Marko, Markus, Markku

Muut lajit

Valikko

Chicago Cubsin yli 100 vuoden odotus vihdoin ohi

BASEBALL
Baseballjoukkue Chicago Cubs päätti viime yönä pohjoisamerikkalaisen ammattilaisurheilun pisimmän kuivan kauden.
Cubs voitti MLB-liigan loppuottelusarjan eli World Seriesin ja pääsi juhlimaan ensimmäistä mestaruuttaan sitten vuoden 1908.

Cubs löi finaalisarjassa Cleveland Indiansin voitoin 4–3 oltuaan jo tappiolla voitoin 1–3. Se on ensimmäinen joukkue sitten vuoden 1985, joka on noussut tuosta tilanteesta mestariksi.

– Tämä on epätodellista. En löydä sanoja kuvaillakseni, miltä minusta tuntuu juuri nyt, Cubsin syöttäjä Jon Lester hihkui.

Cubsin yli vuosisadan mittainen taival ilman mestaruutta on ollut pohjoisamerikkalaisessa urheilussa kuuluisa ja yleinen vitsailun aihe. Yhdysvaltain vanhimpiin kuuluvan joukkueen on katsottu jopa olevan kirottu.

Jo vuonna 1989 Cubsista tehtiin pilaa Paluu tulevaisuuteen II -elokuvassa, jossa päähenkilö Marty McFly matkusti aikakoneella vuoteen 2015 ja luki sanomalehdestä Cubsin voittaneen World Seriesin. Elokuvan ennuste meni pieleen yhdellä vuodella.

Cubs selviytyi tänä syksynä finaalisarjaan ensi kertaa sitten vuoden 1945. Vastaansa se sai Clevelandin, jonka edellinen mestaruus oli vuodelta 1948.

Cleveland näytti jo vievän pidemmän korren kahden ainaisen alisuorittajan kohtaamisessa ja jatkavan Cubsin piinaa, kun se eteni sarjassa 3–1-johtoon. Chicago kavensi sarjan 2–3:een kotikentällään, mutta sen piti ottaa kaksi viimeistä voittoa vieraissa.

Torstain vastaisena yönä Suomen aikaa Cubs voitti ratkaisevan ottelun juoksuin 8–7. Tässäkin ottelussa se ehti menettää neljän juoksun johdon, mutta taisteli lopulta voittoon.

– Tämä on uskomatonta. Useimmat joukkueet olisivat luovuttaneet, kun menetimme johtomme. En voi uskoa, että 108 vuoden jälkeen saamme nostaa pokaalin ilmaan, finaalisarjan parhaaksi pelaajaksi valittu Ben Zobrist sanoi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

    2. 2

      Eurojackpot-voittajat kertovat Veikkauksen haastattelussa säilyttäneensä 87 000 000 euron tositetta keittiön astiakaapissa

    3. 3

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    4. 4

      Poliisi Hirvensalmen tapahtumista: Perheen isä kuoli, pojat loukkaantuivat vakavasti – äiti soitti hätäkeskukseen

    5. 5

      Suomalainen asiantuntija pitää Toni Niemisen toimintaa ”yksiselitteisesti typeränä” – antoi huiman hinta-arvion mitaleille!

    6. 6

      Tutkinnanjohtaja: Hirvensalmella tutkitaan kahta tapon yritystä – rikosten ja hätäpuhelun välillä ”muutaman tunnin haarukka”

    7. 7

      Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuoden palkan?

    8. 8

      Kuvat ei herkimmille: Pin up -malli Sini Ariellin aviomies kaatui nuotioon – rajut palovammat: ”Kipu on sietämätön”

    9. 9

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    10. 10

      Valtiovarainministeriö: Kohu oli liikaa, juhlaraha vedetään pois

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    3. 3

      Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

    4. 4

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    5. 5

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    6. 6

      Hirvensalmella maalaistalossa kuolonuhri ja 2 vakavasti loukkaantunutta nuorta – ovat talon asukkaita

    7. 7

      Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

    8. 8

      Tältä Kim Kardashian näyttää ilman kuvankäsittelyä – nautti rantalomasta kuuluisat kurvit pikkubikineissä

    9. 9

      Osaatko ratkaista puusepän pulman?

    10. 10

      Lapin suurituloisimpiin kuulunutta yrittäjää syytetään suurista veropetoksista – epäillään hävittäneen kirjanpitoa 10 vuoden ajan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    7. 7

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    8. 8

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

    2. 2

      Eurojackpot-voittajat kertovat Veikkauksen haastattelussa säilyttäneensä 87 000 000 euron tositetta keittiön astiakaapissa

    3. 3

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    4. 4

      Poliisi Hirvensalmen tapahtumista: Perheen isä kuoli, pojat loukkaantuivat vakavasti – äiti soitti hätäkeskukseen

    5. 5

      Suomalainen asiantuntija pitää Toni Niemisen toimintaa ”yksiselitteisesti typeränä” – antoi huiman hinta-arvion mitaleille!

    6. Näytä lisää