit kasvoilla, iho saattaa altistua ärsytykselle ja meikit voivat aiheuttaa jopa yliherkkyyttä. Meikit tukkivat aina ihohuokosia, lisäksi nukkuessa meikit voivat kulkeutua silmiin, ja niiden öljyt ja vahat saattavat aiheuttaa silmätulehduksia tai vaikkapa näärännäpyn. Vaikka kuinka väsyttäisi, meikit on hyvä pestä pois ennen nukkumaanmenoa.

4. Ripsienpidennykset

Jotkin ripsiliimat sisältävät formalehydiä, joka saattaa ärsyttää silmiä. Lisäksi väärin laitetut pidennykset voivat haurastuttaa ja irrottaa ripsiä. Pidennykset voi ottaa, mutta kannattaa varmistaa, että niiden tekijä osaa asiansa, ja että et varmasti ole allerginen pidennyksessä käytettäville aineille. On aivan sallittua pyytää allergiatestaus ennen ripsien laittoa.
  • Kauneus

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    2. 2

      Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

    3. 3

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    4. 4

      Muiskis! Pysäyttävän kaunis ruhtinatar Charlene onnitteli Kimi Räikköstä – jäämiehen ilme kertoo kaiken

    5. 5

      Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

    6. 6

      Raju lausunto Merkeliltä: Yhdysvallat ja Britannia eivät enää luotettavia kumppaneita

    7. 7

      Räikkönen seisoi naama peruslukemilla F1-kisan palkintopallilla – entisen F1-kuskin kekseliäs kuva leviää netissä

    8. 8

      Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

    9. 9

      Jyrki Järvilehdon voinnista lisätietoa – turvallisuuspäällikön mukaan rataa on pakko muuttaa onnettomuuspaikassa

    10. 10

      Asiantuntijat kertovat: Tällaiset mökit ovat nyt arvossaan – etäisyys voi ratkaista kiinnostuksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

    2. 2

      Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

    3. 3

      Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

    4. 4

      Täällä saunotaan ja puhutaan suomea kolmannessa polvessa – IS vieraili Amerikan Oulussa

    5. 5

      Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

    6. 6

      Kimi Räikkösen käytös hämmästytti Niki Laudaa – ”Sellaista hän ei ole tehnyt koskaan ennen”

    7. 7

      Voiko yöllinen vessareissu rikkoa taloyhtiön yörauhaa? Näin vastaa lakiasiantuntija HS:ssa

    8. 8

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    9. 9

      Omaa autoaan ei saa välttämättä pestä edes omakotitalon pihalla – ei, vaikka se olisi asfaltoitu

    10. 10

      JJ Lehto loukkaantui karting-onnettomuudessa Vantaalla – SM-kisat peruttu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    4. 4

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    5. 5

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    6. 6

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    7. 7

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    8. 8

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    9. 9

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    10. 10

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    2. 2

      Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

    3. 3

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    4. 4

      Muiskis! Pysäyttävän kaunis ruhtinatar Charlene onnitteli Kimi Räikköstä – jäämiehen ilme kertoo kaiken

    5. 5

      Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

    6. Näytä lisää