MyStyle

Valikko

Suomea edustanut Iris Rönkkö: ”Ennen tätä pidettiin outojen nörttien harrastuksena”

Julkaistu:

Harrastus
Cosplay on harrastus jossa pukeudutaan fiktiivisen sarjakuvan, tv-sarjan tai elokuvan hahmoksi.
Lajissa kilpaillaan jopa MM-tasolla. Suurin osa rooliasuihin heittäytyvistä pukuiluharrastajista on alle parikymppisiä, mutta cosplay-harrastuksen parista löytyy muutamia konkareitakin. IS haastatteli kolmea noin kolmekymppistä naista, jotka kertovat, mikä costume playssa pitää aikuisia otteessaan.

Iris Rönkkö, 29, Jyväskylä, opiskelee äidinkielen opettajaksi:

”Iris Rönkkö on pukuilussa taiteilijanimeni, jolla erotan arki-minäni. Harrastuksen alkuaikoina taiteilijanimi piti huolen, ettei oma nimeni tullut esiin sellaisissa yhteyksissä, missä en halunnut sen tulevan ilmi. Silloin vielä mietin mitä tämä cosplay oikein on, ja onko tämä ihan tavallisen ihmisen harrastus. Nyt olen harrastanut cosplayta jo kaksitoista vuotta.

Nimen ja harrastuksen yhdistämisestä on tullut tuttavilleni joskus kiusallisia tilanteita. Eräskin cosplay-kaverini haki asuntoa, jonka vuokraisäntä oli tehnyt hänestä internethaun ja löytänyt kaverini pukuilukuvat. Kaveristani oli vaivaannuttavaa kuulla, kun vuokraisäntä oli kommentoinut tietynlaiseen sävyyn, että ”olipas kivoja pukuja”. Nykyisin on kommentointi on kannustavaa, ja cosplay-harrastajat ovat saattaneet saada jopa töitä pukuilun ansiosta. Ennen tätä pidettiin outojen nörttien harrastuksena.

Päädyin cosplayn pariin vuonna 2003, kun päätimme kokeilla pukuilua ystäväni kanssa Animecon-tapahtumassa Turussa. Olen saanut harrastuksen kautta ystäviä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Cosplay-tapahtumia järjestäessä olen kartuttanut erilaisia työtaitoja.

Paras cosplay-kokemukseni oli Japanin World Cosplay Summitiin osallistuminen poikaystäväni Artun kanssa vuonna 2009. Olimme ensimmäiset Suomen edustajat kyseisessä kisassa. Kun voitimme Suomen karsinnat vuoden 2008 kirjamessuilla, äiti soitteli onnessaan koko suvun läpi, ja viimeiseksi minulle. Hän sanoi itkien, että voi miten ihanaa, olen niin ylpeä sinusta!

Nykyisin olemme cosplay-harrastajia vanhimmasta päästä, joten joskus tulee kyselyjä, että vieläkö meinasit pukuilla. Kolmiomme yksi huone on työhuonekäytössä cosplay-vaatteita ja tarvikkeita varten. Vaikka joskus olisikin elämässä kiireistä aikaa, niin tapahtumissa aina muistaa, miksi tätä harrastaa.”
  • Sunnuntai-liite

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Miro Heiskanen teki kiekkohistoriaa – NHL:n varaustilaisuudessa kaikkien aikojen suomalaisvuosi

    2. 2

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    3. 3

      Nuoria loukkaantui ulosajoissa juhannusyönä Liperissä ja Jyväskylässä

    4. 4

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    5. 5

      Miro Heiskanen tähditti historiallista varausluokkaa – ”Ihan uskomaton juttu”

    6. 6

      Yllätyskäänne! Jori Lehterä kaupattiin NHL:ssä

    7. 7

      Yleisö hiljeni ja odotti Nummirockissa: Se hetki, kun mies kosii kesken suosikkibändin keikan – ”Tiesin kyllä mitä vastaan”

    8. 8

      Yön uutiset: Katso mitä tapahtui, kun nukuit

    9. 9

      Katri Helenan vuosikymmeniä kestänyt juhannusperinne katkesi

    10. 10

      Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

    3. 3

      Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

    4. 4

      NBA:n varaustilaisuus sai Chicago Bullsin fanit hiiltymään somessa – Markkaselle tylyä tekstiä

    5. 5

      Tältä näytti Alkon kassalla juuri ennen sulkemista juhannusaattona – ”Kyllä niitä melkein joka juhannus tulee”

    6. 6

      Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

    7. 7

      Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

    8. 8

      Espoolainen Anna havahtui ulkoa kuuluneeseen pamaukseen – ulkona leijui sankka musta savu

    9. 9

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    10. 10

      Puna-armeijan vyöry pysähtyi Ihantalaan – venäläissotilas kertoi hirvittävästä näystä Stuka-pommituksen jälkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    2. 2

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    3. 3

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    4. 4

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    7. 7

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    8. 8

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    9. 9

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    10. 10

      Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Miro Heiskanen teki kiekkohistoriaa – NHL:n varaustilaisuudessa kaikkien aikojen suomalaisvuosi

    2. 2

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    3. 3

      Nuoria loukkaantui ulosajoissa juhannusyönä Liperissä ja Jyväskylässä

    4. 4

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    5. 5

      Miro Heiskanen tähditti historiallista varausluokkaa – ”Ihan uskomaton juttu”

    6. Näytä lisää