MyStyle

Valikko

Mies ei ole nähnyt vaimoaan ikinä ilman meikkiä: ”Pelkään, ettei hän pidä minua viehättävänä”

Julkaistu:

Aina meikattuna
Jopa tutkimustulos väittää, että kolmasosa naisista nousee aamuisin meikkaamaan ennen kumppanin heräämistä.
Daily Mail kertoo naisista, jotka eivät ole koskaan näyttäytyneet miehilleen ilman meikkiä. Parisuhteet ovat kestäneet vuosia, mutta naiset eivät suostu riisumaan meikkimaskia kasvoiltaan.

Yksi naisista on 31-vuotias Samantha Micklethwaite. Hän on ollut yhdessä aviomiehensä kanssa kolme vuotta, jonka aikana hän on noussut joka aamu ennen miestään – meikkaamaan lukitun oven taakse.

– Pelkään, ettei hän pitäisi minua enää viehättävänä, jos näkisi kasvoni ilman meikkiä, Samantha kertoo Daily Mailissa.

– Aikaisin herääminen ja jatkuva meikkaaminen on välillä uuvuttavaa, mutta mieheni rakastui minuun ehostettuna. Hän tuntee meikatun Samanthan. Olen huolissani siitä, että hän ei välttämättä olisi enää niin innoissaan minusta, jos jättäisin meikkaamatta, Samantha sanoo.

Kun on naimisissa mutta kokee, että tarvitsee meikkiä edelleen, puhutaan epäterveestä suhteesta. Sehän on sama, kuin pitäisi vaatteet päällä, koska ei halua näyttäytyä alasti.

Yleensä parisuhde syvenee pikkuhiljaa niin, että meikkiä ja samalla omaa suojamuuria uskaltaa vähentää asteittain. Silloin aletaan luottaa siihen, että kumppani hyväksyy juuri sellaisena kuin on.

– Siinä vaiheessa, kun on naimisissa mutta kokee, että tarvitsee meikkiä edelleen, puhutaan epäterveestä suhteesta. Sehän on sama, kuin pitäisi vaatteet päällä, koska ei halua näyttäytyä alasti, psykologi ja parisuhdevalmentaja Jo Hemmings sanoo.

Samanthan kertomus kuulostaa uskomattomalta, mutta hän ei ole luulojensa kanssa yksin. Daily Mailin mukaan tuoreessa tutkimuksessa selvisi, että jopa kolmannes naisista herää ennen miestään ja meikkaa salaa, jotta mies ei näkisi heitä paljaalla naamalla.

Kolme prosenttia selvitykseen vastanneista kertoi, ettei mies ole nähnyt heitä koskaan ilman meikkiä.

Kerro, koetko itsesi viehättävämmäksi puolisosi silmissä meikattuna kuin ilman ehostusta?

Ota kantaa

Milloin meikittä oleminen tuntuu hyvältä uuden kumppanin kanssa?

Heti, eihän siinä ole mitään ihmeellistä 60% Muutaman yökyläilyn jälkeen 22% Sitten, kun seurustellaan 13% Vuosia yhdessä elettyä 2% Ei milloinkaan 4%
Ääniä yhteensä 7115

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    2. 2

      Asiantuntijat kertovat: Tällaiset mökit ovat nyt arvossaan – etäisyys voi ratkaista kiinnostuksen

    3. 3

      Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

    4. 4

      Matti Kyllönen huolissaan onnettomuuteen joutuneesta JJ Lehdosta – ”Näin pahaa en muista aikoihin”

    5. 5

      Trumpin ensimmäinen ulkomaanmatka oli onnenpotku netin vitsiniekoille – Nämä meemit syntyivät presidentin kiertueesta

    6. 6

      Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

    7. 7

      Kommentti: Ferrari-tallin toiminta pudotti Räikkösen kakkoseksi Monacon F1-kisassa

    8. 8

      Nuorukainen hukkui rantaveteen Pyhäjärvellä

    9. 9

      Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

    10. 10

      Räikkönen seisoi naama peruslukemilla F1-kisan palkintopallilla – entisen F1-kuskin kekseliäs kuva leviää netissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

    2. 2

      Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

    3. 3

      Täällä saunotaan ja puhutaan suomea kolmannessa polvessa – IS vieraili Amerikan Oulussa

    4. 4

      Kimi Räikkösen käytös hämmästytti Niki Laudaa – ”Sellaista hän ei ole tehnyt koskaan ennen”

    5. 5

      Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

    6. 6

      Voiko yöllinen vessareissu rikkoa taloyhtiön yörauhaa? Näin vastaa lakiasiantuntija HS:ssa

    7. 7

      Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

    8. 8

      80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

    9. 9

      Omaa autoaan ei saa välttämättä pestä edes omakotitalon pihalla – ei, vaikka se olisi asfaltoitu

    10. 10

      10 kuvaa Kimi Räikkösen fantastisesta päivästä – tuttu pikkupoika varasti jälleen show’n

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    4. 4

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    5. 5

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    6. 6

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    7. 7

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    8. 8

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    9. 9

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    10. 10

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    2. 2

      Asiantuntijat kertovat: Tällaiset mökit ovat nyt arvossaan – etäisyys voi ratkaista kiinnostuksen

    3. 3

      Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

    4. 4

      Matti Kyllönen huolissaan onnettomuuteen joutuneesta JJ Lehdosta – ”Näin pahaa en muista aikoihin”

    5. 5

      Trumpin ensimmäinen ulkomaanmatka oli onnenpotku netin vitsiniekoille – Nämä meemit syntyivät presidentin kiertueesta

    6. Näytä lisää