MyStyle

Valikko

He ovat Vuoden muotiteko -palkinnon ehdokkaat

Julkaistu:

10 000 euron palkintosumman jaetaan Finnish Catwalk -tapahtumassa 28.1.2011
Vuoden suomalainen muotiteko 2010 -palkinto jaetaan perjantai-iltana 28.1. Finnish Catwalkin kutsuvierastilaisuudessa  Helsingin Vanhalla ylioppilastalolla. Viime vuonna kunniamaininnan sai arvostettu stylisti ja muodin ammattilainen Teri Niitti.

Tänä vuonna uudistuva Finnish Catwalk on Finatexin kahdesti vuodessa järjestämä muodin suurin ammattitapahtuma.

- Finnish Catwalk avaa nyt ensimmäistä kertaa ovensa myös kuluttajille toisena tapahtumapäivänä. Uudistuksen yhteydessä nostamme myös Finatexin Vuoden suomalainen muotiteko -palkinnon roolia, ja entinen kunniamaininta muuttuu 10 000 euron rahapalkinnoksi, kertoo Finatexin toimitusjohtaja Satu Mehtälä.

Vuoden suomalainen muotiteko -palkinnon saa raadin valitsema taho tai henkilö, joka on omalla persoonallisella tavallaan tehnyt kotimaista tekstiili- ja vaatetusalaa tunnetuksi. Palkittava on toimillaan vahvistanut suomalaisen tekstiili- ja muotialan imagoa ja herättää myönteistä keskustelua. 

Raati haluaa nostaa nyt julkistettavien ehdokkaiden lisäksi esille myös Linnan juhlat, jotka Suomen itsenäisyyden juhlistamisen ohella tuovat esille suomalaisen juhlapukumuodin tekijöitä laajalla skaalalla. Tv ja muut mediat antavat koko kansalle mahdollisuuden osallistua juhlaan kotisohviltaan ja toimia kommentaattoreina ja muotikriitikkoina. Trendikkäänä ja ekologisena erityisteemana viime vuoden juhlissa oli pukujen uudistaminen ja kierrätys.  

Palkintoraatiin kuuluvat Elle-lehden päätoimittaja Mirva Saukkola, valokuvaaja Kira Gluschkoff, toimittaja Sanna Kiiski, Oy Turo Tailor Ab:n toimitusjohtaja Heikki Vuorinen, suunnittelija Naoto Niidome, taiteen tohtori Ana Nuutinen, Stockmannin ostojohtaja Tiina Railio sekä puheenjohtajana Finatexin toimitusjohtaja Satu Mehtälä.

Vuoden suomalainen muotiteko 2010 -palkinnon ehdokkaat edustavat laajasti muodin koko kenttää blogeista suunnittelijoihin.  Ehdokkaat Vuoden suomalainen muotiteko 2010 -palkinnon saajaksi ovat: 

1. Indiedays-blogisivusto   

Toimintaansa viime vuonna merkittävästi laajentanut Indiedays kokoaa yhteen lukuisia muotiblogeja ja kannustaa monipuoliseen yhteisölliseen toimintaan muodin parissa. Samalla se toimii palaute- ja viestintäkanavana muotiteollisuudelle, -kaupalle ja -medialle. Blogeissa on myös paljon arvokasta aineistoa alan tutkimusta ajatellen.

2. Makia Clothing  

Makia Clothing on saanut alkunsa menestyneistä lumilautailijoista. Vahva asenne välittyy tuotteista markkinointiin asti, ja räväkkä visuaalinen ilme tukee hyvää meininkiä. Lyhyessä ajassa yritys on saanut jo noin 60 jälleenmyyjää maailmalla ja mallisto laajenee vauhdikkaasti. Makiassa on ainesta kansainväliseksi menestystarinaksi. 

3. Muotikuu    

Muotikuu on omistajan ja muotisuunnittelijan Jaana Varkki-Terhon menestyskonsepti, joka on vuoden aikana saanut vahvan jalansijan myös Helsingissä uuden liikkeen myötä. Liikkeiden päämallistot koostuvat omistajan itse suunnittelemista ja Turun seudulla valmistetuista naisellisen kauniista ja laadukkaista vaatteista, joissa on klassikon ainekset. Laadukkaina ja esteettisesti aikaa kestävinä tuotteet vastaavat hyvin kestävän kehityksen vaatimuksiin.

4. Tiia Vanhatapio 

Tiia Vanhatapio on lahjakas suunnittelija ja yrittäjä, joka tekee kerta toisensa jälkeen upeita, kansainvälisen tason naistenvaatemallistoja. Myös Vanhatapion suunnittelemat design-lastenvaatteet ovat raikas tuulahdus suomalaiseen käytännöllisyyttä arvostavaan lastenvaatekulttuuriin. Kuuden vuoden aikana Vanhatapion mallistot ovat saaneet tunnustusta sekä kotimaassa että kansainvälisesti. Vanhatapio on ammattimainen myös brändin rakentamisessa.  Vuoden 2010 saavutuksiin kuuluu kutsu ja mallistojen esittely New Yorkin muotiviikolla.

  • Muoti

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    2. 2

      Miss Suomen kuumat tunnelmat narubikineissä – paljastava peppukuva ihastuttaa: ”En saa silmiäni irti teistä”

    3. 3

      Tarja Halonen jäi lääkärin neuvosta pois Helsingin-lennolta 1978 – kone putosi järveen ja räjähti

    4. 4

      Mitä Mika Salon Ferrarille tapahtui Unkarissa 18 vuotta sitten? ”Olemme sopineet, ettei asiasta puhuta”

    5. 5

      Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

    6. 6

      Poliisi loukkaantui kiinniottotilanteessa huoltamon pihalla Karkkilassa – joutui sairaalaan

    7. 7

      Luku julki ensi kertaa: Kela maksaa 65 000 kotitalouden vuokran

    8. 8

      Poika lainasi isänsä Ferraria: poliisit takavarikoivat auton ja laittoivat varoittavat kuvat Twitteriin

    9. 9

      Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

    10. 10

      IS:n lukijoiden painajaismaiset mökkinaapurit: kamera kuvaa pihaamme, polttopuita hakataan toisen tontilta, mönkijärälläys ottaa hermoon...

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

    2. 2

      Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

    3. 3

      Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

    4. 4

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    5. 5

      Muistatko kesähitin 2007 laulaneen Tea Hiillosteen? Vaihtoi alaa kertaheitolla – ”Tää on niin mun juttu”

    6. 6

      Muodoistaan tunnettu Instagram-suosikki Meri, 21, nauttii sinkkukesästä pikkubikineissä – ”Miehen pitää olla menestynyt”

    7. 7

      Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

    8. 8

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    9. 9

      Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

    10. 10

      Tee se itse -rakentajan viemärivilppi paljastui – Ulosteita valui talon alle vuosikymmenien ajan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. 6

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    7. 7

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    8. 8

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    2. 2

      Miss Suomen kuumat tunnelmat narubikineissä – paljastava peppukuva ihastuttaa: ”En saa silmiäni irti teistä”

    3. 3

      Tarja Halonen jäi lääkärin neuvosta pois Helsingin-lennolta 1978 – kone putosi järveen ja räjähti

    4. 4

      Mitä Mika Salon Ferrarille tapahtui Unkarissa 18 vuotta sitten? ”Olemme sopineet, ettei asiasta puhuta”

    5. 5

      Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

    6. Näytä lisää