MyStyle

Anne Kukkohovi esittelee alusvaatteiden kuumat suosikit ja ehdottomat viholliset

Julkaistu:

Alusvaatteiden tulee olla sellaiset, joissa kehtaisit hätätapauksessa riisuutua missä vain, neuvoo Anne Kukkohovi.
Tässä Annen vinkit alusvaatteisiin:

SUOSI NÄITÄ

1. Laatukorsetti

Jean Paul Gaultier keksi jo 1990-luvulla, että alusvaatteita ei tarvitse piilotella paidan alla. Jokaisella naisella pitäisi olla omiin mittoihin tehty korsetti, jolla puristaa kurvit oikeille kohdilleen. Korsetti ei ole mukavuudenhaluisen neidon valinta, mutta tekee ylävartalosta kauniisti kurvikkaan. Se on näyttävä asuste vilahtaessaan bleiserin alta tai jopa yksinään puettuna. Mittatilauskorsetti on varsin hintava, mutta onneksi vaihtoehtoja löytyy myös ketjuliikkeiden valikoimista.

2. Herkullisia yksityiskohtia
Aiemmin riitti, että rintaliivien pitsi sai kuultaa paidan läpi, mutta nyt herkutellaan selkeästi näkyvillä yksityiskohdilla. Nyörit, soljet ja korumaiset tehosteet kiinnittävät katseen kantajansa muotoihin viettelevästi, mutta tyylillä. Liivit saavat näkyä reilusti, älä ujostele!

3. Väriä
Väriä on viime aikoina tuputettu koko vaatekaappiin, mutta alusvaatteisiin voimakkaat värit sopivat erityisen upeasti. Aivan kuten uikkareiden kanssa, alusvaatteiden suhteen voi olla kokeileva, vaikka muuten vierastaisi riikinkukkomaista värimaailmaa. Viimeisin ostokseni on tukku kirjavia aluspöksyjä, jokaiselle päivälle oma värinsä.

VÄLTÄ NÄITÄ

1. Väärän kokoiset rintaliivit
On sanottu, että harva nainen osaa ostaa sopivat rintaliivit. Pitkään vain oletin kokoni ja ostin sitä sen kummemmin ajattelematta, kunnes asiantuntija lopulta kertoi minulle totuuden. Ja kas kummaa, vaatteet näyttivät heti paremmalta päälläni! Kannattaa muistaa myös, että rintaliivikoko ei pysy samana koko elämän ajan, vaan se muuttuu kropan muodon mukaan. Liian pienet rintsikat ahdistavat ja tekevät ikäviä muhkuroita paidan alle.

2. Muhkurapylly
Kesällä käytetään pukeutumisessa ohuempia materiaaleja, eikä peräpeiliin tule vilkuiltua ehkä niin tarkkaan kuin pitäisi. Isot mummopöksyt voivat oikeasta koostaan huolimatta tehdä pepusta epäesteettisen muhkuraisen, kun ne yhdistetään ohueen tai tiukasti istuvaan päällysvaatteeseen. Pelastus löytyy saumattomista ja erittäin ohuista aluspöksyistä.

3. Rispaantuneet olkaimet
Olen jo pitkään tehnyt kriittistä ja säännöllistä inventaariota vaatekaapissani. Mieluummin vähän, mutta laadukasta. Jos vaate on esimerkiksi pesussa nuhjaantunut, heitän sen armotta pois. Jostain syystä alusvaatteiden kanssa hieman sokeutuu, ja rispaantuneet kerrastot möllöttävät paikoillaan turhankin pitkään. Katsele siis alusvaatevarastosi läpi ja huoli sinne vain sellaiset vermeet, jotka päälläsi voisit riisuutua hätätapauksessa missä vain.

Annen tyylikoulu

Anne Kukkohovi on tehnyt pitkän ja menestyksekkään uran mallina.
Hän seuraa muotia ammatikseen ja etsii uusia kykyjä muodin pariin.

  • Tyylikoulu

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    3. 3

      Turun iskusta pidätetyn pakettiautomiehen naapuri: ”He olivat yöeläjiä”

    4. 4

      El Mundo: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, on löytynyt

    5. 5

      Grafiikka: Näin Turun isku tapahtui – silminnäkijät kertovat

    6. 6

      Tankotanssija Oona Kivelän käsittämätön taidonnäyte: venyttää jalkansa ääriäsentoon naisen avustamana – tämän täytyy tehdä kipeää!

    7. 7

      Ruotsalaistutkija: Marokkolainen terroristiverkosto ulottuu Barcelonasta Turkuun

    8. 8

      Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

    9. 9

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    10. 10

      Kuvat: Turun Kirjastosilta valaistiin Suomen lipun väreihin Turun puukotusuhrien kunnioittamiseksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    2. 2

      Turkulainen Petsi näki puukkomiehen lyyhistyvän katuun – ammuttu epäilty vain hymyili ja tuijotti eteensä tyhjin silmin

    3. 3

      Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

    4. 4

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    5. 5

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    6. 6

      Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

    7. 7

      Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

    8. 8

      Poliisi: Turun puukottajan henkilöllisyys selviämässä, terrorismia ei suljeta pois – useita otettu kiinni

    9. 9

      Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

    10. 10

      Kommentti: On hyvä, jos Turun puukotuksesta epäilty jää henkiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    7. 7

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    8. 8

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    9. 9

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    10. 10

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    3. 3

      Turun iskusta pidätetyn pakettiautomiehen naapuri: ”He olivat yöeläjiä”

    4. 4

      El Mundo: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, on löytynyt

    5. 5

      Grafiikka: Näin Turun isku tapahtui – silminnäkijät kertovat

    6. Näytä lisää