MyStyle

Valikko

Näin syntyy tavoiteltu Jennifer Aniston -look

Jennifer Aniston näyttää nyt 41-vuotiaana ehkä upeammalta kuin koskaan ja ainakin vuosikymmenen ikäistään nuoremmalta. Muutos Frendit-sarjan alun hieman homssuisesta tytönhupakosta valkokankaiden kaunottareksi on ollut huima.

16 vuotta ja kaksi nenäleikkausta myöhemmin Aniston on tänä päivänä nainen, jota kaikki muut naiset ihannoivat. Daily Mail listasi Jenniferin lookin salaisuudet.

Vartalo: Jenniferin solakat mutta lihaksikkaat jalat ja kädet ovat runsaan venyttelyn ja muokkauksen tulosta. Hän tapaa henkilökohtaisen joogaopettajansa sekä hyvän ystävänsä Mandy Ingbergin viidesti viikossa.

Tuolloin Jennifer keskittyy 80 minuutin rankkaan kuntorutiiniin, joka yhdistää joogan, itämaiset taistelulajit ja kestävyysharjoittelun. Jennifer pitää myös tiettävästi budokosta, joka perustuu itämaisiin taistelulajeihin ja sisältää potkuja ja lyöntejä. Lisäksi hän käy kahdesti päivässä voimakävelyllä kahden koiransa kanssa.

Ruokavalio: Jennifer ei ole salaillut sitä, että hänen on vaikea pysyä painossaan. Hän myöntää kärsineensä lievästä ylipainostakin kaksikymppisenä ja kertoo ravitsemusterapeutin liki heittäneen hänet ulos, kun hän kertoi rakkaudestaan majoneesileipiin, hampurilaisiin ja paistettuihin ruokiin.

Kun hänen uransa käynnistyi kunnolla 90-luvun alussa, hän korjasi tapojaan ja laihtui 15 kiloa. Vuosien mittaan hänet on yhdistetty lukuisiin dieetteihin, kuten hiilihydraatittomaan Atkinsiin ja Zone-dieettiin.

Nyttemmin hänen kerrotaan noudattavat Uutta Atkinsin dieettiä. Siihen sisältyy pieniä annoksia terveellisiä hiilihydraatteja kuten kokojyväleipää, tummaa riisiä ja pastaa, mutta pääpaino on terveellisessä proteiinissa kuten grillattu kana, vähärasvainen punainen liha ja meren antimet.

Mutta Jenniferkään ei ole pyhimys, hän rakastaa Bloody Maryja.

Hiukset: Jenniferin kuontalo lienee puhutuin julkkistukka Hollywoodissa. Siitä asti kun losangelesilainen Chris McMillan loihti "Rachel-leikkauksen" Frendien toiselle kaudelle, he kaksi ovat olleet erottamattomat.

Jenniferin kerrotaan maksaneen McMillanille reilut 45 500 euroa, jotta tämä tuli hänen mukaansa promootiokiertueelle viime vuonna.

Hiljattain kaksikon tiet ovat eronneet. Chris on tosin neuvonut tarkkaan seuraajaansa, kuinka ylläpitää Jenniferin suosiman värin, pörrötukan ja ultrasuoran lookin.

Iho: Syntyperäisenä kalifornialaisena ja auringonpalvojana Jennifer taistelee ahkeraan auringon haittoja vastaan. Hollywoodin ihoguru Kate Sommerville tekee hänelle hellävaraisia hoitoja, jotka jäljittelevät laserkuorintaa ja kasvojenkohtusta.

Jennifer on lisäksi Dr Hauschkan ihonhoitotuotteiden fani. Kasvojaan hän tosin hoitaa yhä samanlailla kuin teininä.

- Pesen yhä aamuin illoin kasvoni samalla Neutrogenan puhdistussaippualla, hän on kertonut U.S.magazinelle.

Kuvauksissa ja punaisella matolla Jennifer luottaa ammattimeikkaajiin, jotka loihtivat hänelle vuoden ympäri säilyvän päivettyneen lookin. Hän hyödyntää myös tekorusketusta.

Kauneusleikkaukset: Jennifer on aina kiistänyt kauneusleikkaukset, mutta vertailu uran alkuajoille paljastaa tähden nenän muodonmuutoksen. Hänen huhuttiin teettäneen uransa alkuvuosina nenäleikkauksen, jota kuitenkin piti korjata vielä 12 vuotta myöhemmin. Jennifer tosin sanoi kyseessä olleen vioittuneen väliseinän korjauksen.

- Se oli parasta mitä olen tehnyt, nukuin kuin vauva ensimmäisen kerran vuosiin, hän kommentoi U.S.magazinelle.

Rintojen suurennosleikkauksen hän kiistää yhä.

- Niin tylsältä kuin se kuulostaakin, nämä ovat yhä minun, kaikkinensa. Olen aika tyytyväinen siihen, mitä Luoja minulle soi.

Vaatteet: Jennifer on aina ollut Christian Lacroix'n fani. Hän viihtyy myös Donna Karanin ja Valentinon vaatteissa. Kengissä hän suosii ainakin Manolo Blahnikia ja laukuissa Salvatore Ferragamoa.

Kameroiden ulottumattomissa Jennifer rakastaa pukeutua farkkuun, ja hän omistaakin lukuisia pareja designermerkkejä, kuten Degaine, Citizens of Humanity ja Kasil. Ja aina kun Kalifornian aurinko lämmittää, Jennifer vetäisee jalkaansa lyhyet farkkushortsit.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

  2. 2

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  3. 3

    Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

  4. 4

    Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

  5. 5

    Helsinkiläisestä kukkakaupasta löytynyt valaisin myytiin Ruotsiin 159 016 eurolla

  6. 6

    Raimo Summanen avautuu pedofiilihuutelunsa taustoista

  7. 7

    Trump Time-lehdelle: ”Vaistoni tapaavat olla oikeassa” – uskoo edelleen salakuunteluun

  8. 8

    Jaajo Linnonmaa voitti Totossa moukan tuurilla melkein kymppitonnin – joutui luopumaan rahoista

  9. 9

    Kivulias sairaus, josta moni kärsii tietämättään – 12 tyypillisintä oiretta

  10. 10

    Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  2. 2

    Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

  3. 3

    Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

  4. 4

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  5. 5

    Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

  6. 6

    Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

  7. 7

    Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

  8. 8

    Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

  9. 9

    Kauhunhetket Westminsterin sillalla tallentuivat valvontakameran videolle

  10. 10

    Onnenpyörä-kilpailijalta kaikkien aikojen moka: Jopa juontaja ällistyi näkemästään – olisitko tiennyt vastauksen?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

  2. 2

    Testaa, mikä olisi nimesi, jos olisit vastakkaista sukupuolta

  3. 3

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  4. 4

    Hirvittävä tapaus paljastui Suomessa: Kolme nuorta miestä oli sukupuoliyhteydessä kolmen pikkulapsen kanssa

  5. 5

    Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

  6. 6

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  7. 7

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  8. 8

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  9. 9

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  10. 10

    Menestyneen yrittäjäpariskunnan ero muuttui helvetiksi – vaimo teki tempun, joka vei perheenisältä työn, terveyden ja kodin

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

  2. 2

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  3. 3

    Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

  4. 4

    Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

  5. 5

    Helsinkiläisestä kukkakaupasta löytynyt valaisin myytiin Ruotsiin 159 016 eurolla

  6. Näytä lisää