MyStyle

Apua, kulmakarvat huonosti! Tämä ja 9 muuta helppoa vinkkiä illan kauneuskriiseihin

Julkaistu:

Apu
Suhahtiko tukkaan liikaa lakkaa ennen illan rientoja? Tässäpä ratkaisu siihen ja yhdeksään muuhun kauneusongelmaan.
Olet laittautumassa ennen lauantai-illan viettoa, mutta kaikki ei ole mennyt aivan putkeen. Tässä helpot vinkit, joilla taltutat meikkaus- ja hiusmokat nopeasti ennen bileisiin lähtöä.

1. Kampaukseen meni liikaa lakkaa

Suihkauta hiukan vettä paakkuiseen kohtaan liuottaaksesi lakkakökön pois. Kuivaa sitten uudestaan.

2. Liikaa kampaustuotteita - tukka näyttää märältä ja rasvaiselta

Kuivasampoo toimii myös likaiselta näyttäviin hiuksiin. Suihkuta kuivasampoota hiuksiisi ja kampaa liiat geelit pois.

3. Kulmakarvat sojottavat minne sattuu

Hiuslakka on näppärä apu sojottaviin kulmakarvoihin, mutta ikävän tilanteen voi välttää myös hankkimalla kulmakarvavahaa.

4. Nypin kulmakarvoja liikaa

Liian ohkaisiksi nypityt kulmat saa piiloon piirtämällä karvalta näyttäviä, ohuita, pieniä vetoja kulmakynällä tai eyelinerilla.

5. Kynteni ovat keltaiset

Ruokasooda ja sitruuna ovat oiva ensiapu keltaisiin kynsiin. Keltaisuutta voi välttää käyttämällä aluslakkaa.

6. Kynsilakat rullaantuivat kuivatellessa

Käytä kieltäsi, kun siirrät suttaantuneen kohdan takaisin paikalleen. Paras keino ehkäistä rullaantumista on kuitenkin nopeasti kuivuva päällyslakka.

7. Liikaa hajuvettä

Hiero hajustamattomalla voiteella aluetta, johon suihkutit hajuvettä. Voide vie mukanaan liiat tuoksut. Vinkki liialla hajuvedellä läträäjälle on suihkuttaa hajuvettä ensin ilmaan ja kävellä sitten tuoksupilven läpi.

8. Ripseni ovat paakkuiset

Ripsiin voi laittaa hiukan kosteusvoidetta ja kammata sitten varovasti ripsikammalla. Ripsikamman sijaan voi käyttää myös hammastikkua.

9. Deodoranttitarha paidassa

Tahra katoaa hieromalla vaahtomuovipalalla ympyrämäisillä liikkeillä. Helpointa tahrat on kuitenkin välttää pukeutumalla ennen deodorantin laittamista.

10. Luomiväri kasaantuu klimpeiksi luomien juonteisiin

Silottele sormella kasaantunut luomiväri ja peitä puuterilla. Kosteusvoiteen käyttö luomilla ennen luomivärin levitystä auttaa myös.

Lähde: Inlightapp.com

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    2. 2

      Yhdysvaltojen sota-alus törmäsi kauppalaivaan Singaporen edustalla

    3. 3

      Luontotoimittaja Kimmo Ohtonen on mennyt naimisiin – vaihtoi samalla sukunimensä?

    4. 4

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    5. 5

      Video: Vuonna 1945 uponnut sota-alus löytyi Tyynestämerestä – Veteraani kertoo kauhunhetkistä veden varassa haiden saartamana

    6. 6

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    7. 7

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    8. 8

      Mohammedi näki Turun puukottajan juoksevan pitkä veitsi kädessä – ”Oli vain 20 sekunnista kiinni, että olisin voinut pysäyttää hänet”

    9. 9

      Puolalaismiesten joukko pahoinpiteli suomalaisia Raumalla – uhreille vammoja kasvoihin ja päähän

    10. 10

      Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    2. 2

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    3. 3

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    4. 4

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    5. 5

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    6. 6

      Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

    7. 7

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    8. 8

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    9. 9

      Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

    10. 10

      KRP: Turun puukkoiskusta epäiltyä päästy kuulemaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    7. 7

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    2. 2

      Yhdysvaltojen sota-alus törmäsi kauppalaivaan Singaporen edustalla

    3. 3

      Luontotoimittaja Kimmo Ohtonen on mennyt naimisiin – vaihtoi samalla sukunimensä?

    4. 4

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    5. 5

      Video: Vuonna 1945 uponnut sota-alus löytyi Tyynestämerestä – Veteraani kertoo kauhunhetkistä veden varassa haiden saartamana

    6. Näytä lisää