Tiina, Kirsi, Krista

Muut lajit

Valikko

Sata päivää poissa koulusta, silti keskiarvoksi 10 – Joonas Lappalainen on superlahjakkuus sekä koulussa että radalla

Julkaistu:

Kilpa-autoilu
Joonas Lappalainen, 18, on poikkeuksellinen lahjakkuus radalla. Huippulukiossa opiskelevaa nuorukaista kiinnostaa kuitenkin ennen kaikkea akateeminen ura.
Vantaalainen Joonas Lappalainen on poikkeuksellinen kilpa-autoilija: hän on voittanut mestaruudet sekä karting-sarjassa, formuloissa että ns. koppiautoissa.

Mutta mihin vie kilpa-ajajan tie? Onko hän ”maailman nopeimman kansan” seuraava supertähti, F1-kuljettaja häkkisten ja räikkösten upeiden urapolkujen jatkaja?

Todennäköisesti ei. Kilpa-autoilu jatkuu, mutta varsinaiset ammatilliset suunnitelmat ovat muualla.

Lappalaisen peruskoulun päästötodistuksen keskiarvo oli tasan kymmenen – siis 10,00. Nyt hänen toistaiseksi kirjoittamansa kaksi ylioppilasainetta ovat tuottaneet kaksi laudaturia.

Lappalainen kumoaa väitteen, että kilpa-autoilijan pitäisi olla nero ratissa mutta muuten jonkinlainen luupää.

– Alusta asti kotona on sanottu, että koulu on tärkein. Ja kun olen tykännyt koulunkäynnistä, niin se ei ole ollut mikään ongelma, Lappalainen sanoo IS:lle.

– Tämä on sellainen laji, että ajaminen voi loppua koska tahansa kerrasta. Se ei voi olla ainoa vaihtoehto.

Peruskoulun kymppirivistön arvoa korostaa se, että yhdeksännellä luokalla nuori kilpakuski oli koulusta poissa autoilun takia noin sata päivää.

Silloin hän ajoi formuloita, vuonna 2013 Formula Ford -sarjaa ja seuraavana vuonna Formula Renault 1.6 -sarjaa, jossa voitti tuplamestaruuden – eli pohjoismaisen Nordicin sekä FIA:n NEZ-alueen eli Pohjois-Euroopan (Pohjoismaat sekä Venäjä, Valko-Venäjä ja Baltian maat) kilpasarjat.

Jo 14-vuotiaana hän oli juhlinut kartingin Academy Trophy –mestaruutta voitettuaan Bahrainissa ajetun finaalikilpailun.

Lappalaisen into ja osaaminen ovat osittain perittyjä ominaisuuksia. Hänen isänsä Sami Lappalainen on innokas autourheilumies ja alan yrittäjä. Hän on omistajana Helsingissä, Oulussa ja Turussa toimivassa karting-ketjussa.

He eivät ole sukua Robert Lappalaiselle, joka on ollut samoissa hommissa niin kilpa-autoilijana kuin ratayrittäjänäkin.

– Ensimmäisen kerran pääsin kokeilemaan 3-vuotiaana. Koskaan minua ei ole painostettu rattiin, hän kertoo.

Viime kaudella Lappalainen voitti Audi Sport TT Cupin, jossa ajettiin 14 osakilpailua. Kisoja ajettiin Saksassa ja Unkarissa muun muassa DTM-kilpailujen kakkoslähtöinä – paikalla oli jopa 100 000 katsojaa.

Mestaruudesta palkintona oli 150 000 euron stipendi kauteen 2017.

Parhaillaan Lappalaisella on neuvottelut käynnissä, missä sarjassa hän ajaa – ja millä autolla.

Ylioppilaaksi hän kirjoittaa kolmessa vaiheessa, opinahjo on Suomen lukioiden terävimpään kärkeen rankattu Ressun lukio Helsingissä.

Lakkiaisia juhlitaan syksyllä 2017. Sitten odottaa akateeminen ura.

– Olen kiinnostunut monesta alasta, mutta tällä hetkellä tuntuu, että pyrin opiskelemaan tuotantotaloutta, hän miettii.

Onko siis todennäköisempää, että olet tulevaisuudessa Saksassa tehtaanjohtajana kuin F1-kuljettajana?

– Näin voisi ajatella. F1-kuljettajaksi pääseminen vaatii niin paljon rahaa, ettei se vaikuta realistiselta vaihtoehdolta. Sinne pääseminen vaatisi sen, että jostain ilmestyy joku rahoittaja.

Lappalainen–Verstappen 1–1

Joonas Lappalainen ei uhoa ajavansa joskus autoilun kuninkuusluokassa formula 1:ssä, vaikka kaksi hänen karting-aikaista kilpakumppaniaan ajaa jo.

Kanadalainen Lance Stroll, 18, on selvittänyt tiensä Williamsille – ja onpa Lappalainen ajanut myös kiisteltyä huippulupausta, häntä vuotta vanhempaa Max Verstappenia vastaan.

– En muista, miten niissä kisoissa kävi, hän huitaisee.

Joonaksen isä Sami Lappalainen kuitenkin muistaa:

– He olivat kaksi kertaa samassa lähdössä. Toisessa Max oli parempi ja toisessa Joonas.

Verstappen sijoittui Red Bullin autolla viime kaudella MM-taulukossa viidenneksi – siis juuri Kimi Räikkösen edelle.

– En ehkä kuitenkaan ole niin nopea kuin hän, Joonas Lappalainen sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    2. 2

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    3. 3

      Nainen luuli saavansa postikortteja ”karanneelta” pojaltaan – viimeinen kortti johdatti murhaajan kellariin

    4. 4

      Tunnistaisitko edes samaksi naiseksi? Miss Plus Size -Marjaana, 34, julkaisi kuvan 29-vuotiaasta itsestään – hätkähdyttävä ero

    5. 5

      Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

    6. 6

      Rupikonnien maihinnousu yllätti tamperelaisen Ossin – katso uskomattomat kuvat mökkirannasta

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Marjakauppias otti Matin tyrmistyksen herättäneet poimijat puhutteluun

    9. 9

      Kansalaiset toivoivat poliisilta meluratsiaa – tässä on tehovalvonnan saldo

    10. 10

      Trumpin uusi viestintäjohtaja: Kaikki saavat potkut, jos vuodot eivät lopu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    3. 3

      Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

    4. 4

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    5. 5

      Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

    6. 6

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    7. 7

      Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

    8. 8

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    9. 9

      Tulipunainen hellemassa iskee pian Suomeen – tänne Venäjän lämpö saapuu jo huomenna!

    10. 10

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    4. 4

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    5. 5

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    6. 6

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    7. 7

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    8. 8

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    9. 9

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    10. 10

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    2. 2

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    3. 3

      Nainen luuli saavansa postikortteja ”karanneelta” pojaltaan – viimeinen kortti johdatti murhaajan kellariin

    4. 4

      Tunnistaisitko edes samaksi naiseksi? Miss Plus Size -Marjaana, 34, julkaisi kuvan 29-vuotiaasta itsestään – hätkähdyttävä ero

    5. 5

      Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

    6. Näytä lisää