MyStyle

Uutuuspaidassa karmiva viittaus yliopistoampumiseen − "Vaate ylittää huonon maun rajat"

Julkaistu:

Urban Outfitters on poistanut verkkokaupastaan paheksuntaa herättäneen collegepaidan ja pyytänyt anteeksi.
Kentin osavaltionyliopisto (Kent State University) tunnetaan edelleen parhaiten 1970-luvulla yliopistokampuksella tapahtuneista ampumisista, jotka vaativat neljän sotaa vastustaneen opiskelijan hengen. Monen mielestä Urban Outfittersin naisten collegepaita muistuttaa tragediasta ikävällä tavalla: paidassa on verenpunaisia tahroja vaaleanpunaisella pohjalla ja Kentin osavaltionyliopiston logo.

Sittemmin vaateketju on poistanut huonoa makua henkineen paidan verkkokaupastaan ja pyytänyt anteeksi Twitterissä paidan aiheuttamaa mielipahaa. Yrityksen mukaan paidan tummemmanpunaisia tahroja ei ollut tehty tahallaan, vaan ne olivat syntyneet värin poistuttua luontaisin keinoin.

Kentin osavaltionyliopisto on julkaissut puolestaan oman pahoittelunsa ja kertonut yliopiston loukkaantuneen syvästi paidan vuoksi. Yliopiston tiedotteessa muistutetaan, että 4. toukokuuta vuonna 1970 oli käännekohta koko maalle ja etenkin Kentin osavaltiolle, joka menetti neljä opiskelijaa, 9 loukkaantui vakavasti ja tragedia muutti lukemattomia muita ikiajoiksi. Yliopisto kertoo loukkaantuneensa syvästi siitä, että yritys käyttää hyväkseen heidän tuskaansa mainonnassa ja voitontavoittelussaan. ”Tämä vaatekappale ylittää huonon maun rajat ja väheksyy elämänmenetyksiä, jotka edelleen satuttavat Kentin yliopiston yhteisöä”, tiedotteessa kirjoitetaan.

Lähde: Buzzfeed

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS SEURAA: Useita kuollut terrori-iskussa Barcelonassa, yksi otettu kiinni

    2. 2

      Barcelonan iskun silminnäkijä: ”Näin vieressäni naisen, joka huusi lastensa perään”

    3. 3

      Video: Tältä La Ramblalla näytti vain hetki terrori-iskun jälkeen

    4. 4

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    5. 5

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    6. 6

      Porvoolainen Antti näki pakettiauton ajavan väkijoukkoon La Ramblalla – poliisi vie sivullisia museosta suojapaikkaan

    7. 7

      Asemiehet linnoittautuivat ravintolaan Barcelonassa – mahdollisia panttivankeja

    8. 8

      Tax freen myymäläpäälliköt paljastavat laivojen hittituotteet – tietyt suosikkimerkit jylläävät kärjessä

    9. 9

      Yksi Barcelonan iskusta epäillyistä saatu kiinni

    10. 10

      Boltilla edessä pitkä sairausloma – raju kuva vammasta ja twiitit katosivat mystisesti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS SEURAA: Useita kuollut terrori-iskussa Barcelonassa, yksi otettu kiinni

    2. 2

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    3. 3

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    4. 4

      Näyttelijä aloitti Salkkareissa – katsojat raivostuivat ulkonäöstä: ”Mitä syöttöporsas tekee televisiossa?”

    5. 5

      Turkulainen Jussi kohtasi karmean näyn Ruissalossa – tien laidalla makasi kaksi vainajaa

    6. 6

      Paljaiden rintojen suutelu tv-lähetyksessä aiheutti Suomessa kohun vuonna 2003 – epämiellyttävään hetkeen joutunut Hanna Kinnunen puhuu nyt tapahtuneesta

    7. 7

      Ampumahiihtokuningas julkaisi kuvan sydänkäyrästään, suomalaisasiantuntija hämillään: ”Täysin uskomatonta”

    8. 8

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    9. 9

      Anna: Huippumalli Angelika Kallio jätti luksuselämän – hänen poikansa tyrmistyi: ”Kuinka voit tehdä tämän minulle!”

    10. 10

      Tom Cruisen epäonnistuneella stuntilla karmeat seuraukset: vammat luultua pahemmat, elokuvan kuvaukset jäissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    5. 5

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    6. 6

      Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    10. 10

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS SEURAA: Useita kuollut terrori-iskussa Barcelonassa, yksi otettu kiinni

    2. 2

      Barcelonan iskun silminnäkijä: ”Näin vieressäni naisen, joka huusi lastensa perään”

    3. 3

      Video: Tältä La Ramblalla näytti vain hetki terrori-iskun jälkeen

    4. 4

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    5. 5

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    6. Näytä lisää