MyStyle

Huijaa itsesi hoikaksi - IS testasi muokkaavat alusvaatteet

Julkaistu:

Alusvaatemuodissa on tällä hetkellä yksi selkeästi vallitseva trendi: vartaloa muokkaavat alusasut, joilla myös Hollywood-tähdet huijaavat itselleen entistäkin kapeamman uuman.
Muotoja silottavat housut ja kokovartalobodyt eivät ole vain reheviä ja muodokkaita naisia varten. Niitä käyttävät kaikki.

Nuoret, vanhat, rehevät, hoikat. Kyllä niistä on hyötyä kaikille, sillä ne silottavat pienetkin ihopoimut ja saavat aikaan ryhdikkään olon, kertoo myyjä Elina Ahola kauppakeskus Forumin Funky Ladysta.

- Muokkaavat alusvaatteet eivät enää tarkoita pelkästään ihonvärisiä kokovartalosukkia. Vartaloa voi sutjakoittaa kauniilla väreillä ja koristuksilla.
Myös tavalliset liivivalmistajat ovat alkaneet ottaa niitä mallistoihinsa. Ne sievistyvät koko ajan ja valikoimiin tulee uusia värejä ja malleja, esimerkiksi hoikentavia alushameita, Ahola selittää.

Lähes kaikilta löytyy vaatekaapin perältä vaatekappaleita, jotka ovat ihan pikkaisen liian pieniä: niitä "sitten kun vähän laihdun" -vaatteita. IS otti selvää, auttavatko alusasut.

Tuomio: Harhaa tai ei, napakat alusvaatteet saavat olon tuntumaan ryhdikkäämmältä ja hoikemmalta. Etenkin sulavalinjainen mekko laskeutuu kauniisti ja myötäilee vartalon muotoja. Erityisesti pidän "uudesta" takapuolestani. Pitäisiköhän ottaa hoikennuspöksyt jokapäiväiseen käyttöön?

Reisiä ja mahaa kiinteyttävät housut, Spanx/Stockmann,
109,90 euroa

+ Vetävät koko kropan ojennukseen, olo on ryhdikäs. Eivät kuitenkaan ahdista. Mekko laskeutuu kauniisti.
- Eivät sovi tiukkojen farkkujen kanssa, sillä kangas on sen verran paksua. Melkoiset seksintappajat. Vyötäröltä: -3cm.
Lantiolta: -1cm.

Mahaa kiinteyttävä toppi, joka ei litistä rintoja, Spanx/Stockmann, 69,90 euroa

+ Vetää pienenkin pömppömahan tehokkaasti littaan ja tuo rinnat esiin.
- Hieman epämukava päällä. Alareuna nousee helposti ylöspäin ilman korkeavyötäröistä alaosaa.
Vyötäröltä: -1cm.

Vatsaa muokkaavat housut, alaosa pitsiä, Lindex, 19,95 euroa

+ Pitsikoristeiden takia kauniit. Juuri sopivan napakat vatsan alueelta.
- Eivät kiinteytä pakaroita tai reisiä.
Vyötäröltä: -1,5cm.

Vartaloa muokkaava toppi, Lindex, 29,95 euroa

+ Tuntuu mukavalta, ei purista liikaa. Erittäin napakka materiaali tuntuu laadukkaalta.
- Litistää rinnat vähän ikävästi.
Vyötäröltä: -1cm.
  • Kauneustesti

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    2. 2

      Paljaiden rintojen suutelu tv-lähetyksessä aiheutti Suomessa kohun vuonna 2003 – epämiellyttävään hetkeen joutunut Hanna Kinnunen puhuu nyt tapahtuneesta

    3. 3

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    4. 4

      Näyttelijä aloitti Salkkareissa – katsojat raivostuivat ulkonäöstä: ”Mitä syöttöporsas tekee televisiossa?”

    5. 5

      Turkulainen Jussi kohtasi karmean näyn Ruissalossa – tien laidalla makasi kaksi vainajaa

    6. 6

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    7. 7

      Kalle Rovanperä siirtyy Fordin rattiin

    8. 8

      IS vertaili sääennusteet – Kumpi tietää tarkemmin, Foreca vai Ilmatieteen laitos?

    9. 9

      Kommentti: Kun Vihreät tekee gallup-historiaa, Sipilälle ja Rinteelle nousee kylmä hiki

    10. 10

      Paris Hilton olisi halunnut tulla uudeksi prinsessa Dianaksi – syyttää rajusti ex-miestään unelmiensa romuttumisesta: ”Kadun sitä eniten elämässäni”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    2. 2

      Isisin 7 brutaalia kidutuskeinoa paljastuivat – ”Hän kysyi minulta, olenko kuullut purijasta”

    3. 3

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    4. 4

      Jessi, 33, ahdistui suomalaistyttöjen nettivideoista: ”Miten on mahdollista, että tuollaista saa tapahtua”

    5. 5

      Lidlin valikoimaan saapuu syksyllä halpa nahkatakki – testasimme ja arvioimme kohuvaatteen

    6. 6

      Järjestyksenvalvojien väitettiin pahoinpidelleen artistin Flow-festivaaleilla – video tilanteesta julki

    7. 7

      Tutkijat uskovat: Mysteerikone MH370:n putoamispaikka selvisi vihdoin – koordinaatit 35,6°S, 92,8°E julki

    8. 8

      Jari Sillanpää sai jättimäisen synttäriyllätyksen – häkeltynyt laulaja liikuttui kyyneliin

    9. 9

      Kuva: Ami löysi Lemmenjoelta suurimman kultahipun vuosikausiin – tämän verran sillä voisi rikastua

    10. 10

      Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    5. 5

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    6. 6

      Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    10. 10

      Megatähti Justin Bieber ihastui vaaleaan kuntosalityöntekijään – kaunottaren tyly reaktio yllätti: kuittasi sivaltavasti takaisin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    2. 2

      Paljaiden rintojen suutelu tv-lähetyksessä aiheutti Suomessa kohun vuonna 2003 – epämiellyttävään hetkeen joutunut Hanna Kinnunen puhuu nyt tapahtuneesta

    3. 3

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    4. 4

      Näyttelijä aloitti Salkkareissa – katsojat raivostuivat ulkonäöstä: ”Mitä syöttöporsas tekee televisiossa?”

    5. 5

      Turkulainen Jussi kohtasi karmean näyn Ruissalossa – tien laidalla makasi kaksi vainajaa

    6. Näytä lisää