MyStyle

Poni räjäytti potin!

Julkaistu:

Mari Kasurisen My Little Pony -lelusta luomat hahmot ovat hurmanneet maailmanlaajuisesti.

Lahtelainen Kasurinen, 25, ei ihastunut My Little Pony -leluihin ihan pienenä tyttönä. Enemmän kiinnostivat Batman- ja Tähtien sota -hahmot. "Poni-innostus" alkoi vasta vuosi sitten, kun Kasurinen päätti pukea ainoan varastostaan löytyneen ponin Batmaniksi. Kuva päätyi nettiin, voitti taidepalkinnon ja sai aikaan maailmanlaajuisen ponimanian.

Nyt Kasurinen on tehnyt jo satoja hahmoja klassikkolelun runkoon ja kerännyt kiitosta maailman trendivaikuttajilta. Reilu viikko sitten Kasurisen Lady Gaga -hahmon huomioi amerikkalainen julkkisbloggari Perez Hilton, joka hehkutti Kasurista kotisivuillaan. Kysyntä räjähti saman tien.

- Sähköpostitse tuli aika paljon kyselyitä, ja suurin osa tahtoi tilata juuri Lady Gagaa. Meilien määrä lisääntyi ainakin puolella, Kasurinen kertoo.

- Yleensä jutut lähtevät kiertämään. Ensin saattaa olla maininta Tähtien sota -elokuvan virallisilla sivuilla, ja sitä kautta juttu menee vaikka Elleen. Jos tänä päivänä haluaa menestyä taiteilijana, nettinäkyvyys on ehdoton.

Ponit elättävät taiteilijan nyt täysin. Hahmoja saa tilata Kasurisen kotisivujen kautta, ja ponin arvo vaihtelee teoksen koon ja monimutkaisuuden mukaan - 350 eurosta ylöspäin.

- Alun perin olin ajatellut, että tekisin näitä vain omaksi ilokseni. Tällä hetkellä tilauksissa on kuitenkin jo vuoden jono.

Taideteosten taustalta löytyy myös ideologia.

- Halusin käsitellä ihmisen minäkuvan rakentamista sekä kommentoida nyky-yhteiskunnassa vellovaa yksilöllisyyden palvontaa, joka ilmenee parhaiten kustomointi-ilmiönä, joka on ulottunut jo lasten maailmaan, Kasurinen muotoilee.

www.marikasurinen.com

Näitä luetaan!
  1. 1

    Tanskan poliisi löysi naisen ruumiin sukellusveneestä kadonneen etsinnöissä

  2. 2

    Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

  3. 3

    Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

  4. 4

    SUORA LÄHETYS: Aurinko pimenee täydellisesti laajalla alueella Yhdysvalloissa

  5. 5

    80-luvun seksisymboli palasi parrasvaloihin – vietti 24 vuotta erämaassa ilman tv:tä: ”Halusin kasvattaa vauvani poissa julkisuudesta”

  6. 6

    Jouni Hynynen ja vaimo Mari säteilivät yhdessä ensi-illassa – avioparilla poikkeava asumisratkaisu

  7. 7

    Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

  8. 8

    Europussi oli vuosituhannen alun kuuma keräilytuote, jolla tehtiin kovia voittoja – tämä on kolikoiden arvo nyt

  9. 9

    Poliisi: Barcelonan pääepäilty surmattu – ylisti Allahia ennen ampumista

  10. 10

    Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

  11. Näytä lisää
  1. 1

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  2. 2

    Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

  3. 3

    Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

  4. 4

    Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

  5. 5

    Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

  6. 6

    Naapurusto huomasi outoja merkkejä Turun epäillyn puukottajan käytöksessä

  7. 7

    Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

  8. 8

    Poliisi vaatii Turun puukkoiskusta epäiltyä Abderrahman Mechkahia vangittavaksi

  9. 9

    Luontotoimittaja Kimmo Ohtonen on mennyt naimisiin – vaihtoi samalla sukunimensä?

  10. 10

    Aftonbladet: Tanskalaiskeksijä kertoi poliisille ruotsalaistoimittajan saaneen surmansa onnettomuudessa – hautasi mereen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  5. 5

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  6. 6

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  7. 7

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  8. 8

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  9. 9

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  10. 10

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tanskan poliisi löysi naisen ruumiin sukellusveneestä kadonneen etsinnöissä

  2. 2

    Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

  3. 3

    Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

  4. 4

    SUORA LÄHETYS: Aurinko pimenee täydellisesti laajalla alueella Yhdysvalloissa

  5. 5

    80-luvun seksisymboli palasi parrasvaloihin – vietti 24 vuotta erämaassa ilman tv:tä: ”Halusin kasvattaa vauvani poissa julkisuudesta”

  6. Näytä lisää