Soini, Veini

Muut lajit

Kimi Räikkönen, Patrik Laine ja Saara Aalto – suomalaistähtien suorituksia ei kannata missata tänä iltana!

Julkaistu:

IS seuraa
Sunnuntai-ilta on suomalaisittain huippumielenkiintoinen. Ilta-Sanomat seuraa suomalaislahjakkuuksien suorituksia tarkasti.

Nouseeko Räikkönen palkintopallille?

Formula ykkösten MM-sarjan kauden 19. osakilpailu käynnistyy tänään kello 21.00. Maailmanmestaruus voi ratketa Suomen ensimmäisen F1-mestarin Keke Rosbergin pojan Nico Rosbergin hyväksi jo tänään. Jos Rosberg voittaa Meksikon GP:n ja Lewis Hamilton ei ole yhdeksän parhaan joukossa, on Rosberg maailmanmestari.

Suomalaisista Kimi Räikkönen lähtee kisaan 6. lähtöruudusta, Valtteri Bottas suoraan hänen perästään 8. lähtöruudusta.

Räikkösen autoon jouduttiin kisan alla vaihtamaan moottori, mutta hän selvisi ilman lähtörangaistusta, koska hänelle vaihdettiin jo tällä kaudella käytetty mylly.

Pystyvätkö suomalaiset nousemaan palkintopallille? Ilta-Sanomat seuraa tapahtumia hetki hetkeltä.

Osuuko Patrik Laine taas?

Myös Winnipegissä tapahtuu. NHL:n maalipörssin jaettu ykkönen Patrik Laine kohtaa syöttöpörssin kakkosena olevan Rasmus Ristolaisen, kun Jets ja Buffalo Sabres iskevät yhteen.

Laine on tehnyt tulokaskaudellaan NHL:ssä jo kuusi maalia ja Ristolaisella seitsemän maalisyöttöä – tuleeko tänään lisää?

IS:n NHL-kirjeenvaihtaja Sami Hoffrén seuraa ottelua.

Pääseekö Saara Aalto jatkoon?

Tunnettujen suomalaisurheilijoiden lisäksi sunnuntai-iltana saadaan jännittää laulaja Saara Aallon kohtaloa.

Suomalaislahjakkuus esiintyi lauantai-iltana Britannian X-Factor-ohjelman livelähetyksessä. Aalto esitti Lady Gagan Bad Romance -kappaleen ja sai sosiaalisessa mediassa esityksestään suitsutusta brittiyleisöltä.

Ilta-Sanomat seuraa sunnuntai-iltana hetki hetkeltä kello 22 esitettävää X Factorin tuloslähetystä ja kertoo, miten ohjelma etenee ja pääseekö Saara Aalto jatkoon.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    2. 2

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    3. 3

      Luontotoimittaja Kimmo Ohtonen on mennyt naimisiin – vaihtoi samalla sukunimensä?

    4. 4

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    5. 5

      Mohammedi näki Turun puukottajan juoksevan pitkä veitsi kädessä – ”Oli vain 20 sekunnista kiinni, että olisin voinut pysäyttää hänet”

    6. 6

      Suomalaisten suosimalla kreikkalaissaarella riehuu taas tulipalo: ”Mietin jo laukkujen pakkaamista”

    7. 7

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    8. 8

      Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

    9. 9

      Suurhyökkäys Isisiä vastaan alkoi Tal Afarissa – äärijärjestölle uhkaava viesti: ”Antautukaa tai kuolkaa”

    10. 10

      Tulosmanipulaatioepäily jääkiekon MM-kisoissa – epäiltyjä uhkaa vuosien vankeus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    2. 2

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    3. 3

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    4. 4

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    5. 5

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    6. 6

      Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

    7. 7

      Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

    8. 8

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    9. 9

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    10. 10

      KRP: Turun puukkoiskusta epäiltyä päästy kuulemaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    7. 7

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    2. 2

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    3. 3

      Luontotoimittaja Kimmo Ohtonen on mennyt naimisiin – vaihtoi samalla sukunimensä?

    4. 4

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    5. 5

      Mohammedi näki Turun puukottajan juoksevan pitkä veitsi kädessä – ”Oli vain 20 sekunnista kiinni, että olisin voinut pysäyttää hänet”

    6. Näytä lisää