Oliver, Olivia, Oiva

Muut lajit

Valikko

UFC:ssä suomalaistähden kuristanut ruotsalaisottelija Suomeen marraskuussa – luvassa huippukohtaaminen

Julkaistu:

VAPAAOTTELU
Cage 37–otteluillassa nähdään mielenkiintoinen kohtaaminen.
Kaksi edellistä otteluaan teknisellä tyrmäyksellä voittanut espoolainen Joni Salovaara (16–8–2) saa Cage 37 -otteluillassa vastaansa ruotsalaisen Niklas Bäckströmin (10–2–1).

Edellisessä ottelussaan Salovaara löi näyttävän esityksen jälkeen Cagen vakiokasvon, brasilialaisen Rafael Domingosin. Ottelun näkee tämän artikkelin pääkuvana olevalta videolta.

Suomalaiset muistavat Bäckströmin erityisesti vuodelta 2014. Ruotsalainen kuristi Tom Niinimäen tuolloin UFC:ssä.

– Tämä matsi on ollut mielessä jo vuosia ja on ollut selvää, että jossain vaiheessa tiemme kohtaavat. Bäckström on lopetushakuinen, ulottuva ja erittäin taitava ottelija. Tällä tasolla oteltaessa kenelläkään ei tietenkään voikaan olla selviä heikkouksia. Ottelupäivänä minun täytyy vaan olla tietyissä asioissa parempi, Salovaara linjailee tiedotteessa.

– Vaikka Bäckström harjoittelee Tukholmassa maineikkaalla Allstars-salilla missä kaikki on hienoa Ameriikkaa, niin luotan vahvasti omaan lajitaitoon ja kykyyn otella paremmin. Matsi tulee olemaan kaikkea muuta kuin läpihuutohomma vaikka Nikke ehkä niin ajatteleekin, Salovaara arvioi.

– Nostan Salovaaralle hattua, että uskalsi suostua matsiin minua vastaan. Hänellä on selvästi munaa enemmän kuin suurimmalla osalla UFC:n ulkopuolella ottelevista jätkistä. Harmi, että hänen täytyy silti hävitä, Bäckström uhoaa.

Cage-promootion toimitusjohtaja One Silvera hehkuttaa ottelua vuolaasti.

– Tämä ottelu tulee varmuudella olemaan vuoden Skandinaavinen kohtaaminen niin urheilullisesti kuin huomioarvonsakin puolesta. Salovaara on näyttänyt kahdessa edellisessä ottelussaan armottoman määrätietoisia otteita ja on nyt kenties uransa kovimmassa paikassa vaarallista UFC-veteraani Bäckströmiä vastaan, Silvera sanoo tiedotteessa.

Toinen espoolaistähti, 11 ottelun voittoputkessa liitävä Janne Elonen-Kulmala joutuu jättämään otteluillan väliin loukkaantumisen takia.

Cage 37 -otteluilta järjestetään lauantaina 26. marraskuuta Kulttuuritalolla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    2. 2

      Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

    3. 3

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    4. 4

      Muiskis! Pysäyttävän kaunis ruhtinatar Charlene onnitteli Kimi Räikköstä – jäämiehen ilme kertoo kaiken

    5. 5

      Räikkönen seisoi naama peruslukemilla F1-kisan palkintopallilla – entisen F1-kuskin kekseliäs kuva leviää netissä

    6. 6

      Asiantuntijat kertovat: Tällaiset mökit ovat nyt arvossaan – etäisyys voi ratkaista kiinnostuksen

    7. 7

      Jyrki Järvilehdon voinnista lisätietoa – turvallisuuspäällikön mukaan rataa on pakko muuttaa onnettomuuspaikassa

    8. 8

      Pohjois-Korea teki jälleen ohjuskokeen – Yhdysvallat: Kyseessä lyhyen matkan ballistinen ohjus

    9. 9

      Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

    10. 10

      Suomi lentopallon MM-kisoihin!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

    2. 2

      Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

    3. 3

      Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

    4. 4

      Täällä saunotaan ja puhutaan suomea kolmannessa polvessa – IS vieraili Amerikan Oulussa

    5. 5

      Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

    6. 6

      Kimi Räikkösen käytös hämmästytti Niki Laudaa – ”Sellaista hän ei ole tehnyt koskaan ennen”

    7. 7

      Voiko yöllinen vessareissu rikkoa taloyhtiön yörauhaa? Näin vastaa lakiasiantuntija HS:ssa

    8. 8

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    9. 9

      Omaa autoaan ei saa välttämättä pestä edes omakotitalon pihalla – ei, vaikka se olisi asfaltoitu

    10. 10

      JJ Lehto loukkaantui karting-onnettomuudessa Vantaalla – SM-kisat peruttu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    4. 4

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    5. 5

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    6. 6

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    7. 7

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    8. 8

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    9. 9

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    10. 10

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    2. 2

      Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

    3. 3

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    4. 4

      Muiskis! Pysäyttävän kaunis ruhtinatar Charlene onnitteli Kimi Räikköstä – jäämiehen ilme kertoo kaiken

    5. 5

      Räikkönen seisoi naama peruslukemilla F1-kisan palkintopallilla – entisen F1-kuskin kekseliäs kuva leviää netissä

    6. Näytä lisää