Teijo

Muut lajit

Valikko

Arvokisakulta ei riittänyt – Petra Ollia ei kutsuttu Linnan juhliin

Linnan juhlat
Hienon kauden juossut Oskari Mörö sai kutsun.
Painija Petra Olli kutsuttiin tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolle vuonna 2015, kun hän oli saavuttanut MM-hopeaa Las Vegasissa. Kuluvana vuonna ei kutsuun riittänyt edes arvokisojen kultamitali, sillä keväällä Riiassa Euroopan mestaruuden voittanut Olli jäi tällä kertaa ilman kutsua.

Olli kuului Suomen olympiajoukkueen kuumimpiin mitalikandidaatteihin Rio de Janeiron olympiakisoissa, mutta hän putosi jatkosta hävittyään kisoissa toisen kierroksen ottelunsa ja jäi ilman mitalia.

Menestys Euroopan tasolla taas siivitti toisen urheilijan linnaan 6. joulukuuta. 400 metrin aitajuoksussa Amsterdamin EM-kisoissa neljänneksi sijoittunut Oskari Mörö sai kutsun ensimmäistä kertaa.

– Suuri kunnia tietysti. Kiva huomata, että urheilua ja urheilijoita arvostetaan niinkin, ettei kaikkea mitata mitalien määrän mukaan, Mörö viestitti Ilta-Sanomille.

Olympiakisoissa Mörö eteni pitkissä aidoissa välieriin asti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Surkea sää Suomenlahdella – Silja Symphony joutui hinattavaksi

    2. 2

      Vapaaottelun suomalainen huippulupaus koki shokkityrmäyksen – Makwan Amirkhani riensi kehään lohduttamaan

    3. 3

      Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

    4. 4

      Sohjoa, lumiukkoja, pyryä... katso lukijoiden kuvat vappuviikonlopun säästä

    5. 5

      28-vuotiaana kuolleen Heath Ledgerin siskot tyrmäävät veljeensä liitetyt spekulaatiot – ”Asia oli täysin päinvastoin”

    6. 6

      Autoalan julkaisu: Tätä ”paholaista” ei saa päästää liikenteeseen

    7. 7

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    8. 8

      ”Onks lämmin?” – Cheek ja Elastinen sulattivat rännän heti ensiräpeillään

    9. 9

      Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

    10. 10

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    2. 2

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    3. 3

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    4. 4

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    5. 5

      Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

    6. 6

      Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

    7. 7

      Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

    8. 8

      Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

    9. 9

      Povipommi Katie Price jätti 9-vuotiaan tyttärensä lentokentälle ja lähti lomalle: ”Jouduin tekemään valinnan”

    10. 10

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    5. 5

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    6. 6

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    10. 10

      Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Surkea sää Suomenlahdella – Silja Symphony joutui hinattavaksi

    2. 2

      Vapaaottelun suomalainen huippulupaus koki shokkityrmäyksen – Makwan Amirkhani riensi kehään lohduttamaan

    3. 3

      Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

    4. 4

      Sohjoa, lumiukkoja, pyryä... katso lukijoiden kuvat vappuviikonlopun säästä

    5. 5

      28-vuotiaana kuolleen Heath Ledgerin siskot tyrmäävät veljeensä liitetyt spekulaatiot – ”Asia oli täysin päinvastoin”

    6. Näytä lisää