MyStyle

Matala korko ei takaa mukavuutta - Näin valitset oikeanlaiset kengät

Julkaistu:

kengät
Korkokenkä ei automaattisesti ole jaloille huono valinta eikä lattapohjakenkä terveellinen. Asiantuntija kertoo, kuinka valita sekä jalkaan että tilanteeseen sopivat kengät.
Korkeat korot tekevät ihmeitä asukokonaisuudelle ja itseluottamukselle, mutta vääränlaiset kengät voivat muuttaa hauskan tanssi-illan kärsimykseksi.

Tunnettu jalkaongelmiin erikoistunut lääkäri Suzanne Levine kertoo Huffington Postissa, milloin piikkikorot ovat paikallaan ja milloin kannattaa valita mieluummin lenkkarit.

Levinen mukaan olennaista on varmistaa, että kenkä sopii hyvin jalkaan. Väärän kokoiset kengät voivat aiheuttaa rakkojen lisäksi muun muassa vaivaisenluita, varpaankynsien kasvamista sisään ja koukistuneita ”vasaravarpaita”.

-  Kenkien on tarkoitus sopia jalkojen anatomiaan, Levine muistuttaa.
- Päkiän kuuluisi olla kengän leveimmän osan varassa.

Korkkarit eivät ole kävelykengät

Korolliset avokkaat ovat usein jalkaystävällisempi vaihtoehto kuin piikkikorkoiset juhlakengät, sillä niiden korot ovat paksumpia ja yleensä myös lyhyempiä. Aamusta iltaan niitäkään ei silti kannata käyttää.

Korkokenkien lisäksi mukaan voikin ottaa varakengät, jos päivästä on tulossa pitkä tai luvassa on paljon kävelyä.

Moni ei osaisi kuvitellakaan baari-iltaa tai hienoa illallista ilman korkeita piikkikorkoja. Näyttävissä korkkareissa painoa ei kuitenkaan voi asettaa kantapäälle, vaan rasitus kohdistuu päkiään, eikä niitä siksi tulisi käyttää pitkiä aikoja kerrallaan.

- Stiletto-korkoiset kengät ovat ”limusiinikenkiä”. Niissä voi mennä juhliin tai illalliselle, mutta ne eivät ole sen tyyppisiä kenkiä, joita tulisi käyttää pitkillä kävelymatkoilla, Levine sanoo.

Moni suosii korkeapohjaisia platform-jalkineita, kun haluaa näyttää pidemmältä ja välttää korkokenkien epämukavuuden. Paksupohjaisten kenkien kanssa on kuitenkin oltava tarkkana, ettei astu harhaan ja nyrjäytä nilkkaansa.

Kengän reunan ja pisimmän varpaan välillä tulisi olla runsaan senttimetrin verran tilaa, ja varminta on, jos pyytää ammattilaista ottamaan mitat jaloistaan.

-  Nouse seisomaan, varmista että voit heilutella varpaitasi ja kävele ehdottomasti kengissä ympäri kauppaa, Levine sanoo.

Matala kenkä ei takaa mukavuutta

Korottomat varvassandaalitkaan eivät saa Levineltä synninpäästöä, sillä jalkaholvin tuki on olematon ja avoin sandaali voi altistaa jalat esimerkiksi teräville esineille tai ympäristön bakteereille. Levinen mukaan rantasandaalit kannattaa säästää nimensä mukaisesti ranta- ja uima-allaspäiviä varten.

Myöskään muut sandaalityyppiset kesä- tai sisäkengät, joissa kantapäässä ei ole lainkaan tukea, eivät Levinen mielestä sovi jatkuvaan käyttöön. Niissä mikään ei nimittäin pitele kantapään luuta oikeassa asennossa. Tällöin kenkää on puristettava varpailla, mikä on jaloille raskasta.

Lenkkareita ja urheilukenkiäkään ei tulisi valita vain ulkonäön perusteella, vaan ajatella ennen kaikkea sitä, millaista liikuntaa kengillä on tarkoitus harrastaa. Esimerkiksi juoksukengissä iskunvaimennus on oleellinen asia, ja kenkää kannattaa oikean tuntuman saamiseksi sovittaa omien sukkien kanssa.

Vaikka jaloille ihanteellinen kenkä on Levinen mukaan matalakorkoinen, matala korko tai korottomuus ei takaa sitä, että kenkä on hyvä jaloille. Levinen mielestä hyvä kenkä on yksinkertaisesti mukavan tuntuinen.

Yleensä kumipohjat ja hengittävät materiaalit ovat paras valinta. Hyvä kenkä ei tarvitse ”sisäänajoa” sopiakseen jalkaan: jos et voisi – sään salliessa – vaihtaa uusia kenkiäsi jo kaupassa jalkaan, ne on parempi jättää hyllylle, Levine muistuttaa.
  • Muoti

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tanskan poliisi: Juutinraumasta löytynyt silvottu ruumis kuuluu kadonneelle ruotsalaistoimittajalle Kim Wallille

    2. 2

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    3. 3

      Ikävä totuus ”lämpimänä kotina” myydystä unelmien talosta paljastui ostajalle talvella – välittäjällä oli erikoinen selitys

    4. 4

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    5. 5

      Näillä selityksillä Therese Johaug yritti välttää dopingtuomion – ja CAS ampui säälimättä alas niistä jokaisen

    6. 6

      Poliisi julkisti listan: Nämä 40 peltipoliisia välkkyvät nyt – 80 kameran ja 24 valvonta-auton sijaintia ei paljasteta

    7. 7

      Puukkoiskun pääepäilty opiskeli turkulaisessa peruskoulussa

    8. 8

      Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

    9. 9

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    10. 10

      Justyna Kowalczykin valmentajalta tylyä tekstiä Johaugin tuomiosta: ”Sitä selitystä ei usko kukaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    2. 2

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    3. 3

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    4. 4

      Prinsessa Diana käytti vihki- ja kihlasormuksiaan vielä neljä vuotta eronsa jälkeen – taustalla sydäntäsärkevä syy

    5. 5

      Therese Johaugin dopingrangaistus koveni – näin Aino-Kaisa Saarinen kommentoi tuomiota

    6. 6

      Minttu Räikkönen hurmasi Helsingin ydinkeskustassa – viimeisen päälle tyylikäs look!

    7. 7

      Turun puukotusiskun pääepäilty vangittiin – myönsi aiheuttamansa kuolemat

    8. 8

      Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

    9. 9

      Poliisin tehoisku keskiviikkona – kaikki Suomen peltipoliisikamerat ovat päällä: ”Suurin määrä mitä koskaan on ollut ”

    10. 10

      Laria, 18, kutsutaan Paratiisihotellissa nimellä Mr Too Big – lempinimi osoittautui osuvaksi: ”Olisi pitänyt varautua niillä isommilla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tanskan poliisi: Juutinraumasta löytynyt silvottu ruumis kuuluu kadonneelle ruotsalaistoimittajalle Kim Wallille

    2. 2

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    3. 3

      Ikävä totuus ”lämpimänä kotina” myydystä unelmien talosta paljastui ostajalle talvella – välittäjällä oli erikoinen selitys

    4. 4

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    5. 5

      Näillä selityksillä Therese Johaug yritti välttää dopingtuomion – ja CAS ampui säälimättä alas niistä jokaisen

    6. Näytä lisää