Aulis

Muut lajit

UFC:n supertähti palaa kehään vuoden tauon jälkeen, vastustaja raivostui: ”Hemmoteltu kakara saa kaiken valmiina”

Julkaistu:

UFC
Ronda Rouseylla on mahdollisuus ottaa mestaruusvyö takaisin joulukuussa.
Vuoden verran poissa kehästä ollut UFC:n supertähti Ronda Rousey palaa ottelemaan UFC 207 -tapahtumassa 30. joulukuuta. Organisaation puheenjohtaja Dana White julkisti asian torstaina.

Rousey kärsi ammattilaisuransa ensimmäisen tappion titteliottelussa Holly Holmia vastaan viime marraskuussa. Holm tyrmäsi Rouseyn potkulla päähän, minkä jälkeen UFC:n tunnetuin ja menestynein naisottelija vetäytyi kehästä keskittyäkseen toipumaan ja näyttelijänuraansa.

Kääpiösarjan mestaruusvyö on vaihtanut sittemmin omistajaa jo kahdesti. Rouseyn, 29, paluuottelu on titteliottelu Amanda Nunesia vastaan, joka tyrmäsi Miesha Taten UFC 200:ssa heinäkuussa. Tate oli aiemmin ottanut vyön Holmilta UFC 196:ssa maaliskuussa.

Kaikki eivät kuitenkaan ole sulattaneet Rouseyn paluuta nikottelematta. Julianna Peña, joka on tehnyt kovaa nousua rankingissä, havitteli titteliottelua Nunesia vastaan.

– Tämä on ihan paskaa. Se hemmoteltu kakara sai kaiken valmiina ja saa kaiken valmiina nytkin, hän kommentoi MMA Fighting.comille.

– En ole koskaan kuullut, että joku, joka on tyrmätty brutaalisti ja joka pitää sen jälkeen pitkän tauon, saa titteliottelun palatessaan takaisin. Hän on heikko, ja Amanda Nunes tulee tyrmäämään hänet. Hän on kirjaimellisesti painoluokan heikoin ottelija, enkä voi ymmärtää, että minä en saa titteliottelua.

Peña myös syyttää Rouseya hänen välttelystään. He eivät ole koskaan kohdanneet kehässä.

– Hän välttelee minua. Jos hän voittaa ottelun, hän luultavasti jää eläkkeelle eikä enää koskaan ottele. Hän tekee kaikkeensa vältelläkseen minua loppu-uransa. En syytä häntä, sillä hän saisi minulta selkäsaunan.

Rousey on maailman kolmanneksi eniten ansaitseva naisurheilija Serena Williamsin ja Maria Sharapovan jälkeen. Hän oli myös ensimmäinen amerikkalainen olympiamitalin voittanut naisjudoka.

Hän voitti 12 MMA-ottelua peräkkäin, joista kuusi UFC:ssä. Hän oli myös ensimmäinen UFC:n kanssa sopimuksen kanssa tehnyt naisottelija.

Rousey on esiintynyt useissa elokuvissa, kuten Expendables 3 ja Furious 7. Hän myönsi Ellen Showssa miettineensä itsemurhaa häviönsä jälkeen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tom Cruisen epäonnistuneella stuntilla karmeat seuraukset: vammat luultua pahemmat, elokuvan kuvaukset jäissä

    2. 2

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    3. 3

      Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

    4. 4

      Poliisi julkaisi kuvan lasten vaarallisesta temppuilusta – ”Emme halua, että ainuttakaan vahinkoa tapahtuu”

    5. 5

      Dopingtuomio ei ole Therese Johaugin ainoa huoli: miljoonahuvilan osto toi mukanaan ongelman

    6. 6

      Tällainen on Trumpin uusi viestintäpäällikkö: Entinen malli ja näyttelijä

    7. 7

      Toni Wirtanen huomasi vaimonsa käytöksessä hälyttävän muutoksen – Jannika B:n masennus paljastui salakavalasti

    8. 8

      Palvottu plusmalli julkaisi kuvan, jollaisia mallit harvoin someen laittavat – esittelee uhkeat luomukurvinsa

    9. 9

      Jukka söi lämmintä majoneesia ja joi hanavettä keskellä Afrikkaa – 1600 euron ”ripulireissu” oli unohtumaton kokemus

    10. 10

      Eikö istu ja nouse -testi onnistu? Kokeile liikettä, josta jokaisen peruskuntoisen tulisi selviytyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuva: Ami löysi Lemmenjoelta suurimman kultahipun vuosikausiin – tämän verran sillä voisi rikastua

    2. 2

      Isisin 7 brutaalia kidutuskeinoa paljastuivat – ”Hän kysyi minulta, olenko kuullut purijasta”

    3. 3

      Lidlin valikoimaan saapuu syksyllä halpa nahkatakki – testasimme ja arvioimme kohuvaatteen

    4. 4

      Amerikkalaismies painoi hälytyspainiketta kahdesti – kuukautta myöhemmin huoltomiehet tekivät karmean löydön hissistä

    5. 5

      Aftonbladet: ”Mielenkiintoinen esine” löydettiin vedestä kadonneen ruotsalaisnaisen etsinnöissä

    6. 6

      Jessi, 33, ahdistui suomalaistyttöjen nettivideoista: ”Miten on mahdollista, että tuollaista saa tapahtua”

    7. 7

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    8. 8

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    9. 9

      Tutkijat uskovat: Mysteerikone MH370:n putoamispaikka selvisi vihdoin – koordinaatit 35,6°S, 92,8°E julki

    10. 10

      Huippumalli Elle Macpherson, 53, lumoaa bikineissä – tätä vartaloa ei turhaan kutsuta maailman upeimmaksi!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    5. 5

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    6. 6

      Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    10. 10

      Megatähti Justin Bieber ihastui vaaleaan kuntosalityöntekijään – kaunottaren tyly reaktio yllätti: kuittasi sivaltavasti takaisin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tom Cruisen epäonnistuneella stuntilla karmeat seuraukset: vammat luultua pahemmat, elokuvan kuvaukset jäissä

    2. 2

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    3. 3

      Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

    4. 4

      Poliisi julkaisi kuvan lasten vaarallisesta temppuilusta – ”Emme halua, että ainuttakaan vahinkoa tapahtuu”

    5. 5

      Dopingtuomio ei ole Therese Johaugin ainoa huoli: miljoonahuvilan osto toi mukanaan ongelman

    6. Näytä lisää