MyStyle

Valikko

Häihin teemaksi hevi?

Julkaistu:

Häistä voi tehdä reilusti oman näköiset. Katso, miten hääsunnittelija toteuttaisi hevihäät.
Hääsuunnittelija Eija Holmberg suosittelee hevihäihin tummaa, mutta juhlavaa ja ylellistä teemaa. Vihkipaikaksi hän valitsisi Sipoon vanhan kirkon, missä on maalattia. Hääpaikaksi sopisi myös esimerkiksi Akroksemäen holvikellari tai Wanha Satama punaisine tiiliseinineen.

-Morsian pukeutuu hevihäissä korsettiin. Mustan tai valkoisen lisäksi hänen päällään voisi olla punaista.

Hääpaikan kattauksessa Holmberg käyttäisi mustia pöytäliinoja ja punaiset varsiruusut ilman maljakkoa köynnöksenä kiemurtelemassa pöydillä.

-Suomessa on vaikea löytää hääpaikoilta mustia liinoja, joten valkeat liinat ja mustat servetitkin voivat toimia. Kynttilät voisivat olla mustia ja niiden alle lasiastiaan voisi laittaa merisuolaa tai pippureita. Ne ovat edullisia ja kimaltelevat kauniisti kynttilän valossa.

Holmberg maustaisi mustaa ylellisillä hopean tai kullan sävyillä ja punaisella.

Viisihaaraiset kynttilänjalat pöydillä tai lattialla toimisivat hyvin. Kattauslautaset voisivat olla hopeanvärisiä, mutta perusastiat valkoisia. Hopeapikarit olisivat myös hienot.

Ruokaan Holmberg ei suunnittelisi mitään kovin erikoista, mutta kakku voisi olla esimerkiksi lakritsia ja sen päällä vaikkapa valkoista, punaista tai vihreää marsipaania tai karkkeja.

Musiikkivalinnat hevihäissä ovat varmasti aika selkeät parin mieltymysten mukaan.

-Olen yhdet häät järjestänyt, jossa soitti Timo Rautiainen ja hänen musiikkinsa sopi tunnelmaan erityisen hyvin.

Vieraita Holmberg viihdyttäisi vaikkapa tulennielijällä, vieraille tehtävillä hennatatuoinneilla tai jopa pyrotekniikalla häiden budjetista riippuen. Häiden kutsun, ohjelman ja menun voisi koristella vaikkapa tribaalein. 

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

    2. 2

      Prinssi Harrylta riipaiseva muisto prinsessa Dianan hautajaisista: ”Ketään lasta ei saisi pakottaa tekemään niin”

    3. 3

      Video: Yksi Suomen järvistä on yhä jäässä – avantouinti juhannuksena mahdollista: ”Ilmasto elää omaa elämäänsä”

    4. 4

      Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

    5. 5

      Samu Haber, TIS-Jonne, Timo Soini vai Danny? Testaa, kuka suomalaismiehistä on kesäheilasi!

    6. 6

      Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

    7. 7

      Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

    8. 8

      Mies raiskasi 13-vuotiaan parkkihallissa Keravalla – samalla tekijällä useita lapsia uhreinaan

    9. 9

      Löytyykö Uudesta vaihtoehdosta lisää katujia? Asiantuntija nostaa esiin yhden esimerkin: ”Kova työ selittää äänestäjilleen”

    10. 10

      Kaunis sää muuttui silmänräpäyksessä – isoja rakeita tuli niin että sattui: ”Pakko oli mennä välillä saunaan karkuun”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lotta Näkyvä selittää rohkeita somekuviaan – kiusallisia kömmähdyksiä julkisilla paikoilla: ”Välillä unohdan laittaa pikkuhousut”

    2. 2

      Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

    3. 3

      13-vuotiaat Kalle ja Konsta perustivat puusepänliikkeen – trendisängystä tuli hitti ympäri Suomen

    4. 4

      Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

    5. 5

      Näin puhelu +44-alkuisesta mysteerinumerosta eteni – soittaja halusi tietää omaisuuksista

    6. 6

      Helleaalto lähestyy Suomea – loppukuusta jopa +30 astetta?

    7. 7

      Nuoren naisen surma järkyttää Tammisaaressa – murhaepäiltyä kuvataan hiljaiseksi ja rauhalliseksi

    8. 8

      Kike Elomaa palaa perussuomalaisiin – ”olen pahoillani tästä episodista”

    9. 9

      Tästä eivät shortsit pienene: Teinitähti viiletti ostoksilla peppu vilkkuen – äiti kauhistui paljastelusta

    10. 10

      Katri Sorsalta avoin selostus ja kuva seksielämästään: ”Paikka, missä mieheni kanssa rakastelen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    2. 2

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    3. 3

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    4. 4

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    5. 5

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    6. 6

      Hurjasti laihtunut Aku Hirviniemi asteli median eteen ensimmäistä kertaa yli puoleen vuoteen – puhui voinnistaan

    7. 7

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    8. 8

      Kolmen lapsensa tapon yrityksestä syytetty äiti kirjoitti palon aikana veret seisauttavan Facebook-päivityksen – ”Kukaan ei huomaa...”

    9. 9

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    10. 10

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

    2. 2

      Prinssi Harrylta riipaiseva muisto prinsessa Dianan hautajaisista: ”Ketään lasta ei saisi pakottaa tekemään niin”

    3. 3

      Video: Yksi Suomen järvistä on yhä jäässä – avantouinti juhannuksena mahdollista: ”Ilmasto elää omaa elämäänsä”

    4. 4

      Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

    5. 5

      Samu Haber, TIS-Jonne, Timo Soini vai Danny? Testaa, kuka suomalaismiehistä on kesäheilasi!

    6. Näytä lisää