MyStyle

Minissä vihille

Julkaistu:

Lama katkaisee hääpuvuilta helman. Viimeksi minissä mentiin vihille 1990-luvun laman aikana. Nyt lyhyt helma on muodissa jälleen.

Hääpuvuissa tylsyys on out. Nyt leikitellään ja ollaan tyttömäisiä 1980- ja 1990-lukujen hengessä.

- Suomalaisia haukutaan aina tylsiksi pukeutujiksi, mutta mitä hullumman idean otan liikkeeseeni myytäväksi, niin sitä nopeammin se menee kaupaksi. Meillä morsiamet haluavat persoonallisuutta ja ovat rock-henkisiä. Keski-Euroopassa suositaan paljon perinteisempää tyyliä kuin meillä, kertoo hää- ja juhlapukuja myyvän Stilissiman omistaja Hanna Koskinen.

Paljettia, niittiä, sulkia

Minin lisäksi hääpuvuissa ovat muodissa kimaltavat paljetit ja niitit sekä näyttävät koristeet, kuten sulat. Hunnut ovat lyhyitä ja bolerot ovat tehneet paluun. Mekkojen malleissa näkyy 1920-lukulaista henkeä, jonka Koskinen toivoo morsiamien löytävän. Pitkissä prinsessamallisissa hääpuvuissa helma saa olla tylliä tai muhkua.

- Materiaaleissa käytetään sifonkia, talvihäissä ryhdikästä satiinia ja kesähäissä taftia.Simppeli A-linja alkaa väistyä ja hihat tekevät paluuta. Yhdessä vaiheessa tarjolla oli vain olkaimettomia mekkoja. Nyt nähdään niskalenkkejä sekä pieniä olkapäät peittäviä hihoja. Kreikkalaistyyliset mekot pitävät kuitenkin edelleen pintansa, Koskinen sanoo.

Tuunaa hääpukua

Suomalaiset morsiamet ovat käytännöllisiä ja kysyvät yhä useammin mekkoa, jota voi käyttää muulloinkin kuin häissä. Kotelomekot ovat esimerkiksi suosittuja. Hääpukua voi myös melko helposti tuunata.

Koskinen näyttää esimerkkinä kuinka valkoiseen pukuun voi laittaa vyötärölle nauhan ja helman voi lyhentää.

Kun valkoiseen somistetaan mustaa, niin siitä häviää heti hääpuvun leima. Asujen värjäämisenä kannattaa olla tarkkana. Jos puku on tehty eri materiaaleista tai kankaassa on näkymätön valmistusvirhe, niin väristä tulee epätasainen.

Kengistä Koskinen näyttää erikoisena uutuutena valkoiset häätennarit, jotka voi myöhemmin värjätä toisen värisiksi.

Nämä tuntuu hyvältä vetää jalkaan, kun on koko päivän seisonut korkkareilla. Muuten morsiamet suosivat kärjestä avoimia korkokenkiä, joissa on näyttävät paljetit.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Sukellusvenemysteeri sai uuden käänteen – tanskalaiskeksijä helpottui dna-testin tuloksista

  2. 2

    Pariskunnan häämatkasta täysi fiasko: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

  3. 3

    Karmea yllätys odotti vuorikiipeilijää Mont Blancilla: löysi yli 20 vuotta vanhat ruumiit

  4. 4

    Kaikkien aikojen ökypidot? Venäläinen oligarkki nai mallin – tältä näyttivät hääkuvat

  5. 5

    Saksan BB-kaunottaret hätkähdyttivät tv-ruudussa – jopa Britannian versio jää varjoon: Naisen tausta vetää mykäksi

  6. 6

    Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

  7. 7

    Konsertti keskeytettiin terroriuhan vuoksi Hollannissa: poliisi löysi kaasupulloja linja-autosta

  8. 8

    Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

  9. 9

    Annoitko lapselle vahingossa trendinimen? HS: Nämä nimet ovat nyt nousussa

  10. 10

    Latinokaunotar Jennifer Lopezin, 48, kimaltava esiintymisasu lumoaa – kerää ylistystä: ”Täydellinen vartalo”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

  2. 2

    Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

  3. 3

    Ikävä totuus ”lämpimänä kotina” myydystä unelmien talosta paljastui ostajalle talvella – välittäjällä oli erikoinen selitys

  4. 4

    Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

  5. 5

    Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

  6. 6

    Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

  7. 7

    190 matkaajaa luuli pääsevänsä paratiisisaarelle, jäivätkin jumiin Vantaalle – tuore sulho: ”Honeymoon on aika helvetin kaukana”

  8. 8

    Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

  9. 9

    Toimittaja Kim Wallin verta löytyi sukellusveneen sisältä – silvotussa ruumiissa metallia

  10. 10

    Latinokaunotar Jennifer Lopezin, 48, kimaltava esiintymisasu lumoaa – kerää ylistystä: ”Täydellinen vartalo”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  5. 5

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  6. 6

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  7. 7

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  8. 8

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  9. 9

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  10. 10

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Sukellusvenemysteeri sai uuden käänteen – tanskalaiskeksijä helpottui dna-testin tuloksista

  2. 2

    Pariskunnan häämatkasta täysi fiasko: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

  3. 3

    Karmea yllätys odotti vuorikiipeilijää Mont Blancilla: löysi yli 20 vuotta vanhat ruumiit

  4. 4

    Kaikkien aikojen ökypidot? Venäläinen oligarkki nai mallin – tältä näyttivät hääkuvat

  5. 5

    Saksan BB-kaunottaret hätkähdyttivät tv-ruudussa – jopa Britannian versio jää varjoon: Naisen tausta vetää mykäksi

  6. Näytä lisää