Leo

Muut lajit

Valikko

Ulosottoa ja lunastamattomia lupauksia – homolausunnoistaan potkut saaneella Aleksi Valavuorella on riittänyt kohuja

Julkaistu:

Valavuori
Potkuihin johtaneet twiitit eivät ole ensimmäinen myrsky, jonka keskelle Aleksi Valavuori on urheilumaailmassa joutunut. Keskiviikkona hän säi väistyä Espoo Unitedista kohutwiittiensä takia.
Aleksi Valavuori on ollut monessa mukana. 37-vuotias Valavuori on muun muassa toiminut tv-juontajana, urheiluseurojen managerina ja pyrkinyt kansanedustajaksi.

Jutun yhteydessä olevalla videolla Valavuori kommentoi keskiviikkona Radio Suomipopille Twitter-kohua, jonka vuoksi hän sai potkut myöhemmin samana päivänä.

Kesällä 2012 Lontoon olympialaisten aikaan Valavuori päätti tehdä uuden aluevaltauksen. Hän nosti sosiaalisessa mediassa esiin suomalaisia olympiaurheilijoita, joilla oli vaikeuksia rahoittaa kilpailemistaan.

Ensin Valavuori halusi auttaa painija Rami Hietaniemeä, sitten sulkapalloilija Ville Långia ja lopulta myös taekwondoin Suvi Mikkosta.

Kovimmat suunnitelmat Valavuori julisti Långin varalle. Hän lupasi järjestää ”omalla riskillä” sulkapalloilijalle 10 000 euroa sponsorirahaa. Samansuuntaisia lupauksia Valavuori antoi myös Hietaniemelle. Kumpikin urheilija on sanonut myöhemmin, ettei luvatunlaista tukea ole tullut.

Olympialaisten jälkeen Valavuori ilmoitti perustavansa ”Suomen Urheilutallin”, joka järjestäisi neljälle urheilijalle täysammattilaisuuden neljäksi vuodeksi ennen Rion olympialaisia. Tallia ei perustettu.

Suvi Mikkoselle Valavuori ryhtyi puolestaan manageriksi. Mikkonen twiittasi tänä vuonna olevansa kiitollinen siitä, mitä Valavuori on tehnyt ilmaiseksi hänen eteensä. Urheilijan pankkitilillä managerointi ei silti ole näkynyt.

– Se on vieläkin vähän niin kuin mun manageri, mutta ei mulla ole edelleenkään yhtään sponsoria. Se auttaa mua tietyissä ongelmissa, mutta ei se ole sponsoria ikinä saanut mulle, Mikkonen kertoi tänä vuonna Urheilusanomille.

EM-kisamatka ulosottoon

Valavuorella on aina riittänyt intoa ja suhteita, eikä hän ole arkaillut niiden hyödyntämistä. Valavuori oli vuosina 2013 ja 2014 junailemassa kahtakin suurta fanimatkaa palloilulajien arvokisoihin.

Kun Suomen koripallomaajoukkue selvisi jatkopeleihin EM-kisoissa 2014, Valavuori järjesti Jaajo Linnonmaan kanssa kannattajille charter-lennon Bilbaoon.

Edellisenä syksynä Valavuori järjesti Lentopalloliiton kanssa charterin lentopallon EM-kisoihin. Matka oli taloudellinen riski, joka kostautui molemmille osapuolille. Lentoyhtiö Finnair haki lopulta Valavuorelta yli 20 000 euron saatavia ulosoton kautta.

Jarkko Niemisen ”agentti”

Tennistähti Jarkko Niemisellä oli Twitter-tili, mutta Nieminen kertoi Urheilulehdelle, ettei hän päivittänyt sitä itse. Valavuori oli ehdottanut sitä ennen Niemiselle, että urheilijalla olisi hyvä olla Twitter- ja Facebook-tilit.

Viime vuonna tilillä twiitattiin, että Valavuori olisi Niemisen agentti. Twiitti oli Niemiselle Valavuoren vedonlyöntitaustan ja tenniksen tarkan vedonlyöntikontrollin takia erittäin kiusallinen – varsinkin kun Niemisen tili oli varmennettu.

Vielä kiusallisemmaksi tilanteen teki se, ettei twiitti ollut totta. Asiasta nousseen kohun päätteeksi Nieminen päätti sulkea tilin.

Valavuori muistetaan myös koripalloseurojen Hongan, Torpan Poikien ja Loimaan Bisonsin taustavaikuttajana. Hän muun muassa toi ToPoon pikavisiitille entiset NBA-tähdet Dennis Rodmanin ja Scottie Pippenin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Millennium-trilogiasta tunnettu ruotsalaisnäyttelijä Michael Nyqvist on kuollut

    2. 2

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    3. 3

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    4. 4

      Brittilaulajattaren sydäntä särkevä suru-uutinen Twitterissä: menetti lapsensa

    5. 5

      Kyösti Pietiläinen on kuollut – palveli muukalaislegioonassa yli 28 vuotta

    6. 6

      Suomeenkin iskeneellä kiristysohjelmalla venäläiset juuret – ”Tosiaan on syytä huoleen”

    7. 7

      Raskaana oleva Serena Williams lähes alasti lehden kannessa – rohkeassa kuvasarjassa vain kädet rintojen peittona

    8. 8

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    9. 9

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    10. 10

      Yle: Missilegenda Marita Lindahl on kuollut – ystävä: ”Hän oli olemukseltaan aristokraattinen, mutta ihmisenä ei”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    2. 2

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    3. 3

      Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

    4. 4

      Vaikea synnytys päättyi vauvan kuolemaan Hyksin alueella – Valvira: Hoito ei kaikilta osin asianmukaista

    5. 5

      Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

    6. 6

      Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

    7. 7

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    8. 8

      Hankintapaperit paljastavat: Peltipoliisien tekniikkaa muutetaan – satsaus miljoonia euroja

    9. 9

      Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

    10. 10

      Harvinainen yhteiskuva: Vappu Pimiä poseeraa upeana miehensä rinnalla hääjuhlissa – ”Pussailuloma”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    5. 5

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    6. 6

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    7. 7

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    8. 8

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    9. 9

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    10. 10

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Millennium-trilogiasta tunnettu ruotsalaisnäyttelijä Michael Nyqvist on kuollut

    2. 2

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    3. 3

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    4. 4

      Brittilaulajattaren sydäntä särkevä suru-uutinen Twitterissä: menetti lapsensa

    5. 5

      Kyösti Pietiläinen on kuollut – palveli muukalaislegioonassa yli 28 vuotta

    6. Näytä lisää