MyStyle

Valikko

Lukija kauneusleikkauksen jälkeen: "Nyt pitäisi tehdä jotain uudestaan – vanhenemista leikkaus ei estä"

Julkaistu:

Kauneuskirurgia
Huoliteltu ulkonäkö on joissakin töissä kuin käyntikortti. Silloin paineet kauneusleikkauksiin saattavat kasvaa.
"Työskentelen hius- ja kauneudenalan opettajana. Olen ollut ylä- ja alaluomien leikkauksessa vuonna 2000. Asuin ulkomailla mieheni työn takia ja olin miettinyt operaatioita viimeisen vuoden ajan. Tein tuolloin neljän kuukauden jakson töitä äitiysloman ja hoitovapaan välissä.

Yhtenä päivänä olin lounasruokalassa. Otin ruokaa ja joku kysyi, oliko kiva tulla takaisin töihin. Vastasin, että kyllä on ja hän totesi, että "sinulla ne vain silmäpussit kasvavat". Se jäi vaivaamaan, vaikka ei se ainut syy leikkaukseen menoon ollut. Ulkonäköseikat ovat jo työnikin puolesta tärkeitä, myös itse on töissä tietynlainen esimerkki. Täytyy olla huolitellun näköinen.

Leikkaus tehtiin laserilla paikallispuudutuksessa. Kivutonhan tämän kaltainen leikkaus ei ole, mutta minulla oli tehokkaat kipulääkkeet.

Pitkään haittasi kasvoja pestessä silmien vihlova kipu. Ylöspäin katsominen oli hankalaa, mutta se helpottui vähitellen. Ulkonäkö muutaman päivän jälkeen leikkauksesta oli todella kauhea – minulla kai vielä hieman kauheampi, kun oli sekä ylä- että alaluomet samalla leikattu. Kävin kaupassa mieheni kanssa, mutta aurinkolaseja oli pakko käyttää, ettei kukaan olisi pyörtynyt ulkonäköni takia.

Olin yllättynyt, että haavat paranivat niin nopeasti. Mieheni 40-vuotispäivät olivat kymmenen päivän päästä leikkauksesta, eikä haavoista tai mustelmista ollut silloin enää jälkeäkään. Molempien silmien sisänurkkaan jäi leikkauksessa patit, jotka poistettiin seuraavan vuoden aikana.

Olen ollut tulokseen erittäin tyytyväinen. Ulkopuoliset eivät välttämättä sitä huomanneet, olin vain virkeämmän näköinen.
Leikkaustulos säilyi pitkään hyvänä. Nyt pitäisi tehdä jotain uudestaan, sillä vanhenemistahan leikkaus ei estä. Jos olen kertonut leikkauksestani, ihmisten reaktiot ovat olleet huvittavia. Yleensä kertomaani seuraa täydellinen hiljaisuus hetkeksi. En ole koskaan miettinyt muita leikkauksia.

Suhtaudun kauneuskirurgiaan myönteisesti, mutta en ymmärrä, jos hirveän nuoret naiset menevät rintojen suurennusleikkauksiin. Naisihmisen vartalohan kehittyy monta vuotta ja ensimmäisen raskauden jälkeen rinnat ovat toisella suuremmat tai toisella ei ole niitä sen jälkeen lainkaan."

Irma, 56 vuotta.
  • Kauneus

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kiukkukohtaus sai prinsessa Charlotten, 2, valtaansa: polki jalkaa ja heittäytyi maahan kesken valtiovierailun – Catherine-äidillä varmat keinot käytössä

    2. 2

      Kuva: Voiko tämän suomalaisempaa näkyä enää olla – taivas piiskasi rakeita, mutta tuoppi oli saatava

    3. 3

      Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

    4. 4

      Roope Salminen yllätti yleisön täysin kesken keikan – upea kunnianosoitus kuolleelle laulajalle: ”Päätimme, että on pakko tehdä jotain”

    5. 5

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    6. 6

      Kansanedustaja rajussa ulosajossa – auto pyöri ja liukui raesateessa vastaan tulevien kaistalla

    7. 7

      Oletko vanhus nuoressa ruumiissa? 24 paljastavaa merkkiä

    8. 8

      Itsemurhan tehneen Linkin Park -laulajan viimeinen haastattelu julki – synkkää luettavaa: ”Voin joko luovuttaa ja kuolla tai taistella”

    9. 9

      Yksinhuoltajaäiti Maria arvasi, että juttu hänen tuloistaan herättää kritiikkiä – avaa nyt, mistä summat koostuvat

    10. 10

      Olympiavoittaja tyrmää Kalevan kisojen 1500 metrin miesjuoksijat – ”Hyi hävetkää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    2. 2

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    3. 3

      Palkittu toimittaja raiskasi väkivalloin ravintolaillan päätteeksi

    4. 4

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    5. 5

      Venäläisryhmä puhkesi uskaliaaseen lauluun Niiralan raja-asemalla – videosta tuli nettihitti itänaapurissa

    6. 6

      Anna Abreu lomailee Los Angelesissa – helteinen bikinikuva villitsee Instagramissa: ”Lisää näitä, kaunis Anna!”

    7. 7

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    8. 8

      Markukselle annettiin vain pieni mahdollisuus selvitä leikkauksesta hengissä: ”Pyysin lääkäriä tekemään parhaansa, koska kotona odottavat vaimo ja tyttäret”

    9. 9

      Maanjäristys ravisteli Kosin lomasaarta – ainakin kaksi kuollut, useita loukkaantunut

    10. 10

      Muistatko espanjalaisen Las Ketchup -yhtyeen kauniit siskokset? Suosio hiipui täysin, katosivat julkisuudesta – tältä he näyttävät nyt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    5. 5

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    6. 6

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    7. 7

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    10. 10

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kiukkukohtaus sai prinsessa Charlotten, 2, valtaansa: polki jalkaa ja heittäytyi maahan kesken valtiovierailun – Catherine-äidillä varmat keinot käytössä

    2. 2

      Kuva: Voiko tämän suomalaisempaa näkyä enää olla – taivas piiskasi rakeita, mutta tuoppi oli saatava

    3. 3

      Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

    4. 4

      Roope Salminen yllätti yleisön täysin kesken keikan – upea kunnianosoitus kuolleelle laulajalle: ”Päätimme, että on pakko tehdä jotain”

    5. 5

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    6. Näytä lisää