MyStyle

Valikko

Älä kärsi muodin vuoksi – Nämä 6 trendiasiaa aiheuttavat selkävaivoja

Kärsitkö huonosta ryhdistä ja selkävaivoista? Pidä huoli, että vaivat eivät johdu asuvalinnasta.
Muodin vuoksi on lähes jokainen nainen valmis kärsimään – ainakin aina silloin tällöin. Pidä kuitenkin huoli, että asu- ja asustevalinnat eivät ole terveydelle haitallisia.

Good Housekeeping vinkkaa, että jotkut muodikkaat vaatekappaleet saattavat olla varsinkin selän kannalta erityisen huonoja valintoja.

Korkeat korot

Vaikka korkeista koroista saa varteen lisää toivottua ryhtiä, ei tarvitse olla alan asiantuntija arvatakseen, että juuri korkokengät ovat yksi suurimmista syistä selkäkipuihin. Tohtori Amy Harmening Illionoisin selkäinstituutista varoittaa asiakkaitaan stilettikoroista, jotka aiheuttavat epätasapainoisuutta ja painetta vääriin paikkoihin. Sen sijaan hän suosittelee wedge-tyylisiä kiilakorkoja, joissa paino jakaantuu tasaisemmin.

Tasapohjaiset kengät kuten ballerinat ja flipflopit eivät nekään ole vastaus selkävaivoihin, sillä näissä kengissä ei ole minkäänlaista iskunvaimennusta.

Niskalenkkitoppi

Tiedätkö söpön kesätopin, jossa ei ole hihoja, mutta kangaskaistale kulkee niskan yli? Niskalenkkitoppi vetää niskaa ja ryhtiä eteenpäin, mikä saattaa aiheuttaa harmillisia selkävaivoja. Erityisesti isorintaisten ei tulisi käyttää tällaisia toppeja. Asiantuntijat suosittelevat ainakin olkaimettomia rintaliivejä topin alle.

Painavat kaulakorut

Suuret ja näyttävät korut piristävät asua, mutta ne saattavat olla selän kannalta huono valinta. Painava kaulakoru nimittäin vaikuttaa ryhtiin merkittävästi, jolloin selkäkivut voi yllättää.

Kynähame

Kapeaakin kapeampi kynähame on kyllä tyylikäs, mutta selän hyvinvoinnin kannalta se on huono valinta arkikäyttöön. Tämä jokaisen toimistossa työskentelevän naisen vakiovaate on usein niin tiukka, että se vetää helposti polvia yhteen, mikä puolestaan vaikuttaa luonnollisesti kävelyryhtiin. Pitkällä aikavälillä kynähameen käyttö saattaa aiheuttaa selkävaivoja.

Painava laukku

Suuret laukut ovat muodikkaita ja myös käytännöllisiä, sillä niihin saa mahtumaan paljon tavaraa. Ongelma on, että pakkaat vahingossa liikaa tavaraa mukaan, jolloin laukusta tulee liian painava. Painavan laukun kantaminen aiheuttaa vakavia niskavaivoja. Et halua ottaa sitä riskiä. Pidä siis huoli, että laukkusi painaa enintään 10 prosenttia elopainostasi. Tämä on erityisen tärkeää, jos laukussa on vain yksi hihna. Olkalaukun kantaminen vain toisella olalla vaikuttaa merkittävästi ryhtiin.

Muotoilevat alusvaatteet

Muotoilevat alusvaatteet saattavat olla erittäin hyviä selälle. Oikean kokoiset ja oikean malliset muotoilevat vaatteet tuovat tarvittua ryhdikkyyttä habitukseen. Useimmat naiset kuitenkin arvioivat kokonsa liian pieneksi. Jos tukea antavat alusvaatteet ovat liian pienet, käy helposti niin, että on vaikea liikkua normaalisti.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Ruotsin ”Alko” lähetti Euroopan komissiolle kirjeen suomalaisten ankarista juomatavoista – vastustaa Suomen uutta alkoholilakia

  2. 2

    Raisa Räisäsen mysteeristä ja Pasi Aaltosen murhasta paljastui erikoinen yhteys – keskiössä tamperelainen pubi

  3. 3

    Janni Hussilta rankka avautuminen saamastaan arvostelusta eron jälkeen: ”Olen kuullut, kuinka olen lihonut”

  4. 4

    HS: Kahvi uhkaa loppua maailmasta, tilanne dramaattisen vakava – myös Suomen Paulig on huolissaan

  5. 5

    Vastanäyttelijän ulkonäkö ei kelvannut Emmerdale-kaunottarelle: Uhkasi lähteä sarjasta – ”Ei tarpeeksi komea”

  6. 6

    Suomen hullu säävuorokausi: +17,4 astetta lämmintä, myrskytuulta 26,8 m/s, 8 senttiä lunta, ukkosta, rakeita, revontulia...

  7. 7

    Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

  8. 8

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  9. 9

    Likainen käräjäriita päättyi vuokralaisen voittoon – väitteet vaipoista, jauhoista ja ulosteesta hylättiin

  10. 10

    Kirsi-Kaisa Sinisalo hakee eroa Eppu-kitaristi Pantse Syrjästä: ”Uusi elämä on nyt aluillaan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  2. 2

    Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

  3. 3

    Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

  4. 4

    Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

  5. 5

    "Ei kai alapää ole hygieenisempi?" – julkisessa saunassa sattunut tapaus kuohuttaa taas HS:n mielipideosastossa

  6. 6

    Liisa on saanut 560 e/kk ilmaista rahaa vuoden alusta saakka – näin perustulokokeilu vaikutti elämään

  7. 7

    Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

  8. 8

    Salainen laatuvirhe paljastui omakotitalosta – lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

  9. 9

    Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

  10. 10

    Äiti kysyi, mistä uudet farkut kiristävät? 4-vuotiaan pojan ronski vastaus huvittaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  2. 2

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  3. 3

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  4. 4

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  5. 5

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  6. 6

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  7. 7

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  8. 8

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  9. 9

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  10. 10

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Ruotsin ”Alko” lähetti Euroopan komissiolle kirjeen suomalaisten ankarista juomatavoista – vastustaa Suomen uutta alkoholilakia

  2. 2

    Raisa Räisäsen mysteeristä ja Pasi Aaltosen murhasta paljastui erikoinen yhteys – keskiössä tamperelainen pubi

  3. 3

    Janni Hussilta rankka avautuminen saamastaan arvostelusta eron jälkeen: ”Olen kuullut, kuinka olen lihonut”

  4. 4

    HS: Kahvi uhkaa loppua maailmasta, tilanne dramaattisen vakava – myös Suomen Paulig on huolissaan

  5. 5

    Vastanäyttelijän ulkonäkö ei kelvannut Emmerdale-kaunottarelle: Uhkasi lähteä sarjasta – ”Ei tarpeeksi komea”

  6. Näytä lisää